Lumilauta on keveytensä ja leveytensä puolesta aina ollut erinomainen ja hauska väline takamaastoissa laskemiseen, mutta ylämäissä se ei ole loistanut. Hissioffareita kauemmas mennessä lautailijan on pitänyt joko kantaa mukanaan lumikenkiä tai olla valmis uppoamaan kenkineen napaansa myöten hankeen.

Lienee selvää, että lumikengillä tai etenkään kengillä liikkuminen ei koskaan ole yhtä kevyttä kuin sen virnistelevän suksivan laskukaverin hiihtely.

Viime vuosina vauhdilla yleistyneet ja keventyneet splitboardit, tai ihan yksinkertaisesti splitit, toivat tähän muutoksen. Keskeltä pituussuunnassa halkaistava lauta toimikin yhtäkkiä ylämäissä suksina, ja alamäkeä varten palaset sai yhdistettyä taas laudaksi. Monille splitti avaa ihan uuden maailman lähimäen ympärille loppuun koluttujen hissilinjojen sijaan.

Mutta onko splitti kuitenkin vain kehno kompromissi? Joutuuko splitillä liikkuva luopumaan hyvistä laskuominaisuuksista vain siksi, ettei mukana tarvitsisi kantaa lumikenkiä? Ja onko laudan palasilla edes hyvä hiihtää?

Splitti tuo takamaastot lähemmäs lautailijaa. Kuva: Patagonia

Miten splitti toimii?

Kuten jo nimikin kertoo, splitti on keskeltä pituussuunnassa halkeava lumilauta – tai ajattelutavasta riippuen kaksi suksea, jotka saa yhdistettyä lumilaudaksi. Laskettaessa splitti pysyy tukevasti koossa muutaman sentin levyisillä neljään eri kohtaan sijoitetuilla soljilla ja siteillä, jotka lukitaan molemmissa puoliskoissa oleviin vastakappaleisiin.

Hiihdettäessä siteet irrotetaan, soljet avataan, puoliskot irtoavat toisistaan ja käytössäsi on sukset. Periaatteessa aika yksinkertaista siis.

Splitinhän voi teoriassa rakentaa mistä tahansa lumilaudasta. Markkinoiltakin löytyy halvempiakin splittejä, jotka ovat käytännössä sirkkelin läpi käytettyjä lumilautoja, mutta toimiakseen hyvin pitää splitin molemmat puolet suunnitella ja rakentaa niin, että koottuna laudan jäykkyys säilyy.

Splitin haastavuus on siinä, että kun laudan käännöksessä vie rinnettä vasten kantilleen, pyrkii siihen kohdistuva voima taittamaan tasapohjaista lautaa keskeltä etenkin tailista, jossa siteet eivät tarjoa sivuttaistukea. Tulos: lauta ei ole tukeva eikä kantti pureudu kunnolla rinteeseen. Hyvin suunnitelluissa spliteissä molempia laudan puolikkaita on vahvistettu pituussuunnassa niin, että laudan puolikkaat pysyvät koko matkalta suorassa, eikä propellimaista taittumista pääse tapahtumaan.

Toki ongelma on pienempi pehmeässä lumessa laskiessa, mutta harvoin joka laskulla edessä on ainoastaan koskematonta puuterikenttää. Laudan pitää toimia myös jäisissä, kumpareisissa ja vähälumisissa paikoissa.

Ylämäissä splitin hyödyt näkyvät

Splittilautojen tarkoitus on mahdollistaa nouseminen vuorille hiihtämällä, ja siinähän ne myös toimivat hyvin. Jos lähtökohtana on lumikenkien kanssa hikoileminen, on muutos oikeasti suuri.

Käytännössä lauta halkaistaan nousua varten avaamalla soljet ja irroittamalla siteet (jotka myös pitävät lautaa koossa ja jäykistävät sitä sivusuunnassa). Sen jälkeen siteet kiinnitetään uudelleen pituussuunnassa vastakappaleisiin, joissa kantaosa pääsee nousemaan vapaasti.

Burton Snowboards

Kuva: Burton Snowboards

Splittien puolikkaissa on teräskantit molempien “suksien” molemmilla sivuilla, ja hiihdettäessä laudan puolikkaat laitetaan vastakkain niin, että pidemmät kantit jäävät ulkoreunoille. Sitten vielä skinit eli nouskarvat pohjiin ja ylämäkeen. Koko hommassa ei montaa minuuttia tuhraannu.

Okei, on käynyt selväksi, että siihen on syynsä, miksi monet kulttuurit hylkäsivät lumikengät sen jälkeen, kun sukset keksittiin. Hiihtäminen on kevyempää kuin kenkien nostelu, koska reisiä polttelevan tallaamisen sijaan suksea – tai laudan puolikasta – liu´utetaan hangessa.

Sama pätee siis splitteihin. Tavallisiin lumilautoihin verrattuna splitit ovat painavampia, mutta painossa ne ovat samaa luokkaa kevyiden touring-suksipakettien kanssa, eli ainakaan painon takia suksilla hiihtelijöistä ei pitäisi ylämäessä jäädä jälkeen.

Lumikenkiin verrattuna setti kevenee, koska ylämäessä ei ole lautaa selässä kannettavana eikä alamäessä lumikenkiä.

Lumilaudalla hiihtäminen eroaa kuitenkin suksista muutamassa kohdassa. Ensinnäkin laudan puolikkaiden leveys tarjoaa omat haasteensa ja vahvuutensa. Leveät lankut kantavat pehmeässä hangessa kapeampia suksia paremmin ja laajempi skinipinta-ala antaa nousussa paremman pidon. Toisaalta splitti tekee hiihtäessä leveämpää latua, eli splitin puolikkaat eivät välttämättä mahdu suksilla avattuun uraan.

Spliteille myös jäiset paikat ja sivuttain liikkuminen jyrkissä paikoissa on hieman haastavampaa kuin suksille. Lautakengät ja siteet eivät tarjoa samanlaista sivuttaistukea kuin monot, joten kanttia on vaikeampi pitää tiukasti jäässä kiinni. Myös etenkin splittien sisäkantit ovat melko lyhyet ja niissä on aggressiivinen sivuleikkaus, joten pidon saaminen tiukoissa paikoissa voi aiheuttaa vähän sydämentykytyksiä.

Kuva: Patagonia ©Rip Zinger

Mutta toimiiko splitti laskuissa?

Varmasti se isoin kysymys splittiä ostaessa tai edes harkitessa on, onko sillä hyvä laskea. Senhän vuoksi vuorille kuitenkin noustaan, että sieltä saisi laskea alas.

Ensinnäkin on hyvä muistaa, että kuten muitakin lautoja, on splittejä moneen makuun. Monet splittilaudoista ovat kuitenkin vähän tavallisia lautoja jäykempiä, koska hiihtäessä lauta kaipaa tukea ja isoilla vuorilla jäykkä lauta tuo vakautta.

jones hovercraft

Jones Hovercraft -splitlumilauta

Suurin osa valmistajista seuraa hyväksi havaittua reittiä splittilautojen kanssa. Valitaan suosittu ja hyväksi havaittu vapaalaskulauta josta splitti tehdään. Esimerkkeinä tästä ovat muun muassa Jones Solution, Jones Explorer Jones Hovercraft, Burton Flight Attendant, Korua Pencil, Korua Tranny Finder sekä Gentemstickin splitit.

korua shapes pencil splitti

Korua Shapes Pencil -splitti

Jo nyt markkinoilla on kuitenkin runsaasti erilaisia lautoja toiveista riippuen. On pitkää ja leveää fishtailia puuteriin, löysempää lautaa surffaavampaan menoon ja jäykempää rockerlautaa vapaalaskuun. Tässä kohtaa ostajan siis kannattaa miettiä, mihin maastoon sekä millaiseen laskemiseen splitti pääasiassa tulee.

Mutta niihin laskuominaisuuksiin. Splitit on suunniteltu etenkin takamaastoon, ja pehmeässä lumessa eroa tavalliseen lumilautaan on vaikea huomata. Kovemmalla pohjalla eroa luonnollisesti on, mutta laudat kehittyvät vauhdilla ja lähestyvät laskuominaisuuksiltaan rinnelautoja. Vastaus kysymykseen, onko splitillä hyvä laskea, on siis kyllä.

Jones Snowboards Solution -splitlumilauta

Jones Snowboards Solution -splitlumilauta

Hissihiihdossa varmasti isoin ero johtuu painosta. Klipit, sisäkantit ja siteet tuovat pakettiin painoa, mikä vaikuttaa myös laskuun. Painavampi lauta ei ehkä ole yhtä leikkisä ja näppärä, mutta mikään ei estä kruisailemasta splitillä myös rinteessä tai koluamasta metsäpätkiä.

Mitä sanoo Camun lauta-asiantuntija Joonas Reijonen splitillä laskemisesta? Mihin se taipuu?

“Splitillä liikkuminen on alkuihmettelyn jälkeen helppoa ja mukavaa. Laudan, siteiden sekä skinien kanssa teuromiseen tottuu nopeasti ja liikkumiseen tulee varmuutta jokaisen käyttökerran myötä.”

burton snowboards

Kuva: Burton Snowboards

Ensimmäiset kerrat settiä testatessa laskut kannattaa hoitaa tutuilla reiteillä, tai esimerkiksi laskettelukeskuksen alueella. Varmista vain keskukselta ensin heidän suhtautuminen splitillä liikkumiseen, Reijonen vinkkaa.

“Splitti taipuu laskiessa siihen mihin solidikin lauta. Laudan profiili, sheippi, koko sekä ominaisuudet määräävät missä lauta on parhaimmillaan ja missä laudan asettamat rajoitukset kannattaa pitää mielessä. Lyhyt lauta on näppärä esimerkiksi metsässä, mutta jos lasket isoa ja aavaa linjaa se ei välttämättä ole paras valinta.”

Splitin valinta on samanlainen prosessi kuin normaalin lumilaudan. Mihin maastoon lauta pääasiassa tulee? Millainen olet laskijana? Minkä kokoinen olet? Minkä kokoinen lumilautakenkä sinulla on? Kun näihin kysymyksiin on olemassa vastaus ei laudan valinta ole hankalaa.

Mitä varusteilta vaaditaan splittilaudan lisäksi?

Siteet

Splittilaudoissa voi periaatteessa käyttää normaaleja lumilautasiteitä, jos lautaan on asennettu niille sopiva sovitinkisko. Kisko kuitenkin kohottaa siteitä irti laudasta tavallista enemmän, joten suositeltavampaa on käyttää splitteihin erikseen suunniteltuja vapaalaskusiteitä, jotka kiinnitetään sidekiekkoihin. Kiinnitys vaihtelee hieman valmistajasta riippuen: esimerkiksi Union Expedition -siteissä mukana tulevaan pyöreään kiekkoon side kiinnitetään kääntämällä ja pinnillä lukitsemalla. Yleisin tapa on on niin sanottu Voilén puck setti johon side kiinnittyy yleensä pohjalevystä löytyvällä vivulla lukitsemalla.

Splittisiteet ovat usein kevyempiä ja kestävämpiä kovaa rasitusta varten, ja niissä on paremmat hiihto-ominaisuudet. Tyypillisesti side on myös hieman rinnesidettä jäykempi ja pehmustusta on vähemmän. Lisäksi siteissä on paljon ominaisuuksia jotka helpottavat hiihtoa, esimerkiksi highbackin säätö nolla asteiseen kulmaan tai jopa vähän negatiiviseen kulmaan.

Burton Hitchhiker, Voile Speedrail ja Union Expedition splittisiteet

Burton Hitchhiker, Voile Speedrail ja Union Expedition splittisiteet

Kengät

Splittisiteisiin sopii tavalliset pehmeät ja jäykät lumilautakengät. Kenkiä valitessa onkin ehkä tärkeämpää ostaa omaan laskuun sopivat bootsit. Takamaastossa on kuitenkin muutamia ominaisuuksia, joista on hyötyä: Ensinnäkin hyvät pohjat auttavat paljon, kun lauta pitää esimerkiksi kivikoissa ottaa jalasta pois. Monissa kengissä on nykyään Vibram-pohjat, jotka toimivat hyvin kovassa käytössä. Hiihtäessä on myös hyötyä, jos kengästä löytyy tarpeeksi negatiivista joustavuutta, eli että kenkä taipuu myös taaksepäin. Boa tai pikanauhoitus on suosittu valinta splittikengissä, sillä se mahdollistaa nopean kengän löystyttämisen ylöspäin kiivetessä ja taas nopean kiristämisen alaspäin laskiessa.

32 Jones MTB

32 Jones MTB on splittikäyttöön erikoistunut lumilautakenkä

Skinit

Skinit eli nousukarvat ovat nousuissa ehdottomat: ne luistavat eteenpäin mutta antavat pitoa taaksepäin. Skinit pysyvät pohjissa liimapinnan ja nose- ja taillenkkien avulla. Skinien “karvapuoli” on joko nylonia, mohairia tai niiden sekoitetta. Yleensä sekoite tarjoaa parhaan yhdistelmän luistoa, pitoa ja keveyttä. Skinit on hyvä olla splittilaudalle tarkoitetut, tällöin kärkikappale on oikeassa kulmassa.

Kohla Splitboard -skinit, Black Diamond Compactor sauvat ja Black Diamond Glidelite skinit.

Kohla Splitboard -skinit, Black Diamond Compactor sauvat ja Black Diamond Glidelite skinit.

Muut tarvikkeet

Hiihtoa varten splittipaketti vaatii myös sauvat. Toimivin vaihtoehto on teleskooppisauvat, jotka saa säädettyä nousuja varten oikean mittaisiksi ja laskua varten pakattua lyhyiksi. Sauvoissa voi valita alumiinin ja hiilikuidun väliltä sen mukaan, minkä verran keveydestä on valmis maksamaan. On myös eduksi että sauvat tarvittaessa mahtuvat reppuun sisälle kuten esimerkiksi Black Diamondin Compactor -sauvat.

Splittisiteisiin saa kiinnitettyä myös nousuraudat, kun pito skineissä ei enää riitä.

Viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä: Takamaastossa liikkuessa pitää aina muistaa myös turvallisuus. Splitillä liikkujan varusteisiin pitäisi siis aina kuulua vähintään lumivyörylähetin, sondi ja lapio. Lumiturvallisuustarvikkeet löydät täältä.

Lautoja joka lähtöön ja kaikkiin mäkiin! Täältä pääset tutustumaan Camun splittikoneeseen jolla voit laskea itsellesi valmiin pakettihinnan.

Voit myös ottaa yhteyttä Camuun, autamme mielellämme asiaan liittyvissä kysymyksissä, oikean splitin valitsemisessa sekä varustehankinnoissa.