FI | ENG
Jussi Taka / 11/06/2015

Turhautuminen

J:”Oh man, the clouds start to break, I can already see the sun. I will be so happy if we manage to pull this off!”

L:”Yep, that’ll be so cool. I am not too comfortable about traversing underneath those cornices, so I would like to take the longer route, just in case…Or what do you think?”

J:”I agree, even though those things look pretty solid I don’t want to risk it. Let’s change to ride-mode, descend 300m to that lower field and go around Lille Russetinden as mellow terrain as possible”

Siinä vaiheessa alkoi kuulua ihan hirvee rytinä. Katsottiin Larsin kanssa Lille Russetindenin itäseinää kuinka slushivyöryt tulivat alas yhtä aikaa jokaisesta isommasta kurusta ja sen välittömästä lähiympäristöstä

J:”I think we should leave, I really don’t want to go down there after seeing that thing…”

L:”You’re right, me neither…It is quite windy here in the col, let’s find shelter, make some food and check if there is something we can ride on our way back to the valley”

Päivän missiona oli siis Innertindenin pohjois-seinä, tiettävästi ensilasku ja jo toinen kerta kyseisellä reitillä kun pitäisi ottaa pakit – ensimmäinen kerta päättyi, kun laukaisimme släbin lyhyemmällä lähestymisellä. Vuori sijaitsee Tamokdalenissa, tieltä katsottuna Lille Russetindenin vasemmalla puolella. Olin lähtenyt edeltävänä päivänä Rovaniemeltä ajelemaan kohti Tamokkia ja mielessä oli pelkästään tämä yksi projekti. Kilpisjärvellä huomasin, että nyt saattaisi tulla ongelmia, kun aivan jäätävä kaatosade alkoi ryöppyämään maahan – Sama meininki oli myös Tamokissa, ja sade jatkui koko yön. Olin hyvin tietoinen siitä, mitä sade tekisi lumipakalle, ja kuinka en luultavasti pääsisi taaskaan laskemaan kyseistä feissiä, mutta päätimme silti lähteä käymään tsekkaamassa paikan kun kerran Norjaan asti olin ajanut – saisinpahan ainakin viettää päivän vuorilla

Hyvältä näyttää vielä tässä vaiheessa
Vuori keskellä on Lille Russetinden, jonka oikealta puolelta kiertäisimme vasemmalla olevan Innertindenin takapuolelle

Suunnitelmana oli kiertää Lille Russetinden, itäpuolelta ja jättää lyhyin ja myös vaarallisin reitti rauhaan. Lyhin reitti kulkee Lillle Russetindenin ja Innertindenin välissä, 900 metrissä olevan solan läpi, joka kuitenkin on myös erittäin vyöryaltis paikka. Se on suuri bowli ,johon tuuli kerää lunta monesta eri suunnasta ja juuri se paikka missä käännyttiin ensimmäisellä kerralla ympäri. Vyöryvaara näytti 1, mutta epäonnistuin huomaamaan pikkuhiljaa paksuuntuvan lumipakan joka sitten petti ylhäällä bowlin convexissa. Pidempi reitti on turvallisempi, mutta pituutta reitille tulee yli 4km lisää ja kokonaispituus nousee yhteen suuntaan 11km pitkäksi.

Molemmat reitit. Vasen on lyhyempi, mutta paljon sketsimpi…
Ensimmäisen reissun släbi. Koko about 200x50m. Onneks ei käynyt mitään
Laatan kokoluokkaa

Kävimme Larsin kanssa vielä vähän keskustelua reitistä, mutta päätimme yksissätuumin, että nyt reitti ei tulisi onnistumaan. Etsittiin tuulensuojaisa paikka, asetettiin kamat kuivumaan aurinkoon, laitettiin vesi kiehumaan ja syödessämme seurattiin, kuinka Lille Russetindeniltä vain ryöppysi suuria slushivyöryjä, jotka kallioihin osuessaan kuulostivat suurelta vesiputoukselta – Olihan se omalla tavallaan aika hienoa katseltavaa. Mieli oli kuitenkin todella maassa. Olosuhteet, ajan puute ja halu viimeistellä projektit loppuun aiheuttavat kaikki hirveän stressin/v*tutuksen ja muistan istuneeni varmaan puoli tuntia ruokapussi kädessä miettien vaihtoehtoista reittiä feissille, vaikka tiesin, että tänään sinne meneminen olisi todella typerää.

Sieltä tultiin, oikealla Lille Russetinden

Nyt kotona, tätä kirjoittaessani olen todella iloinen päätöksestäni, siitä, että päätimme kääntyä ympäri. On kiinnostava miettiä, kuinka edes harkitsi jatkamista eteenpäin, vaikka aika selvät merkit olivat ilmassa. Mikä oli se asia, joka sai miettimään jatkamista ja mahdollista pulaan joutumista, vain sen takia, että saisi vedettyä yhden laskun. Loppujenlopuksi sehän on vain mäki, ja niitä mäkipäiviä tulee kuitenkin lisää, kun vain malttaa odottaa. Paikanpäällä lasku vain tuntui sillä hetkellä maailman tärkeimmältä asialta ja ympäri kääntymisestä johtuva v*tutus oli todella kova – joutuisinhan odottamaan ensi kevääseen asti ennen uutta yritystä.

Seuraavana aamuna kuulin, että myös koko Innertindenin pohjois-seinä oli tullut alas, kuin myös Lille Russetindenin pohjoispuoli, jonka alta lähestyminen seinälle olisi kulkenut. Pienet vilunväreet kulki selkää pitkin, kun edes ajattelin tilannetta, jossa olisimme kaikesta huolimatta menneet seinälle ja olisimme saaneet rojua niskaan…

Illalla lähdin uudestaan mäkeen, josta piti olosuhteiden takia kans ottaa pakit – Harmitti taas, mutta ei onneksi kovin kauaa. Samana iltana ajelin kotiin ja tästä tuli ensimmäinen laskureissu, jossa en ole päässyt laskemaan yhtään mäkeä, mutta jossa kaikesta huolimatta olen kuitenkin oppinut varmasti kaikista eniten. Kiipeilykausi alkakoon!

Ford Focus on yllättävän mukava auto nukkua, jos osaa pakata itsensä sopivan kompaktiksi paketiksi…
Kaikki blogit