FI | ENG
Camu / 23/07/2012

Varjopuoli

 

Tatu Autio

Kiipeilyyn liittyy suuri määrä kaikenlaisia riskejä. Suuren osan voi poistaa omalla toiminnallaan ja loput pitää yrittää minimoida. Aina jää kuitenkin mahdollisuus epäonnistumiseen. Ei tarvitse tehdä kuin pieni virhe ja mukava kiipeilypäivä muuttuu painajaiseksi. Muutama ystäväni on pienen erehdyksen jälkeen ollut lähellä menettää henkensä, mutta onneksi he ovat selvinneet sairaalahoidolla ja ilman vakavempia vammoja.

Juhannuksena se pahin sitten tapahtui. Sain kuulla ranskalaisen kiipeilykaverini Matthieu Mercierin kuolemasta Chamonixin Rognon du Planilla. Aivan tarkkaa tietoa tapahtumien kulusta ei minulla ole, mutta tiettävästi hän putosi köysistössä kaverinsa kanssa n. 300 metriä helpohkolta reitiltä. Mukana oli myös samaan ryhmään kuulunut kolmas henkilö, joka ei ollut köysissä kiinni ja selvisi vahingoittumattomana.

Matthieu oli kuollessaan 24-vuotias ja eräs motivoituneimmista ja lahjakkaimmista kiipeilijöistä keitä olen vuosien varrella tavannut. Nuoresta iästään huolimatta hän oli kerennyt kiivetä lähes kaikkialla ja kaikkea. Niin kallio-, jää-, alppi- kuin mikstareittejäkin. Valitettavasti onnettomuuksia voi käydä kaikille. Nyt se kävi Matthieulle ja hänen kaverilleen.

Tatu Autio

Kuolemat ovat kiipeilyn pahin varjopuoli. On hyvin todennäköistä, että pitkään kiipeilyä monipuolisesti harrastettaessa tulee valitettavan monelle eteen kiipeilykaverin kuolema. Se ei ole mukava tilanne ja siihen kannattaa varautua henkisesti.

Elämä kuitenkin jatkuu. Kiipeily sateisessa Suomen kesässä on juuri niin mahdotonta kuin vain voi olla. Pulttasin Simpeleen Haukkavuorelle keväällä ehkä hienoimman sporttiprojektin, mitä olen ikinä tehnyt. Reitti on jotakuinkin 30m pitkä ja tasaisen jyrkkä. Mikään mahdottoman vaikea se ei ole, mutta sen verran nissinen etten sitä hellekelissä kyennyt kiipeämään. Toivottavasti kelit paranisi ennen talvea edes sen verran että pääsisi edes kokeilemaan.

Tatu Autio

Kaikki blogit