FI | ENG
Katariina Rahikainen / 26/09/2011

Simul-kiipeilyä

Kesä Baihessa, Pekingin “lähikallioilla” jatkuu; tänä ja viime viikonloppuna oli vielä t-paitakeli ja tänä viikonloppuna päivälämpötila nousi lähemmäksi kolmeakymmentä. Pari viikkoa sitten oli todella kylmä viikonloppu ainakin näin kahden-kolmenkymmenen lämpöasteen kiipeilyyn tottuneelle joten hieman jo ehti huolestuttaa.

Viikko sitten lauantaina tein toistonousun yhteen viimeisimmistä projekteista nimeltään “Egyptian”; kolmantena reitin nousi ensimmäinen mies ja reitin toinen pulttaaja Torsten Treufeld. Torsten on kuuluisa tiukoista greideistään, joten ensinousijan (Aleksandra Przybysz) ehdottama vaikea 7c+ laimeni toimestamme 7c:ksi. Itselleni ko. reitti oli ainakin todella vaikea sellainen; voimakestävyyttä vaativa hieman hänkkäävä, reilun parinkymmenen metrin pätkä.

 

Sunnuntai-aamuna minulla eikä kiipeilyparillani Torstenilla ollut erityisiä toiveita kiipeilyn suhteen, eikä Torstenia kiinnostanut lähteä parinkymmenen kilometrin päähän projektoimaan reittiä jota itse olin käynyt kolmena päivänä kesän aikana rimpuilemassa – lähetyksen ollessa vielä hyvin kaukana. Ehdotin, josko kiivettäisiin vaikka yksi helpompi 9-köydenpituuden reitti kahdesti. Lauantai-iltana olimme jo puhuneet simul-kiipeilystä, jota itse en ollut koskaan vielä tehnyt – niinpä Torsten heittikin ilmaan että “mitä jos kiivetään se Waigualiezao simukiipeilynä?”. Mikäpä jottei! Torsten oli itse kiivennyt kyseisen reitin vähän aiemmin yhdessä Xiaohe:n kanssa, ja itsekin olin kiivennyt osan ko. reitistä aiemmin (vain osan, koska silloin eksyimme reitiltä jossain vaiheessa viereiselle 6b+ multipitchille ja päädyimme kiipeämään 11 köydenpituutta yhdeksän sijaan). Greidiä Waigualiezao -reitillä on 6a+ verran, joista 6a+ (5.10c) -pitchejä vain kaksi, yksi 6a sekä loput ylä- ja alavitosen greidiä.

 

Torstenin aiemmin kiipeämä simul-kiipeily oli toteutettu ns. “true simul-climbing” tyyliin, eli pelkät kasisolmut valjaissa. Tällä kertaa laitoimme kasisolmujen lisäksi grigrit varmistuslenkkiin; tällä tavalla meillä oli hieman pelivaraa löysän annossa, toisen edetessä hitaammin tai nopeammin kuin itse. Tämä salli myös sen, että muutamassa herkässä kohdassa liidaaja tai kakkonen pysähtyi hetkeksi varmistamaan toisen näin huudellessa; Baihen släbit kun saattavat joskus yllättää. Torstenilla oli myös hyvässä muistissa vaikeammat kohdat.

Kiipesimme reitin reilun 15m:n köydellä, ja aseina meillä oli vähän reilu kolmisenkymmentä jatkoa. Nämä eivät ihan riittäneet yhteen vaihtoon, vaan jouduimme vaihtamaan liidaajaa kaksi kertaa pysähtyen ankkurille varmistamaan jatkojen loppuessa. Torsten liidasi ensimmäiset kolme tai neljä kp:tä, minä seuraavat ja Torsten vielä viimeisen pätkän, josta vielä varmistimme toisemme nyppylän päälle. Aikaa meillä kului reilun minuutin päälle kaksi tuntia; ylhäällä unohdin tarkastaa Suunnostani pitikö topon kertoma 246m paikkansa mutta aika lähellä se oli. Tielle laskeutuessamme kello näytti 220 metriä.

 

Torsten haaveili vielä reitin uudelleen kiipeämisestä, tällä kertaa nopeammin; itse olin kuitenkin niin väsynyt ensimmäisestä simul-kiipeilykokemuksesta että lopulta palasimme takaisin majapaikkaamme – nopeammin tuskin olisin voinut toisella kertaa kiivetä ja väsyneenä myös riskien määrä kasvaa. Lisäjännitystä viimeisimpien pitchien kiipeämiseen toi henkisesti osalleni myös kaksi kolmasosaa reitistä kiivettyämme sattunut käsiotteen murtuminen, joka hieman himmensi todella nautinnollista alkutaivalta. Siinä vaiheessa olin kuitenkin onneksi ykkösenä; kakkosena putoaminen kun voisi aiheuttaa ykkösenä kiipeävälle pahaakin jälkeä. Tämä ote olikin kolmas minkä olin viikonlopun aikana jo onnistunut hajottamaan; edellispäivän onsight-yritys kun oli jo päättynyt ensin irroneeseen käsiotteeseen, seuraava yritys jalkaotteen murtumiseen ja lopulta vielä sain ihan ison kokoisen kiven alas vaikka en edes harhaillut reitiltä minnekään. Vainoharhaisuus oli ehtinyt jo multipitchille lähdettäessä unohtua mutta palasi taas jonkinasteisena reitin loppuajaksi.

Simul-kiipeilyä voinen taas joku päivä kokeilla, mutta ihan “true simul-climbing” menoon en välttämättä ihan heti lähtisi. Pitkästä aikaa oli kuitenkin ihana nauttia kiipeilystä ilman suorittamista ja vain keskittyä omaan kehoonsa, sydämen jyskytykseen, jalkojen tarkkaan asetteluun ja nauttia vapaalta tuntuvasta kiipeilystä.


Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit