FI | ENG
Tatu Autio / 17/02/2011

Talvikiipeilyä

Ode Siivonen.Pikavisiitti Norjaan

Matka Ranskaan alkoi pikavisiitillä Norjan MÃ¥bodaleniin, jossa tarkoituksena oli kiivetä jäätä Antti Mankisen ja Marko Saukon kanssa. Paikka oli jäähommiin oikea, mutta lämpöaalto ei kuulunut suunnitelmiin. Reissun opetus oli, että jos seisoo 8h likomärkänä seinällä tulee kylmä, erittäin kylmä.

Chamonix, Nuit Blanche

Saavuttuani Chamonixin laaksoon oli kiipeilykelit paremmat kuin olin osannut edes kuvitella. Heti toisena päivänä painelimme Siivosen Oden ja Kuusiston Mikan kanssa kiipeämään Nuit Blanche- (WI6) putousta. Reitille laskeudutaan yläkautta ja huhut sen loistavasta kunnosta osoittautuivat todeksi. Laskeuduimme 3kp:ta alaspäin, mistä varsinainen kiipeily alkaa. Ode taktikoi itselleen ensimmäisen kp:n, joka oli hienoa, mutta helppoa. Seuraava kp osui minulle ja se olikin jo lähempänä oikeaa kiipeilyä: jyrkkää, kolmiulotteista kukkakaalia, mutta ei mitenkään erityisen raskasta. Kolmannen kp:n, joka oli jyrkkä ja hieno, päästeli Mika nopeasti ja tyylikkäästi.

Ode Siivonen

Ylhäällä katselimme Mikan kanssa vastaseinällä olevaa Shiva Lingamia (WI6) joka on ehkä koko laakson hienoin putous.

Shiva Lingam

Seuraavana päivänä painelimme GM:n ekalla kopilla ylös ja laskimme putouksen päälle. Sama homma kuin edellisellä, laskeutuminen ylhäältä reitille. Laskeutuessa poikien hymyt vähän hyytyivät. Oli aika jännä päivä tiedossa. Reitti oli kuitenkin helpohkoa kiipeilyä viimeistä pilaria lukuunottamatta. Puikkoista jäätä, joka oli niin jyrkkää kuin jää nyt yleensä voi olla. Bonuksena yläpuolelta valui vettä päälle reippaanlaisesti, eikä liiasta varmistamisesta tarvinnut haaveilla. Onneksi jää parani loppua kohden pumpun kasvaessa ja lopulta pääsin pilarin päälle aurinkoon ihmettelemään homman mielekkyyttä.

Chere ja Carli-Chassange

Nyt kun paikan hienoimmat jäälinjat oli kiivetty pois kuleksimasta, oli aika siirtyä oikeille pelikentille. Mikan kanssa lähdimme totuttautumaan hommaan Chere kuluaariin (V 4, 1000m) Aiguille du Midin pohjoisseinälle. Reitille on helppo lähestyminen Midin väliasemalta ja alastulo Midiltä vielä helpompaa. Sovimme, että aikaa säästääksemme sooloamme niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Ja homma tuntui sen verran hyvältä että soolosimme koko roskan. Kerkesimme läkähtyneinä Midille ennen viimeistä koppia ja saimme nauttia iltabisset kylillä.

Seuraavaaksi lähdimme samalla seinälle herra Siivosen kanssa kiipeämään Eugster Direct- reittiä. Päästyämme kohtaan, jossa kiipeilyreitti ja laskumäki erkanevat, totesimme reitin olevan rutikuiva. Sangen irtonaiselta näyttänyt lähes pystysuora ränni ei liiemmin houkutellut, joten suuntasimmekin vierestä menevälle Carli-Chassange (III 4, 1000m) reitille. Painelimme reitillä olleesta köysistöstä ohi reippaasti sooloten. Kiipeily oli ajoittain vähän jännää kovan ja ohuen jään takia, mutta varsinaisen jännitysmomentin aiheutti yläosassa ollut kuiva kallio. Onneksi se ei ollut mitenkään erityisen vaikea yhtä muuvia lukuunottamatta. Aivan lopussa, Midin tunnelin alapuolella meinasin vielä pudota railoon lumilipan sorruttua. Kerkesimme hissille jälleen hyvissä ajoin.

Kunnon kiipeilyä

Helppojen perusreittien jälkeen on hyvä lähteä reiteille, joissa tekee oikeasti mieli sitoa itsensä köyteen kiinni. Menimme Oden kanssa Requinin majalle yöksi, josta lähdimme kukonlaulun jälkeen Envers des Aiguillesille kiipeämään Sorenson-Eastman (IV 5+, 500m) reittiä. Sangen reipas reunarailo pakotti meidät kiipeämään reitin alun vasemmalta puolelta, josta myöhemmin laskeuduimme kuruun, jossa reitti kulki. Kaksi ensimmäistä jyrkkää kp:ta tarjosivatkin sitten jännitystä koko rahalla. Ensimmäinen noin 40m kp oli ohut, varmistuksina 3 kiveen väännettyä baby-ruuvia (8cm). Seuraava erityisen hieno kp, oli 50+m jyrkää, mutta onneksi hieman paremmin varmistettavaa kiipeilyä. Tämän jälkeen oli muutama satametriä helpompaa, kunnes aivan lopussa sai taas tutista koko rahalla. Hikoilun ja sadattelun jälkeen pääsin hyllylle, johon sain tehtyä ständin viimeisestä camalotista ja slingistä. Tästä vielä hieman helpompaa harjanteelle. Viimeisenä olikin edessä koko roskan pelottavin osuus eli laskeutuminen huonoista tai vielä huonommista ständeistä. Kaiken huipennukseksi myöhästyttiin Monteversin viimeisestä junasta, rangaistuksena oli reipas 1,5h kävely takaisin laaksoon. Taas oli aikaa miettiä alppikiipeilyn mielekkyyttä.


Ode Siivonen

Nyt kelit ovat muuttuneet hieman epävakaammiksi ja luntakin on tullut alkoholismin partaalla pyörivien laskupekkojen onneksi. Toistaiseksi näyttää siltä ettei kiipeilykelejä ole ainakaan viikkoon luvassa, eli näyttää menevän hiihtohommiksi.


Tatu Autio

Tatu Autio (s.1982) on vuonna 2015 vuoristo-opasopinnot aloittanut trukkikuski.Tatu on yksi kokeneimmista suomalaisista vaativien alppireittien kiipeilijöistä. Kiipeilytiimaa Tatulle on kertynyt vuodesta 1997. Hän on kiivennyt todennäköisesti vaikeimman suomalaisen kiipeämän alppireitin, West Face Directin, Aguille du Planilta. Tatun merkittävimpiin nousuihin kuuluvat mm. pohjoisseinänousut Alppien suurilla vuorilla: Cima Grande, Eiger, Grandes Jorasses, Piz Badile ja Les Droites. Tämän lisäksi Tatu on koluaa aktiivisesti jääreittejä, tekee uusia reittejä Suomessa ja laskee suksilla ja laudalla.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit