FI | ENG
Jussi Taka / 03/12/2015

Talvikauden alku

Tsau!

Kesätöistä Helsingistä kotiuduttu ja talvi on onneksi ainakin jo Pohjois-Suomessa (vaikka pari päivää sitten tulikin vettä). Pari viime viikkoa olen viettänyt Pyhällä töissä ja laskien. Olin Pyhän vuosittaisella krossileirillä jonkin sortin ratahessuna, jonka tehtäviin kuului olla apuna radan suunnittelussa, rakennuksessa ja huollossa. Kun hommat oli hoidettu, loppuajan pystyi käyttämään laskemiseen. Luulin ennen Pyhälle menoa, että hinkkaisin krossirataa päivittäin, mutta paikanpäällä ei minua oikeen se enää kiinnostanut ja vietinkin päivät huttu-ukkoa ja muita hoitamattomia rinteitä laskien. Putikkaa oli parikymmentä senttiä ja ennen maata kova korppukerros, joten kivillekään ei tullut pahemmin kolisteltua – ellei runtannut käännöksiä ihan täysillä

Oli hauska huomata, että joka vuosi laskemisen aloittaminen tuntuu helpommalta ja että liikeradat alkaa oikeasti löytymään selkärangasta ainakin mitä peruslaskemiseen tulee. Pelkäsin, että taas menee pari päivää, että oppii seisomaan laudan päällä, mutta tatsi alkoi löytymään jo ekojen laskujen jälkeen 🙂

Pyhältä tulin takaisin toissapäivänä ja tätä blogia kirjoittelen samalla, kun pakkaan viimeisiä kamoja laukkuun – Huomenna olisi aamusta lähtö Chamonixiin talveksi. Paljon oli homman kaa säätöä, stressaa vieläkin, mutta sain paljon apua ihmisiltä, jotka ovat viettäneet mestoilla paljon aikaa – se helpotti suuresti.

Seuraavassa blogissa toivottavasti vähän enemmän kerrottavaa laskuhommista

-Jussi-

ig: @jussitaka

Pohjoiseen
Pohjoiseen
Pyhäpäivä
Pyhäpäivä
DCIM103GOPRO
Chamonixiin!!
Kaikki blogit