FI | ENG
Juho Knuuttila / 21/05/2019

Sukellus hiihtoalpinismiin

Tänä keväänä muutin Chamonixiin maalis-huhtikuuksi tarkoituksena syventää tietoja ja taitoja hiihtoalpinismin osalta. Motivaatiota löytyi monestakin eri syystä, joiden takia homman siirtämistä tuleville vuosille ei voinut enää oikeuttaa. Olen luisutellut suksilla aikaisempina talvinakin, mutta nyt oli aika painaa kiipeilyintoa hiukan sivummalle.
Ville pöllyttää B-suunnitelman eli Vallee Blanchen lumia.
Ville pöllyttää B-suunnitelman eli Vallee Blanchen lumia.
Ja nyt varoituksen sana. Tässä blogissa saattaa esiintyä sanoja ja termejä, jotka kuullostavat hassuilta, koska en ole laskuhommassa niin kiinni kuin kiipeilyssä, vaikka ne lopulta tämänkin talven mittaan osoittautuivat olevan hyvinkin kiinni toisissaan. Etenkin alpinismin näkökulmasta. Freeride asennetta en ole sentään vielä omaksunut, vaikka suurin osa talven laskuista olikin kovempaan vauhtiin tykästyneiden suosimia linjoja.
Alkuun marssin Camuun pistämään varusteet kuntoon. Sukset siteineen löytyikin jo edellisvuosilta Armadan Kufojen ja Dynafitin kevyiden Speed Radicalien muodossa. Kunnon monot piti toki saada. Päädyin Salomonin S/Lab -malliin, joka osoittautui Nixissä muotitietoisimmaksi valinnaksi. Ja onhan ne nyt aivan mahdottoman hyväntuntuiset jalassa. Ainoana miinuksena pohjan etu- ja takapehmusteiden nopea kuluminen, mutta se ongelma kuulemma on monessa mallissa.
Piipparit sun muut rensselit vielä reppuun ja homma alkoi näyttää siltä, että vuorille uskaltaa lähteä harjoittelemaan kikkakolmosia, joilla mäet pääsee ehjänä alas.
Late nauttii kelistä.
Late nauttii kelistä.

Alkutahdit

Olin suunnitellut, että ramppaan keskuksien hoidettuja väyliä ja sivumäkiä viikosta toiseen, mutta ensimmäisen päivän jälkeen olin jo kyllästynyt Flegeren, Breventin ja Grand Montetsin väenpaljouteen ja mogulisoppaan. Kävi nopeasti selväksi, että keskuksissa kannatti laskea vain myrsky- tai niiden jälkäiset päivät. Silloin uutta siivua löytyi, eikä tarvinnut laskea kumparekisaa montaa kilometria päivässä.
Parhaimmillaan hissihiihto olikin dumppipäivinä. Välillä lunta oli GM:lläkin niin paljon, että omalla laskutekniikalla ei päässyt vähänkään loivemmalla eteenpäin. Jyrkkiä kalliopykkäliäkin pystyi runttamaan alas vailla huolen häivää. Tunnelma oli kuin suoraan Japanin laskukuvista. Tätähän kesti siis päivän rehellisesti sanottuna.
Reviiriä oli helppo laajentaa Aiguilles Rougesin pohjoisrinteille mm. Col du Beugeantin ja Glacier du Mortin muodossa. Parin tunnin lähestymisellä sai pilvisinä päivinä laskea puuteria ihan omassa rauhassa ilman jäljen häiviä. Toki nämäkin mäet lasketaan nopeasti urille, niinkuin lähes kaikki muukin Chamonixin puolella massiivia.
Matkalla Mortin jäätikölle oli sumuisaa.
Matkalla Mortin jäätikölle oli sumuisaa.
Ensimmäisenä hyvänkelinpäivänä dumpin jälkeen kansa keskittyy avaamaan Vallee Blanchin ja Grand Enverin kaltaiset klassikot, joita ehtii vetää sen pari kiekkaa päivässä. Samoin Cosmiques kuluaari ja Glacier Rond tuikataan välittömästi hissien avauduttua. Se on jopa hiukan säälittävä, ihan oikeasti kilpajuoksua muistuttava tapahtuma, kun porukkaa rynnii Midin harjannetta alas ehtiäkseen noille jyrkänlaskun klassikoille.
Mekin oltiin kerran menossa Cosmiquesille, mutta kun lopulta pääsi kurun päälle toiselta hissiltä, oli siellä jo kymmenen tiimiä rappeloimassa köydet solmussa, puolihullu puuterinkiilto silmissä. Kivet viuhui ja tilanne näytti muutenkin niin epämiellyttävältä, että oli parempi kääntyä alas ja laskea perinteinen VB hyvällä lumella alas. Kauden loppuessa noille ränneille voi mennä nauttimaan suht rauhassa, niinkun teimmekin huhtikuun lopulla.
Klassikkojen klassikko. Cosmiques kuluaari.
Klassikkojen klassikko. Cosmiques kuluaari.
Ville Cosmiques kuluaarissa.
Ville Cosmiques kuluaarissa.
Col du Planin pohjoisseinältä löytyi hyvää lunta. Kauden expoimpia laskuja.
Col du Planin pohjoisseinältä löytyi hyvää lunta. Kauden expoimpia laskuja.
Col du Plan oli puoliksi rappelointia.
Col du Plan oli puoliksi rappelointia.
Ville laski Col du Planin pari päivää aikaisemmin puuterilla ja kiroaa nyt miksi piti seurata seuraajia.
Ville laski Col du Planin pari päivää aikaisemmin puuterilla ja kiroaa nyt miksi piti seurata seuraajia.
Trappier kuluaari on megalinja. Ville laskee.
Trappier kuluaari on megalinja. Ville laskee.

Tour Ronde

Talven ensimmäinen isompi missio oli Tour Ronden eteläseinän lasku. Villelle se toki oli päivä muiden joukossa, mutta itse sain keskittyä ihan riittävästi.
Matkalla Tour Rondelle.
Matkalla Tour Rondelle.
Lähdettiin Midiltä liikkeelle ja kiivettiin Tour Ronden toppiin perusreittiä pitkin. Samalla oli mukava vierailla uudella huipulla. Oikeastaan hiihtoalpinismi on loistava tapa tutkia ja nähdä massiivin uusia kulmia ja tikata huippuja, joilla ei kiipeilymielessä tulisi käytyä. Samoin se lisää vuoripäivien määrää, sillä kun lunta on paljon, ei kiipeilyä kannata harrastaa. Toisinsanoen se ottaa painetta pois suorituskeskeisyydestä ja lisää turvallisuutta, sillä nyt voi nauttia vuorilla olosta kaikenlaisissa olosuhteissa, vailla pakonomaista tarvetta päästää kiipeämään.
Pääsimme laskemaan käytännössä Tour Ronden topista. Viimeinen 10 metrin kivisteppi piti toki skrämblätä. Loivaa lumiharjaa oli mahtava avata hyvällä lumella ennen jäisempää poikkaria eteläseinän syvälle lumelle. Jyrkimmillään meno oli 45°. Vei aikansa, ennen kun uskalsin tehdä ensimmäisen käännöksen, mutta lumen parantuessa itseluottamus kasvoi.
Tour Ronden toppi.
Tour Ronden toppi.
Juho avaa Tour Ronden huippuharjannetta. Kuva: Ville Ojansivu.
Juho avaa Tour Ronden huippuharjannetta. Kuva: Ville Ojansivu.
Ville eteläseinän lumilla.
Ville eteläseinän lumilla.
Reitti Val Venyn laaksoon on seikkailullinen läpi Brenva jäätikön, Blancin Himalajamaisen itäseinän kohotessa taustalla. Aivan klassikkoainesta!
Seikkailuhiihtoa Brenva-jäätikön läpi.
Seikkailuhiihtoa Brenva-jäätikön läpi.
Pääsimme laskemaan lähes Helbronnerin hissin ala-asemalle asti, josta otimme päivän viimeisen hissin ylös ja laskimme Vallee Noiren ja James Bond trackin kautta aina Chamonixiin. Minimaalisella skinnauksella ja kiipeilyllä ihan megapaljon laskumetrejä ja alppimaastoa yhden päivän tarpeiksi. Lähes täydellinen päivä vuorilla!
Val Venyn pohjalla pohditaan bussin ja Vallee Noiren välillä. Pääsyttiin laskemaan vielä muutama lisäkilsa Chamonixiin. Kuva: Ville Ojansivu.
Val Venyn pohjalla pohditaan bussin ja Vallee Noiren välillä. Pääsyttiin laskemaan vielä muutama lisäkilsa Chamonixiin. Kuva: Ville Ojansivu.

NW Shoulder of Tacul

Linja.
Linja.
Jos pitäisi valita yksi puuterilasku vuorilla kauden ajalta, olisi se Taculin olkapään seikkailu vuoristo-opas kaveri Kyriakoksen kanssa. Trappier kuluaari oli toinen megalasku, mutta Taculilla lunta oli vielä enemmän ja saimme avata latua ylhäisessä yksinäisyydessä.
Laskuun lähdettäessä Kyriakos tajusi molempien monojensa hajonneen, mikä ei varsinaisesti ole mieltä ylentävä homma, kun edessä on jyrkänlaskua. Mäki on loppupeleissä suht loiva, mutta isot kalliokielekkeet ympärillä rajaavat ulos kaatumisesta ehjin nahoin selviämisen. Reitti vaatii mukavasti reitinlöytämistä, mikä tekee hommasta hiukan haastavampaa. On helppo laskea väärään paikkaan, josta ei olekkaan pääsyä pois kuin kiipeämällä tai laskeutumalla köysillä.
Kyriakos aka Kyproksen MacGyver.
Kyriakos aka Kyproksen MacGyver.
Lähes tunnin nippusideäherryksen jälkeen Kyriakos oli tyytyväinen monojen jäykkyyteen – ensimmäiseen käännökseen asti, jolloin toisen monon viritelmä laukesi. Ei auttaisi muu kuin varovasti luisutella alas.
Kyriakos taistelee monofiaskoa vastaan Taculilla.
Kyriakos taistelee monofiaskoa vastaan Taculilla.
Puuteria oli lähes puoli metriä ja olin oikeasti pahoillani, ettei kaverini päässyt nauttimaan laskusta samalla tavalla. Paitsi laskun puolivälissä kuulin huudon: ” Juho, they work!!”. Sen jälkeen nautiskeltiin.
Puuterikenttiä loppuloivalla. Kuva: Kyriakos.
Puuterikenttiä loppuloivalla. Kuva: Kyriakos.
Monojen lukitussysteemi oli vain ollut syväjäässä. Tästä lähtien Kyriakos lupasi kantaa termoksellisen kuumaa teetä mukanaan.

Col des Droites

Linjaa ei tarvitse piirtää.
Linjaa ei tarvitse piirtää.
Jos Blancin massiivilta pitäisi valita yksi selkeimmistä laskuseinistä, olisi se minun mielestä Droittesin solan eteläpuoli. Valtava valkoinen laikku tarjoilee vauhdin hurmaa 40-42 asteen kulmassa useamman sadan metrin matkalta, vailla laskeutumisia tai muuta kikkailua. Toki alla on taas perinteinen kalliojyrkänne, mikä pitää mielen kirkkaana jokaisella käännöksellä. Chamonixin punainen rinne!
Eräs maanantai kaipasin omaa rauhaa, jota päätin lähteä hakemaan parin päivän majakierrokselta. Ensimmäisenä päivänä skinnasin ja kiipesin Breche Puisseuxiin, mikä on suosittu rando oppaiden keskuudessa, mutta olemalla aikaisessa, pääsin kulkemaan omassa rauhassa. Laskin Mont Malletin jäätikön alas Leschauxin bivimajalle, jossa vietin rauhallisen illan ja yön yksinäni. Olin alunperin kuvitellut meneväni Couverclen majalle, mutta se olikin juuri avautunut kevätkaudeksi, enkä halunnut maksaa viittäkymppiä yöstä ja illallisesta. Aamulla saisin rangaistuksena skinnata muutaman tunnin extraa, mutta tykkään liikkua aamuyöstä kuunvalossa. Massiivin huipput paljastuvat valon lisääntyessä tunti tunnilta, eikä missään näy ristin sielua.
Harvinaista herkkua. Ainoat jäljet Mont Malletilla.
Harvinaista herkkua. Ainoat jäljet Mont Malletilla.
Toisen päivän tavoite oli siis Col des Droites, jonka alle pääsin suksin, mutta lumenpinnan käydessä jäiseksi heitin sukset selkään ja seurasin kokkareisia vyöryjälkiä ja kiipesin huvin vuoksi jyrkempiä mixtaosuuksia. Hankiraudat olisi ollut kova sana, mutta yhtä nopeasti meno ylämäkeen kävi jääraudoin.
Solan topissa odottelin seinän lämpiämistä useamman tunnin. Keli oli tyyni ja seuraksi saapuneet sveitsiläiset oikein vitsikkäitä. Puoliltapäivin pääsimme laskemaan yllättävän syvääkin lunta aina Mer de Glacelle asti.
Sveitsiläiset osaa laskea.
Sveitsiläiset osaa laskea.

Hiihdosta

Laskukausi oli omalta osaltani oikein onnistunut ja olin jopa salaa tyytyväinen, ettei lumi liimaantunut jyrkänlaskulle sopivaksi isoilla seinillä. Eipä tullut houkutusta yrittää mitään omien kykyjen yläpuolella olevaa. Laskeminen on kuitenkin omasta mielestä paljon vaarallisempaa kuin kiipeily. Parempi ettei hötkyile.
Vyöryvaarasta huolehdin ennen reissua aika lailla, mutta Alpeilla, etenkin kevätkuukausina, lumi tuntui pakkaantuvan ja tasoittuvan suht nopeasti. Ehkä kyseessä oli vain hyvä kausi?
Mietin myös paljon kuinka pääsen hommaan kiinni, kun laskutekniikka oli vielä kaukana täydellisestä, mutta kaikki alppiympäristössä ja expossa maastossa viettämäni aika kiipeilyreissuilla toi vastapainoa. Ei tarvinnut keskittyä jännäämään ympäristön tuomia haasteita, vaan saatoin keskittyä pystyssä pysymiseen. Alppikiipeilijän siirtyminen suksilla liikkumiseen samassa ympäristössä ei ollut mahdottoman vaikeaa. Ymmärrys vuoristoluonnosta on oltava kattava kiipeilet tai lasket.
Nyt istun Oslossa Gardermoenin lentokentällä odottamassa lentoa Huippuvuorille. Edessä on alkukesä jääkarhujen valtakunnassa laskien, kiipeillen ja Ellan kanssa eläen!
Kuru, laskija ja Jorasses - teoksesta `Täällä pohjoisseinien alla.` Kuva: Ville Ojansivu.
Kuru, laskija ja Jorasses – teoksesta `Täällä pohjoisseinien alla.` Kuva: Ville Ojansivu.

Juho Knuuttila

Juho Knuuttila (s.1995) on nuoresta iästään huolimatta yksi Suomen aktiivisimmista alppikiipeilijöistä. Hän on kiivennyt mm. legendaarisen pohjoisseinätrilogian (Eiger, Matterhorn ja Grandes Jorasses), useita seiskatonnisia Keski-Aasiassa, soolonnut ison liudan Alppien nelitonnisia ja kiivennyt Mt. Hunterin ranskalaisten reitin 6.nousun. Lähivuosina Juho meinaa keskittyä teknisesti haastaviin nousuihin Alpeilla ja maailman suurilla vuorilla, mutta aikaa löytyy myös halkeama- ja mixtakiipeilylle Suomessa.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit