FI | ENG
Samuli Mansikka / 22/12/2011

Tiedän mitä tein tänä vuonna – erään vuorivaellusoppaan vuosi

Vuoden lähestyttyä loppua ja Thaimaan-lennolle nousun kynnyksellä on hyvä kelata mennyttä vuotta taaksepäin. Äkkiseltään tuntuu, että vuosi oli edellistä rauhallisempi; vuoden 2010 rumba piti sisällään 190 ulkomaanpäivää 14:ssä maassa ja nyt teki mieli viettää vähän iisimpi vuosi ja ainakin kesä kotimaassa. Kesä 2010 nimittäin meni Pakistanin lumisateissa, sekä tulvamoteissa ja pari kertaa tuli vakavasti mietittyä harrastuksensa mielekkyyttä. Veri vetää kuitenkin luontoon ja 2011 meni ehkä rauhallisemmissa, mutta hyvin samankaltaisissa merkeissä.


Alkuvuosi


Matkailualalla työskentelevän vuosi alkaa tammikuun kolmannella viikolla pidettävillä Matka-messuilla. Messuihin ja tulevan kevään matkoihin valmistautumisen lomassa tuli tehtyä reipasta ruumiillista työtäkin, kun kantakaupungin katot kaipasivat lapiota. Ulkoilmassa on aina mukavaa ja taisipa lumenluonti käydä jossain määrin treenistäkin.


Oman alan hommat alkoivat lennähtämällä helmikuun alussa Tansaniaan. Mikään ei katkaise talvea ja auta jaksamaan loskaa ja pimeyttä samalla tavalla, kuin pari viikkoa päiväntasaajalla. Tällä kertaa vein Aventuran ryhmän ensin Mt. Merulle (4566 m.) ja sitten Machame-reittiä Kilimanjarolle (5895 m.).

Matka sujui Kilimanjaron huippupäivän lumimyräkkää lukuunottamatta mahtavasti ja koko porukka, erinomaisen hauska ja mukava sellainen, kävi molempien vuorten huipulla. Paikallista eläimistöä päästiin näkemään taas runsaasti sekä safariajelulla, että Merun juurella. Tansania ei omalla listallani aivan vedä vertoja Nepalille, mutta on aina mahtavaa päästä viemään ryhmiä Kilimanjaron rinteille. Vaellus on todella hieno, kunhan katsoo minkä reitin ja kuinka pitkän retken valitsee.

Tropiikissa vierailun jälkeen alkoi, paitsi sama lumenluominen, myös kevään Nepalin-retkiin valmistautuminen. Halusin kevään ryhmävaellusmatkojen jälkeen kiivetä yksin Dhaulagirille ja valmistelut veivätkin helposti muutaman viikon. Luvat ja logistiset esivalmistelut järjestyivät sähköpostitse Summitclimbin Nepalin toimiston kautta, mutta kohteeseen tutustuminen, sekä varusteiden luetteloiminen ja osin uusiminenkin oli tehtävä itse. Aikaa Island Peak -ryhmän kotiinlähdön jälkeen oli kalenterissa niukasti ja pakkauslistat piti luetteloida jokaista nippeliä, kaapelia ja namiskaa myöden tarkasti, jotta Katmandun varastoltani ei olisi jäänyt jotain oleellista nappaamatta mukaan.

Niinpä 7. 4. lähdin Nepaliin Aventuran Mt. Everest Basecamp & Island Peak -vaellusryhmän kanssa. Nepal on ehdottomasti ominta aluettani ja Katmanduun saapuminen tuntuu aina kotoisalta. Nepalissa ja Everestin kansallispuistossa kevät oli pahasti myöhässä ja Luklassa vaelluksen alkupisteessä saimme vastaamme tavallista viileämmät alkukevään kelit. Yhtä kaikki, patikoimme Kala Pattarin näköalakukkulalle (5545 m.) ja Mt. Everestin perusleiriin (5300 m.), josta eteenpäin osa ryhmästä jatkoi matkanjohtaja Kari Heimosen matkassa takaisin Luklan ja Katmandun suuntaan. Me puolestamme asetuimme Island Peakin perusleiriin, josta seuraavana päivänä kiipesimme Island Peakin huipulle (6189 m.).

Katmanduun paluun ja ryhmän kotimatkalle lähettämisen jälkeen alkoi vimmattu pakkaaminen. Räjäytin varastoni sisällön pitkin hotellihuonetta ja kävin kokoamani varustelistat orjallisesti läpi. Vappuaattona pääsimme ajomatkalle kohti Marphaa ja polunpäätä ja 6.5. saavuin kahden perusleirikokkini kanssa Dhaulagirin juurelle (4750 m.).

Island Peakillä saavuttamani akklimatisoinnin turvin homma vuorella sujui viimeisen päälle hyvin ja 16.5. saavutin huipun (8167 m.). Kaksi viikkoa myöhemmin saavuin kotiin Helsinkiin.


Suomi-kesä, paras kesä!


Pitkän ja rankan vuorikeikan jälkeen on aina enempi tai vähempi hankala asettua arkeen. Kesä menikin pitkälti kavereiden kanssa lorviessa ja saamatta aikaan sen tähdellisempää. Että sitä joskus voikin tuntea itsensä saamattomaksi!

Dhaulagiri-aklien myötä hölkkä kuitenkin kulki ja lenkkeily jäi koko kesäksi päälle ihan tosissaan. Seurasaaren lenkkipoluilla oli kiva samalla suunnitella tulevan syksyn ja seuraavan vuoden vaellusmatkoja. Vapaatakin kerkesi sekalaisen maleksimisen lomassa pitää ja elokuinen New York oli nasta.

Syyskausi Nepalia


Viime vuosien syyskaudet olen viettänyt tiiviisti Nepalissa ja sehän sopi mahtavasti tähänkin vuoteen. Syksy on mielestäni kevättä parempaa aikaa vaelluksille eikä itseäni yhtään harmittanut välillä johtaa kevyempiä ja lyhyempiä trekkejä. Syyskuun kolmannella viikolla tuli siis lähtö Poonhill-trekille ja edessä oli 5,5 viikkoa Annapurnan alueen vaelluksia.

5-päiväisestä Poonhill-trekistä on tullut yksi ehdottomista suosikeistani. Kulttuuripitoisella 50 kilometrin patikalla sattui tähän syyskuuhun tavanomaista huonommat kelit, kiitos Filippiinien päällä myllänneen taifuunin, mutta hyvän porukan kanssa reissaaminen on aina hauskaa.

Poonhill-patikan jälkeen sain omalle kohdalleni pari viikkoa vapaata, jotka lähdin kuluttamaan kävelemällä Annapurnan massiivin ympäri. Annapurna Circuit on yksi maailman tunnetuimmista trekeistä ja aivan syystä; trekki on aivan järjettömän hieno! Maasto on helppoa ja vaihtelevaa sademetsästä ja riisipelloista havumetsiin ja Thorung Lan ylävuoristomaisemiin. Paikallista asutustakin on runsaasti ja syys-lokakuun vaihteessa viljan korjuun myötä lokaaleiden elämää näkee paljon. Jos pitäisi valita yksi trekki, jota opastaisi lopun elämää, olisi se varmastikin tämä.

Yleensä trekkaajat päättävät vaelluksen Thorung Lan solan jälkeen Jomsomiin ja lentävät sieltä pois. Halusin tällä kertaa kuitenkin selvittää etapin myös siitä eteenpäin ja vapaana käveleminenhän maistui. Piipahdin hämmästelemässä ihmispaljoutta lokakuisella Poonhillillä ja päätin vaelluksen lopulta Naya Puliin. Kilometrejä kertyi 11:ssä päivässä vähän päälle 300.

Seuraavan ryhmäni otin vastaan Katmanduun lokakuun puolivälissä. Annapurna Basecamp -vaellukselle sattui tällä kertaa niin ikään tavallista sateisemmat kelit. Annapurnan perusleirissä kuitenkin sää helli ja saimme mielettömät näkymät Annapurnan eteläseinälle.

Vaelluksen, sekä Pokharaan ja Katmanduun tutustumisten jälkeen matkustin ryhmäläisten kanssa samaa matkaa kotimaahan tietäen, että palaisin Nepaliin kolme viikkoa myöhemmin vielä yhden Poonhill-ryhmän kanssa. Tiiviin kolmeviikkosen Suomi-jakson aikana puuhasimme mm. Suomen Alppikerhon vuosikokouksen kasaan ja pidettäväksi lokakuun lopulla.

Marraskuun lopulla matkustin vielä kerran Nepaliin ja ryhmän kanssa Poonhill-vaellukselle. Marraskuu on Nepalin matalilla trekeillä (< 3000 m.) ihanteellista aikaa. Lämpötilat ovat mukavia, kanssavaeltajia on vähän ja ennen kaikkea, näkyvyydet ovat huikeita, puut ja puutarhat kukkivat ja olosuhteet ovat muutenkin kaikkinensa täydelliset.

Jos lokakuussa Poonhillillä on auringonnousua katselemassa satoja ihmisiä, oli nyt näköalakukkulalla samaan aikaan muutama kymmen retkeilijä. Tällä kertaa kelitkin sattuivat kohdalleen; joka ikisenä päivänä saimme nauttia täysin pilvettömästä ja kirkkaasta taivaasta auringonnoususta -laskuun. Poonhill-trekki on kertakaikkiaan upea vaellus!


Kotiinpaluusta ja vuoden viimeisestä vaellusmatkasta on nyt kaksi viikkoa ja on aika asettua ”vuosilomalle”. Viime vuonna päätin kauden jäämällä Aconcaguan retkeltä Buenos Airesiin city-lomalle. Tällä kertaa olen pakannut uikkarit ja snorkkelit laukkuun ja otan suunnaksi Thaimaan palmurannat ja lämpimät vedet.

Hyvää joulua kaikille!

Samuli


Samuli Mansikka

Samuli Mansikka, s. 1978 suomalainen vuorikiipeilijä joka kiipesi 10:lle maailman 14:sta 8-tonnisesta vuoresta ilman lisähappea tai tukijoukkoja. Samuli kuoli 24.3.2015 palatessaan Annapurnalta (8091m).

Himalajanousujen lisäksi Samuli kiipesi suurimman osan Alppien 4-tonnisista vuorista. Myös Afrikan ja Etelä-Amerikan monet alueet ja vuoret olivat Samulille tuttuja. Hän toimi oppaana sekä suomalaisessa matkatoimisto Aventurassa että kansainvälisillä toimijoilla ulkomailla.

Samuli oli poikkeuksellisen lahjakas vuorikiipeilijä, joka rakasti vuoria yli kaiken. Samuli uskalsi tavoitella unelmiaan ja inspiroi myös muita tavoittelemaan omiaan. Samulin energisyys tarttui ja vaikutti kaikkiin hänen ympärillään.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit