FI | ENG
Samuli Mansikka / 25/10/2014

Ulan Batoriin ja takaisin!

Kävin elo-syyskuun vaihteessa pitkästä aikaa itselleni uudessa maassa, kun johdin Aventuran ryhmän Mongoliaan! Ohjelmassa oli Ulan Batoriin tutustumisen lisäksi kiipeäminen kolmelle maan 4000-metriselle mukaan lukien sen korkein huippu Mt. Khuiten (4374m.).

Mongolia on hieno maa

Mongolia on käsittämättömän suuri maa ja väkeä on harvassa. 1,5 miljoonan neliökilometrin maa-alueella asuu 3 miljoonaa kansalaista, joista Ulan Batorissa (Ulaanbaatar) puolet. Pääkaupunki kehittyy kovaa vauhtia ja yllätti minut ja ryhmän siisteydellään, moderniudellaan ja kaupunkilaisten korkeahkolla elintasolla. Keskustorin laidalta löytyivät Vuittonit ja modernit pilvenpiirtäjät kauniissa sovussa Tsingis Khan -patsaiden kanssa. Historialtaan ja kulttuuriperimältään Mongolia on toki rikas ja 1200-luvulla maailmaa vallanneen Temujinin, sittemmin Tsingis Khanin, kuviin törmää kaikkialla.

Altai Tavan Bogd -kansallispuisto ja maan 4000-metriset

Lensimme pääkaupungista maan länsilaidalle Ulgin kaupunkiin, josta ajelimme venäläisvalmisteisilla ”jeeppipakuilla” arojen halki 200 kilometriä Altai Tavan Bogd -kansallispuiston portille. Täältä alkoi 7 päiväinen telttaretkemme maan vuoristoisimmassa kolkassa.

Puiston portilta on päivän kävelymatka perusleiriin (3100m.) Potaniin jäätikön laidalle. Tavarat kulkivat eksoottisesti kameleilla, mikä mahdollisti varsin ylellisen telttaleirikaluston mukana kuljettamisen.

Altai-vuoriston tämä osa tavallaan yllätti alppimaisuudellaan. Huomioiden maan kuivan perusilmaston ja kesien lämpimyyden jäätiköt olivat laajoja ja niitä reunustavat 3500-4000-metriset vuoret yllättävänkin jyrkkäpiirteisiä. Alueella olisi helppojen jäätikkövaellusten lisäksi pari ihan hienoa, joskin lyhyttä D-tason kuluaaria ja feissiäkin. Osa vuorista on vielä kuulemma kiipeämättömiäkin, joskin kuulin britistä, joka näitä oli loppusyksystä tulossa tikkaamaan.

Perusleiriin asetuttuamme kapusimme ensin helpolle louhikkovuorelle Malchinille (4051m.). Mongoliassa ilma on tosiaan kuivaa ja tyypillisenä päivänä saa pilvettömän tummansinisen taivaan ja todella pitkät näkyvyydet. Täältä näkyy kauas Venäjän puolelle pohjoisessa, Kiinaan lännessä ja lounaassa ja Kazakstaniin lännessä. Malchin ei ole kiipeilyllisesti kummoinen, mutta tarjoaa lyhyellä päiväretkellä hyvät näkymät ja potkun akklimatisoitumiselle.

Mongolian korkein ja snadisti tuiskuinen keli

Malchin-päivän jälkeen siirryimme Potaniin-jäätikköä pitkin yläleiriimme (3770m.), josta kiipeäisimme Khuitenille ja Nairamdalille (4180m.). Päivä oli kertakaikkisen upea ja odotimmekin hienoa huiputuskeliä maan korkeimmalla. Yöllä keli heittäytyikin yllättäen kovin tuuliseksi ja lykkäsimme aamuista lähtöä muutamaa tuntia harkittua myöhemmäksi ja annoimme kelin lämmetä. Kyydistä tuli siitä huolimatta kylmää, kun lähdimme patikoimaan huipun suuntaan. Yläleiristä on toppiin lyhyt matka. Paikallisoppaiden mukaan rinne on jyrkimmillään 65-asteista, mutta sanoisinpa rinteen asteluvun olleen pääsääntöisesti 30 ja parissa kohdassa muutaman metrin matkalta reilu 40. On kumma, miten rinteiden jyrkkyyksiä jatkuvasti liioitellaan ja arvioidaan pahasti yläkanttiin. Oikeasti 45 vaatii yleensä jo kädet rinteeseen ja 65 astetta on jo sen verran jyrkkää ettei pidä lunta ainakaan sitä puolta metriä, mitä meidän reitillä oli.

Niin, mutta siis tuulista oli, mikä oli vähän harmi, sillä hommasta ei päässyt ihan puhtaasti vain nautiskelemaan. Keli ei kuitenkaan ollut niin mahdoton etteikö huipulle olisi päästy ja porukalla oli kivaa! Laskeutuessa tuuli yltyi entisestään ja seuraava yö yläleirissä meni teltoissa keliä pitäen.

Seuraava aamu olikin sitten täysin toinen keissi! Tuuli oli tyyntynyt täysin ja taivas pysyi pilvettömänä patikoidessamme jäätikön yli Nairambalin huipulle. Nairamdalilta avautuu upeat näkymät neljään maahan (Mongolia, Kiina, Venäjä ja Kazakstan) ja on siitä jännä, että täällä kohtaavat kolmen maan rajat. Helppo, parituntinen jäätikköretki ja aivan käsittämättömän hieno päivä ulkoilla! Huipulta palasimme yläleirimme kautta mukavaan perusleiriimme ruokittavaksi.



Paluumatka ja Mongolian kulinaariset spesialiteetit

Paluumatkan teimme kaunista ns. White Riveriä seuraillen ja päädyimme muuan vuohipaimenen jurtan naapuriin telttailemaan. Viimeisenä maastoiltana valmistimme ehkä erikoisimman koskaan kokemani aterian. Meillä oli siis päätön vuohen ruho, jonka vatsaontelo oli kaulan kautta tyhjennetty ja putsattu. Sisään ensin vettä, suolaa, sipulia ja loraus vodkaa. Tämän jälkeen joukkoon heitettiin jakinjätöksillä pidetyssä nuotiossa kuumennettuja kiviä ja erilainen lajitelma vuohenlihaa, joiden annettiin muhia sen aikaa, kun liekinheittimellä poltettiin karvat mäkeen ja pinta karrelle. Siitä sitten kilipukki selälleen pöydälle, vatsa auki ja lihat lautasille! Kaikki eivät tainneet syödä.

200-kilometrisellä ajomatkalla takaisin Ulgiin vierailimme sikäläisen väestön jurtissa mm. tammanmaitoa juomassa ja metsästyskotkaa katsomassa. Vuorimatkat eivät suinkaan välttämättä ole pelkkää vuorta ja luontoa, vaan pitävät parhaimmillaan sisällä kulttuuria ja uuden kokemista ja näkemistä. Monella reissulla hienointa onkin ollut nimenomaan tämä sivistävä aspekti.

Syksyn suunnitelmat

Nyt ollaan valmistautumassa pitkään Nepalin trekkikauteen. Aloitan Annapurna Circuitilla ja vetäisen siihen perään Annapurna Basecampin ennen, kuin lähden vetämään Altitude Junkiesin retkeä Everestin laaksossa sijaitsevalle Cholatselle! Aikanaan ensimmäisellä Nepalin reissulla tarkoitus oli kiivetä kyseinen upea 6440-metrinen vuori Ama Dablamin jälkeen, mutta jätimme sen tuolloin sikseen ja lähdimme Thaimaahan sukeltamaan. Paikkoja Cholatselle on vielä ja tilaisuus ainutlaatuinen ja -kertainen, että meilatkaahan mulle, jos hienon vuoren kipuaminen pätevästi opastettuna hotsittaa!

Manaslu Circuit

Cholatsen jälkeen on tarkoitus patikoida vielä Manaslu Circuit, joka on ehdottomasti Nepalin ”kuumin” trekki just nyt! Aikaisemmin tie polun alkuun oli niin kehno että alueelle ei päässyt. Nyt pääsee ja katsotaanpa vain, niin muutaman vuoden päästä trekki on yhtä suosittu, kuin Annapurna Circuit! Eli lähde mukaan nyt!

Kuvia Nepalista tulee tiiviissä tahdissa mun Instagramiin ja twiittejä Twitteriin.

Samuli


Samuli Mansikka

Samuli Mansikka, s. 1978 suomalainen vuorikiipeilijä joka kiipesi 10:lle maailman 14:sta 8-tonnisesta vuoresta ilman lisähappea tai tukijoukkoja. Samuli kuoli 24.3.2015 palatessaan Annapurnalta (8091m).

Himalajanousujen lisäksi Samuli kiipesi suurimman osan Alppien 4-tonnisista vuorista. Myös Afrikan ja Etelä-Amerikan monet alueet ja vuoret olivat Samulille tuttuja. Hän toimi oppaana sekä suomalaisessa matkatoimisto Aventurassa että kansainvälisillä toimijoilla ulkomailla.

Samuli oli poikkeuksellisen lahjakas vuorikiipeilijä, joka rakasti vuoria yli kaiken. Samuli uskalsi tavoitella unelmiaan ja inspiroi myös muita tavoittelemaan omiaan. Samulin energisyys tarttui ja vaikutti kaikkiin hänen ympärillään.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit