FI | ENG
Katariina Rahikainen / 01/04/2016

Tonsailla

Viimeisimmästä Tonsai-vierailusta ehti vierähtää jo neljä vuotta. Siitä reissusta tuli kirjoitettua silloin blogikin.

Monta asiaa oli muuttunut Tonsailla sitten viime vierailun. Kiipeilijöitä oli paikalla aiempaa vähemmän – ja ”tavallisia” turisteja sitä vastoin paljon enemmän. Vuonna 2008 ei-kiipeilevät turistit olivat hyvin harvassa – tällä kertaa heitä sitä vastoin näki päivittäin. Uutta oli myös se, että ei-kiipeilevät turistit myös majoittuivat Tonsailla eivätkä Railaylla (joka on ollut suosittu turistiranta jo vuosien ajan.

Uutta oli myös rankka vatsatauti… ”Tonsai-tummy” sai ihan uuden merkityksen. Aiempina kertoina olin itse selvinnyt löysällä vatsalla mutta kiipeilypäiviä sille ei tarvinnut uhrata. Tällä kertaa vuodelevossa oltiin ekalla kerralla kaksi päivää kun tavaraa tuli molemmista päistä ulos. Toisella kerralla selvisin yhden yön yrjöillä (ja lepopäivällä). Ja kolmannella kerralla mukana tuli kuume ja ripuli… Ehkä vatsani on tottunut liikaa puhtaaseen länsimaiseen ruokaan? Tai sitten hygieniataso on madaltunut… Aiemmilla vierailulla tosiaan vatsa oli ehkä rautaisempi kun Aasiassa tuli asuttua ja matkustettua.

Tonsai-maha.

Uutta oli myös saarelle rakennettu betonimuuri. Muurin sisälle rakennettaneen jossain vaiheessa luksus-resortti. Aikataulua ei tosin näytä tietävän kukaan.

Uutta oli myös Tonsailla sijaitseva uima-allas…! Ekaa kertaa ei reissattu ihan nollabudjetilla niinkuin yleensä ja asuttiin kyseisessä resortissa. Kuukauden mittaisella reissulla saatiin neuvoteltu sellainen diili että maksettiin saman verran kuin monesta ”ei-niin-hienosta” bungalowista (ilman allasta). Hieman kyllä säikäytti että alkaako keski-ikä lähestymään kun mukavuudenhalu näköjään on jo vähän korkeampi… Yhtenä iltapäivänä vuokrattiin kavereiden kanssa longboat-vene, jolla käytiin tutustumassa eri rantoihin. Snorklailu kalojen seassa oli aika huikea kokemus! Ensihämmästyksen joukossa niiden seassa uidessa tuli ensin mieleen Alfred Hitchcockin -Linnut elokuva, tällä kertaa kalat pääosassa…

Reissun kohokohtia oli uida näiden mahtavien kalojen keskellä.

Niin ja pitää varmaankin mainita jotain kiipeilystäkin :). Ensimmäinen juttu mikä tulee mieleen on se, että Tonsaille ei kannata mennä, jos vain viileä keli kiinnostaa kiivetessä… Hiki nimittäin virtaa sen verran. Alla Ben lähettämässä Tantrumia (8a+), joka oli yksi reiteistä Benin tikkilistalla.

Ben ei saanut raivareita Tantrum’lla (8a+), vaan lähetti vakuuttavan näköisesti.

Toisaalta, jos se kelpaa Ashima Shiraishille, niin miksei sitten tällaisille tavallisille tallaajille… (Tosin Ashima taisi olla Tonsailla puhtaasti ammatillisesta näkökulmasta, kolmen kuvaajan, yhden dronen ja monen muun statistin kanssa).

Ashima Shiraishi testaa reittiä Greed (8c) dronen seuratessa taustalla.
Ashiman ihailijat seuraavat rannalla.

Omalla kohdallani viime reissulta hampaankoloon jäi erityisesti yksi reitti, joka oli tämän reissun tavoitteena: Asia Shadow Play, 8a+. Viime reissulla luulin että se oli lähellä; mutta tällä reissulla huomasin, että viisi muuvia toppitufasta ei ollutkaan ihan niin lähellä kuin silloin kuvittelin.

Asia Shadow Play’n ankkuriklippitufa. Kuva: Ben Markham.

Eka viikko totuteltiin virtaavaan hikeen sekä koitettiin selvitä vatsapöpöistä yms. Reilun viikon jälkeen uskaltauduin koittamaan reittiä ekaa kertaa tällä reissulla – en ollut ihan varma kuinka keskisormen A4-pulley reagoisi, kun se oli ollut kipeä muutaman reissua edeltävän viikon. Krimpit oli niiiiiin paljon pienempiä kuin muistin, ja jokaisen sormen jokaiseen niveleen sattui ekan yrkän jälkeen. Ei tullut kuuloonkaan, että oisin sitä voinut uudelleen koittaa samana päivänä… Ben kävi reitillä kerran, ja sanoi että ei kiitos – se tuntui edelleen yhtä järkyltä kuiin neljä vuotta sitten. Seuraavana päivänä pysyttelin reitistä kaukana, ja sitten levättiin. Kolmen päivän jälkeen menin takaisin reitille – ja vieläkin krimpit tuntuivat aika kammottavilta. Ei ollut mitenkään positiivinen olo reitistä…

Asia Shadow Play. Kuva: Ben Markham.

Illalla luin Facebookista Anna-Liina Laitisen mahtisuorituksista Espanjassa – Anna oli lähettänyt ekan 8c:nsä Fish Eye, läjän muita vaikeita reittejä sekä onsaitannut reitin Mon Dieu, 8a+ (jonka oon itsekin kiivennyt – onsight oli kyllä niin kaukana kuin voi olla…). Olin niin fiiliksissä Annan suorituksista sekä jotenkin tajunnanräjäyttävä olo oli siitä, kuinka hyvin joku voi kiivetä! Asian tajuaa paremmin, kun on itse koittanut jotain reittiä ja se on tuntunut niin vaikeelta. Jotenkin näistä hienoista uutisista sain sellaisen hyvänmielen energiaboostin että hitto, kyllä munkin pitää vähän yrittää! Seuraavana päivänä lähdin reitille rennosti; ja yllätyksekseni pääsin sinne viisi muuvia topista kohtaan (kuten alla kuvassa) – kaksi kertaa. Täh?! Mitä tapahtui? Tulipa hyvä mieli!

Pieniä otteita Asia Shadow Play’ssa. Kuva: Ben Markham.

 

Samanaikaisesti mulla oli taistelu myös rannalla reitillä Gaeng Som Pla (7c+). Se ei vaan tuntunut menevän, ei millään… Tipuin aina uudestaan yhdessä ja samassa kohtaa, sellaisessa deadpointissa kolmen sormen pokettiin. Oli tosi masentavaa käydä tippumassa samasta kohtaa monta kertaa – ja sitten kun onnistuin tekemään muuvin kaksi kertaa, tipuin seuraavassa muuvissa… Kaiken lisäksi polven takaosa alkoi kipeytymään katossa huukkailusta, ja poketit painoivat keskisormen pulleytä ja sormi oli aina kipeä reitin jälkeen. Kummallista oli, että pulley ei niinkään krimpeistä kuitenkaan kipeytynyt.

Jyrkkyyttä reitillä Gaeng Som Pla (7c+). Kuva: Aldwin Ibanez.

Toki reissulla tuli kiivettyä muitakin hienoja reittejä – kuten alla kuvassa (todella soft 7c) Gillesnolimits. Sitä koitin kerran neljä vuotta sitten; nyt se meni ekalla yrkällä! Yksi mieleenpainuvimmista oli varmasti onsight reitillä Pearl Jam (7b; siitä ei tosin ole kuvia). Lähes koko reitti oli jammeja, ja reitti oli sellainen kokovartalotreeni että huh huh! Hikeä valui varmasti ämpärin verran.

Gillesnolimits. Kuva: David.

Niin, ja takaisin niihin keskeneräisiin reitteihin…Asia Shadow Play’lla tuntui olevan edistystä. Hidasta, mutta edistystä kuitenkin. Yrkkiä pystyin yhdessä päivässä antamaan yleensä vain yhden tai korkeintaan kaksi; ja reittiä koitin ehkä joka kolmas päivä. Laskeskelin, että tällä reissulla yrkkiä tuli ehkä reilu kymmenen. Hitaasti lähestyin ankkuria (haluaisin sanoa että myös määrätietoisesti, mutta en ollut kuitenkaan ollenkaan varma – plus kuulin myös että ihan viimeisestä muuvistakin joku oli tippunut kahdeksan kertaa..). Viisi muuvia toppiin jälkeen tipuin 3 muuvia topista… 2,5 muuvia topista… 2 muuvia topista… 1,5 muuvia topista (puolittaiset muuvit lasken siis että oon päässyt edes yrittämään seuraavaa muuvia, vaikka en olisikaan saanu otteesta kiinni)… 1 muuvia topista… Huoh. Oli pakko antaa aivoille lepo, vaikka ei ollut enää kuin vajaa viikko lähtöön. Päätin sitten vielä vikalla viikolla koittaa kahden pitchin reittiä Sit Spins (7c+), joka oli suht kestävyyspainotteinen reitti isoilla otteilla, pikkuboulderkruksi ihan topissa. Ehdin sitä koittaa kaksi kertaa sinä päivänä, ja sitten olo oli tosi väsynyt ja hieman kuumeinen. Seuraavana päivänä yhden lämmittelyreitin jälkeen käperryin kokoon, ja totesin että hitto tässähän ollaan kipeitä, ja nyt on pakko levätä! Lähtöpäivä kuitenkin häämötti… mutta ei auttanut. Kuume ja ripuli toivat pakkolevon; ja niistä toivuttuani oli enää 2,5 kiipeilypäivää lähtöön. Ääk!!!

Parin päivän levon jälkeen aamulla olo oli parempi, ja Asia Shadow Play oli ensimmäisenä tikkilistalla. Jotkut hermot siellä kummittelivat, kun tipuin reitin alussa tokan pultin kohdilla kaksi kertaa… Kunnes sain kunnon yrkän ja taistelin tieni ankkurille! Olo ei ollut mitenkään niin varma tai vahva kuin mitä joskus sitä koittaessani se oli ollut – ehkä myös siksi pienet kyyneleet tirahtivat ankkuria klipatessani :D. Reitti oli varmasti pisin henkilökohtainen projektini! Iltapäivällä oli sitten tiedossa pienet kuvaussessiot reitillä :).

Tän lähemmäksi en pääse splittiä. Asia Shadow Play. Kuva: Ben Markham.

Hyvällä fiiliksellä seuraavana päivänä lähetin ekalla yrkällä Sit Spins; jonka jälkeen marssin Gaeng Sam Pla’n alle ja rutistin myös sen reitin ankkurille. Hymy oli herkässä :), kun sain kolme projektia kahdessa päivässä pussiin! Viimeinen aamu Tonsailla meni sitten lähinnä varmistaessa ja hengatessa rannalla – valitettavasti Benin toinen isompi projekti Jai Dum (8b) jäi piirua vaille hampaankoloon. Kaikista vatsapöpöistä huolimatta reissu oli kyllä mahtava, ja Tonsailla tapasi taas niin monta vanhaa (sekä myös uutta) kaveria. Ihan varma en kyllä ole, että pitääkö upgreidata Railayn puolelle ensi kerralla, ellei jotain teräsvatsaa onnistu sitä ennen kehittämään…


Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit