FI | ENG
Katariina Rahikainen / 06/06/2016

Pohdintaa kisoista ja vanhan nemesiksen selättäminen

Käyn silloin tällöin huvikseen kisaamassa, mutta en kyllä itseäni kisakiipeilijäksi kutsuisi. Se muistui taas mieleeni, kun päästäkseen kiipeämään karsintojen tokaa reittiä sai odottaa toista tuntia, ja nälkä kurni vatsassa… Jonka jälkeen finaalia sai odottaa myös monta tuntia. Siinä mietin taas, että mieluummin sitä ulkona kiipeäisi… Onneksi keli oli niin kehno, että ei harmittanut.

Viisi viikkoa sitten päätin, että aion osallistua NSW/ACT liidikisoihin, ja kiipesin sisälläkin köyttä muutamana päivänä viikossa. Yleensä, kun sisäkiipeilyni ovat pääosin rajoittuneet boulderointiin – ei ihmekään kun kestävyys ei aina ole niin tikissä. Kisapaikalle saapuessani koin kyllä osittain yllätyksen – reitit eivät olletkaan hänkkääviä ja asteittain lisää pumppua tuovia sporttireittejä, vaan enemmän suoralla profiililla olevia teknisiä reittejä sisältäen boulderkruksin jossain vaiheessa. Höh, turhaan treenasin pumpunsietoa :D. Se hyvä puoli siinä oli, että heelhookkeja tulisi olemaan vähemmän, niin ainakaan jo ennestään tulehtuneet takareidet eivät rasittuisi liikaa. Plus tiesin, että katonylitykset tai muut heelhookin kanssa ovat tällä hetkellä lähes mahdottomia.

Kisoissa oli yllättävän monta osallistujaa. Open A sarjassa meitä oli 15, mukana myös pari maailmancup -kiipeilijää. Eka karsintareitti oli suht helppo ja noin puolet meistä toppasi sen. Toinen karsintareitti oli astetta vaikeampi. Vain yksi pidempi vahvennus Ranskasta onnistui vääntämään itsensä toppiin. Itse putosin samassa kohtaa kuin moni muukin, tosin senttejä oli varressa sen verran enemmän että onnistuin pitämään seuraavan otteen alareunasta vähän aikaa kiinni. En kuitenkaan niin pitkään, että olisin yltänyt otteen hyvään osaan niinkuin kaksi itseäni pidempää kiipeilijää. Hieman morpho siis, kun jalitsujakaan ei ollut – eikä edes maailmancupkisaaja Lucy Stirlingkään keksinyt siihen muuta betaa ja putosi yhtä muuvia aiemmin. Ehkä siis osittain oman huikean 164,5cm pituuteni takia pääsin kolmantena finaaliin, Svana Bjarnasonin ja Emma Horanin jälkeen.

Finaalireitillä. Kuva: Sport Climbing Australia
Finaalireitillä. Kuva: Sport Climbing Australia

Finaalia sai tosiaan odottaa, ja se olikin tosi tiukka. Kaikki kiipeilijät putosivat kolmen otteen sisällä…  Kohta, jossa putosin, oli koitua myös muiden kohtaloksi – vain kolme kiipeilijää saivat kiinni seuraavasta otteesta (jota kosketin, mutta en ihan saanut kiinni), mutta kukaan ei päässyt enää seuraavalle muodolle saakka. Lopullinen sijoitukseni oli siis neljäs Lucyn, Svanan ja Natalian jälkeen – tosin sain kuitenkin mitalin NSW/ACT kolmannesta sijasta, kun voittaja Lucy asuu Queenslandin osavaltiossa. Aika tiukka oli sekin sijoitus, sillä viides ja kuudes sija ratkesivat karsintakiipeilyjen perusteella! Täytyy sanoa, että hieman turhan tasaväkistä oli – olisi ollut mukavampaa saada hieman enemmän eroa kilpailijoiden väliin.

Podiumilla

 

Kisat toimivat näköjään herkistelynä ja autossa nukkuminenkaan ei haitannut, kun seuraavana päivänä selätin jo kahtena Nowran kautena yrittämääni reittiä Brother in a bodybag (28 / 7c+). Reitistä olikin jo muodostunut henkilökohtainen nemesikseni, sillä kävin putoamassa yhdessä kohtaa varmaankin 15-20 kertaa, tehden sen jälkeen muuvin ja mennen toppiin. Vihdoin ja viimein se lannistui, jes!!!

Brother in a bodybag, PC, Nowra. Kuva: Melissa Mooney.
Brother in a bodybag, PC, Nowra. Kuva: Melissa Mooney.

Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit