Käyn tässä läpi yhden viime talven retkistäni, joka ehkä onnistui ylittämään kaikki odotukseni. Moni toivoo, itse tähän joukkoon kuuluvana, että hiihtoretken osalle osuisi maailman isoin dumppi tai ehkä kaksi. Reissu voi osoittautua menestykseksi ilmankin tätä kyseistä luonnon ilmiötä, mutta silti lumen odotus, sen löytäminen ja saavuttaminen ovat niitä tekijöitä, jotka tekevät retkestä ikimuistoisen. Matkan onnistumisen kannalta ajoitus onkin yksi merkittävimmistä tekijöistä.
On huhtikuu ja kaikki ennusmerkit näyttäisivät osuvan kohdalleen. Katsellessani sääkarttoja, ennusteen mukaan kuun puoleen väliin osuisi kunnon dumppi syvälle alppien kätköihin. Vielä, kun se saavuttaisi tutut hiihtomaastot, niin kaikki tähdet olisivat puolellani. Kausikin on jo niin pitkällä, että suurin osa kausilaisista on jättänyt jo vuoret ja näin ollen hyvän dumpin sattuessa tutussa maastossa olisi mahdollista tehdä hissinousulla erittäin monta onnistunutta laskua.
Torstai olisi ennusteiden mukaan sateen kannalta h-hetki ja näin ollen pari päivää ennen päätinkin lähteä kokeilemaan onneani. Vaikka ennuste näytti lupaavalta, ei se aina näin kuitenkaan välttämättä toteutuisi. Tämän tosiasian olinkin karvaasti kokenut jo muutaman kerran kuluneen talven aikana.
Suurin osa kuvittelee, että viime hetkellä hankitut lennot tulevat erittäin kalliiksi. Mielestäni kuitenkin liian aikaisin hankitut liput ovat mahdollisesti vieläkin hintavampia. Jälkimmäisellä tavalla ei voi millään optimoida kelejä ja lumisateiden loistaessa poissa olollaan pyydaretkihän on yhtä kuin hukkaanheitetyt lennot ja aika. Tämä mielessäni selailin netin valtaväylää ja löysin itselleni naurettavat parinsadan hintaiset lennot edes ja takaisin Sveitsiin ja aloitin jännittämisen.
Keskiviikko ja lentokone vie minut Zurichiin, mistä juna matkaa aurinkoiseen ja vihreään Andermattiin. Kylään saapuessani kevät näyttää olevan jo pitkällä ja niityt kukkameren peitossa. Tähän näkymään ei millään voinut sovittaa isoa dumppia. Aloinkin jo epäröimään lumisateen mahdollisuutta. Illalla ilma kuitenkin vihdoin viilentyi ja pikku hiljaa taivaalta alkoi tippumaan hiutaleita. Ensin harvakseltaan ja sitten jatkuvasti hiutaleiden koko kasvoi kasvamistaan ja sade alkoi muistuttaa oikeaa lumisadetta.
Aamun valjetessa saatoin vain myhäillä. Siellä, missä eilen kukkivat kukat, oli nyt 30-40 sentin kerros lunta ja se tarkoittaa vain sitä, että ylös mentäessä määrä olisi ehkä vielä tuplat. Ennuste oli sittenkin pitänyt paikkansa ja rohkea söi rokan. Tähän tilanteeseen kun vielä saataisiin meteorologien lupaama aurinkoinen keli, niin kaikki olisi juuri kuin elokuvissa.
Andermatt, vaikka onkin yksi suosikkikohteistani, on siitä nihkeä keskus, että pilvisen sään vallitessa keskuksessa ei juurikaan ole mitään laskettavaa. Ainahan sitä voi tietenkin laskea, mutta näkemisen merkitys ihmiselle on ihmeellinen ja se korostuu etenkin vuoristossa ja vaihtelevassa maastossa. Hissin nostaessa ihmisiä ylöspäin ei keli vielä ollut kovinkaan kaksinen. Pilviä ja täysi sinkki. Siispä ottamaan tuntumaa mäkeen ja ihmettelemään maiseman tasavärisyyttä.
Ei voisi uskoa, että on huhtikuu
Odotus palkitaan auringon työntyessä väkisin pilvien välistä valaisten laskualueen leikkikentäksi. Jo aamupäivän sinkissä kävi selväksi, että talvi oli ollut vähälumisempi kuin aikaisemmat talvet, jolloin olin alueella hiihdellyt ja näin ollen moni hyvä linja oli laskukelvottomassa kunnossa. Oli otettava ”positive thinking”- mentaliteetti kehiin, jolloin aina löytyy jotain hyvää laskettavaa. Vähempi lumi taas tarkoitti sitä, että monia uusia linjoja oli tullut laskijan pohdittavaksi. Päivän saldo oli erinomaisia linjoja ja noin 10000 vertikaalimetriä pyydaa hissillä. Aika hyvin kun ajattelee, että normaalisti nämä kaikki ovat laskettuja alta aikayksikön.
Seuraavat päivät eivät ole aivan yhtä loistavia. Perjantai on yöllisen tuulen tekemää tuhoa lumikerroksessa ja edellisten jälkien lanaamista. Aivan turhaa aikaa mäellä, ei voisi vähempää kiinnostaa edellisen päivän nautintojen jälkeen. Lauantaina kelin pysyessä samanlaisena, Basecampin omistaja ehdotti, että menisimme Italian puolelle Lago Maggiorelle ajelemaan pyörällä. Ei huono idea lainkaan, joskin päivän päätteeksi toivoin, että matkassa olisi ollut myös pehmustetut pyöräilyhousut. Perse oli tulessa vielä monta päivää.
Matka oli lähestymässä loppuaan. Olin ajoittanut paluun sunnuntaille, sillä tämän piti olla vain pikainen pysähdys ja yksi dumppi, mutta säämiehet olivat eri mieltä. Sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi oli jälleen tulossa uutta huttua vanhan lumikerroksen päälle. Siispä pohdiskelemaan, olisiko väärti jäädä paikalle odottelemaan. Uusi puolen metrin sade sai ajatuksen kallistumaan jäämisen puolelle. Sunnuntaina illalla taivas jälleen repesi ja maanantaina hiihdimmekin hyvälaatuista puuteria. Tosin tämä Andermattin huono puoli tuli jälleen todistettua. Sinkissä kun hiihtelee, niin se on vain kivaa vuorilla olemista.
Tässä hieman tuntumaa täysin maidonvaaleaan maailmaan
Ei kuitenkaan vaivuta synkkyyteen, sillä meteorologi lupailee jälleen loistavaa keliä, kylmää ja aurinkoista. Ja mikä parasta, tiistaille. Pari schnapsia huiviin ja unta palloon. Aamulla laakso on pilvinen, mutta kuin pahimmat uskovaiset meteomieheen uskoen suunnistamme kohti hissiä. Ja niinhän siinä käy, että uskovaiselle tarjotaan uskolleen vahvistusta. Hissi työntyy läpi pilvien nousten taivaiden valtakuntaa. Koskematonta lumikenttää täydellisessä valossa ja me ensimmäisessä kabiinissa kohti yläasemaa. Ja kuinka siinä sitten pääsikin niin maukkaasti käymään, että pääsimme porukalla laskemaan korkkaamattomia kuruja täydellä vauhdilla ja aivan laakson pohjalle asti.
Kaksi dumppia viikkoon on kyllä hiihtomiehen unelma ja kun se sattuu vielä myöhään kaudesta, on se unelmien täyttymys. Parempi siis rauhassa odotella kelien kehittymistä ja vasta viimeisellä hetkellä päättää kohde, kuin ostaa lippu hyvissä ajoin ja ajella lumen perässä tuhansia kilometrejä. Tätäkin on tehty ja se syö miestä.
