Ranskalainen filosofi Michel Foucault sanoi 1980-luvun lopulla, että nostalgia on hyvä juttu, jos sillä on positiivinen suhde nykyisyyteen. Jos nostalgiaa kuitenkin käytetään sillä tavalla, että sillä jotenkin oikeutetaan nykyinen aggressiivinen tai ymmärtämätön käytös, niin se ei oo hyvä juttu.
Tuli kyllä hyvällä tapaa nostalginen fiilis, kun vierailin kesäkuussa Pekingissä ensimmäistä kertaa lähes viiteen vuoteen siitä, kun sieltä lähdin syksyllä 2011. Kavereita oli paikalla jotenkin odotettua enemmän – toki kaikki kiinalaiskamut, mutta paljon myös ulkkarikamuja, jotka eivät vielä olleet poistuneet kommunismin vallan alta. Asuin tosiaan Pekingissä puoli vuotta vuonna 2008, sekä syksystä 2008 syksyyn 2011. Tämän lisäksi vietin muualla Kiinassa (Yangshuo, Getu) yhteensä noin puoli vuotta. Muistelen Pekingiä aina lämmöllä. Onhan se karsea suurkaupunki, mutta samalla siellä on ihana pikkukaupunki suurkaupungin sisällä. Ja viikonlopuksi voi karata Baiheen kiipeilemään.
Parin päivän jälkeen Pekingissä oli jo pakko päästä vuorille, ja suuntana oli paikallinen kiipeilyalue Baihe, parin tunnin päästä Pekingistä. Baihessa (White River) oli myös paljon asioita, jotka olivat muuttuneet. Taloja ja lähinnä viikonloppuasukkaita sekä turisteja oli tullut ihan hurjan paljon enemmän.
Kiipeily oli edelleen yhtä kiinnostavaa ja herkkää kuin ennenkin – tosin noin 30 asteen lämpötila ei todellakaan muuttanut sitä yhtään helpommaksi… Kivi ei kuitenkaan ole niin karkeaa käsille kuin hiekkakivi, ja pystyin kränkkäämään kolme päivää putkeen. Alun perin oli tarkoitus mennä vain päiväksi, kun piti aloittaa noin kuukauden kiipeilytauko, jotta vammat paranisi… Mutta ajattelin, että ehtii sitä sitten Suomessakin kun voi mökkeillä jne.
Kaksi ekaa päivää meni pääosin boulderoidessa, koska Baiheen on viime vuosina avattu monia uusia bouldereita ja boulderalueita – ja ehkä siitä on myös jotenkin tullut ”trendikkäämpää” kuin mitä ennen.
Kaksi puolikasta päivää meni sellaisen kattobouldercrackin kimpussa, mihin ei ollut vielä tehty FA:ta (joku ehkä V9 tai V10 boulderi?). Aivan huisa ongelma, ja teippihanskat oli reitillä ihan must. FA oli jo lähellä Garrettilla, joka on ongelmaa jo työstänyt useamman viikonlopun, mutta se vielä odottaa noutajaansa.
Tokan päivän lopussa kävin kiipeämässä kuvassa näkyvän halkeaman. Oli hieno!!! Sai jammailla koko matkan. Pituutta vaan tollaselle lisää niin avot! Jotenkin sain vielä itseni tsempattua, että ei ollut yhtään edes kuolemanpelko kiivetessä vaan oli lähinnä kivaa (ja hirveä pumppu). Eikä tarttenut ottaa sturtseja piisseihin!
Baiheen oli myös avattu monia uusia kaltseja, joista yhdelle mentiin kolmantena päivänä. Siellä kiipesin kasan helppoja reittejä sekä yhden vähän vaikeamman (7b+), joka kuvassa alla.
Nähtiin myös aivan jättiläismäinen käärme, joka makoili puussa kahden metrin päässä meidän riippukeinusta joka just laitettiin roikkuun. HUI.
Oli kyllä aivan mahtavaa vierailla taas Kiinassa… Samalla olin älyttömän iloinen etten enää asu siellä. On se kiipeilykin siellä kivaa – ei se vaan niin hienoa (tai helposti lähestyttävää) ole kuin Ausseissa!
Ps. Kirjoitin Baihesta Kiipeily-lehteen jutun vuonna 2010. Sen voi käydä lukemassa Kiipeily-lehden verkkoversiosta numerosta 1: http://climbing.fi/lehdet/2010/Kiipeily_1-10.pdf.
