Pari viikkoa sitten vähän ex tempore tuli järkättyä onesie –ulkoboulderointi-ilta! Onesie (=haalari) teema ei tosin oikeastaan ollut mun idea. Kaupallisessa pienessä kiipeilykeskuksessa missä treenasin (kunnes pari viikkoa sitten muutettiin), oli muutamana maanantaina “onesie Mondays”, joihin en päässy, kun olin kipea tai muuten vaan kiireinen. Jotenkin vahingossa sitten puhuin kaverille, kuinka harmitti etten päässy käyttää mun haalaria, jonka kirppikseltä sitä varten hankin. Ja kaveri valitteli, että hänellä ei oo haalaria. Vitsailin että joo, jos laitan sen sitten huomenna päälle, sitten kun mennään ulos boulderoimaan töiden jälkeen. Meni puoli tuntia, ja kaveri tekstas että “hei mullakin on onesie!”. Oli käynyt naapurin pikkutytoltä lainaamassa… Otin omani varmuudeks mukaan, mutta en jotenkaan kuvitellu etta niitä sitten ”oikeasti” käytettais. Noh, kuten kuvista näkyy, paikalle saapui vähän muitakin ja turn around oli odottamaani suurempi – vaikkakaan kaikilla ei haalaria päällään ollut.
Viime kuukausi on ollut kiipeilyn kannalta aikas mahtava näin omalle mittapuulle viikonloppusoturina – varsinkin kun Suomi-loman jälkeen tuntui, että kunto on palannut aika alas. (Siitä huolimatta että Siivisen Markon mielestä “ylilomailu” kerran vuodessa tekee vaan gutaa! En uskonut, ennenkuin ehkä nyt 🙂 ).
Tikkilistalle päätyi jo viime vuoden puolella ekaa kertaa koittamani “Hairline 2000” (28/7c+). Se oli sellainen nemesis, jossa aina tipuin yhdessä ainoassa muuvissa… Kunnes vihdoin, ns. huonon lämppäfiiliksen jälkeen aattelin “en tänään mitään vaikeempaa koita kun paska fiilis”, ja sitten kuitenkin “menin vain koittaa”. Hyvä se on lähettää kun jengi kannustaa hulluna! 🙂
Sen jälkeen hyppäsin vielä 8a:lle ”Super duper goo”, jota en ollut ennen koittanut. Siinä on aika monta link-uppia, enkä ollut niistä helpointa 7c:takaan aiemmin koittanut. Ajatuksena oli koittaa kuinka pitkälle pääsen flash-yrkällä; ja jos näyttää hyvältä niin oisin jatkanut oikealle ja sille 7c:lle. Tipuin kuitenkin kruksin lopussa, vähän ennenkuin kuin reitit eroaa, ja Ben kannusti koittaa Super duper goo:ta vaikka mua vähän laiskotti. Pääsin ankkurille ja sain kaikki muuvit tehtya, vaikka lopussa oli viela sellainen sydantensarkijamuuvi etta huh… Kun palattiin samalle kaltsille kaksi viikkoa myöhemmin, se menikin päivän tokalla yrkalla. HÄH?!? En kyllä ois uskonu, varsinkin sen jälkeen kun edellisen Blueys 8a:n naulaamiseen meni se kahdeksan päivää…
Sitten vielä seuraavana viikonloppuna sain Nowrassa (sandbagayksen valtakunta) muutamana päivänä koittamani 7c+ “Ain’t no sunshine” kiivettyä. Sekin oli sellainen itselle enemmän sopiva power-enduro reitti (useat Nowran reiteistä on tosi bouldermaisia) – tosin myös hieman yllättävä koska lauantaina tuntui että lähetys on vielä niiiiin kaukana, ja sunnuntaina oli lähetyspäivä…!
Ensi kertaan!
