FI | ENG
Samuli Mansikka / 04/09/2013

Perusterveisiä Perusta!

Että voikin joskus kiipeilyt mennä päin pärsettä! Pakistanin peruunnuttua en nähnyt kesänviettoon muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä Perun Cordillera Blancalle. Viime kesänä (http://www.camu.fi/etusivu/blog/2456/cordillera-blanca-peru) pääsimme kiipeämään siellä hyvinkin ja olosuhteet ja etenkin säät olivat erinomaiset.

Altitude Junkiesilla oli heinäkuussa ryhmä Huascaranilla. Pakistan-suunnitelmien vuoksi en tietenkään ollut ottanut retkeä opastaakseni, vaan tähtäsin seudulle kiipeämään Philin (US/UK) ja Pasangin (Nepal) kanssa ihan vapaa-ajalla.

Saavuin Limaan 17.8. illalla ja otin tosi kätevän yöbussin Huaraziin, mihin saavuinkin seiskalta seuraavana aamuna. Tarkoitus oli nopeasti akklimatisoitua läheisellä Vallunarajulla (5780m.), jotta pääsisin Huascaranin porukan tavattuani heti isommille reiteille. 19.8. otin taksin Llaguna Llacaan, jossa vietin järven rannalla yhden yön (4450m.). Seuraavana aamuna kapusin jäätikön laidalle karvan päälle viiteen tonniin. Illalla törmäsinkin leirissä suomalaisiin ja päätimme lyöttäytyä yksiin seuraavan aamun nousuun.

Aikataulutus meni pieleen, kun jostain syystä päätimme lähteä liikkeelle 2:30. 2:45 olimme jäätiköllä ja loivia lumirinteitä polkua seuraillen päädyimme toppiin 5:15. Auringosta ei ollut vielä tietoakaan, eikä kovassa tuulessa huvittanut sitä jäädä odottamaan. Paluumatkalla kiipesimme vuoren kakkoshuipun siinä toivossa, että olisin saanut valoa päähuipulle ja siis uusia kuvia Aventuran katalogiin. En saanut, mutta tulipa akklimatisoiduttua!

Samuli Mansikka

Tikkilista kouraan!

Halusimme kiivetä viisi isompaaa reittiä. Hommiin lähdimme Ishincan laaksoon tähtäimessä Ranrapalcan NE-face ja Tocllarajun W-face. Rifugiolla puuhattiin raadon hakua Tocllarajun feissin juurelta. Koko kauden jatkunut voimakas, jatkuva tuuli oli ilmeisesti saanut serakit kasvamaan hieman liiaksi reitin päälle ja jäimme miettimään linjan turvallisuutta. Edellinen reitille lähtenyt kaksikko palasi kotiin laatikoissa. Kova tuulikin näytti jatkuvan vuorella tauotta.

Suuntasimme Ranrapalcalle ja panimme Matin kanssa leirin pystyyn ns. Ishincan solaan (5300m.). Phil ja Pasang olivat jo hyvän matkaa reitillä ja toivoivat topittavansa saman päivän aikana. Vastaan pojille tuli kuitenkin jättimäinen serakkimuuri ja siis stoppi. Hinku 6000-metriselle ei ole niin kova, että hotsittaisi repiä jääruuveilla ja aidereillä ylös. Aamulla huitaistiin Ishincan  yli takaisin rifugiolle viiniä juomaan. Luojan kiitos, Perussakin ollaan lämpenemässä hyttiajatukselle! Olen tähän ikään ehtinyt telttailla ihan tarpeeksi.

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka

Seuraava startti otettiin Tocllarajun suuntaan, sillä halusimme kuitenkin topittaa vuoren vaikka sitten perusreittiharjannetta pitkin. Samalla saisi hyvän näkymän feissille ja siis paremman arvion linjan marginaaleista. Kävelimme 5700 metriin ja ryhdyimme telttailemaan. Seuraavana aamuna olisi lyhyt 400 metriä nousua huipulle.

Kuinka ollakaan, tämäkin ”pomminvarma” homma meni puihin, kun yöllä nousi myräkkä. Ihme, että teltat kestivät. Sen verran kovasti meitä piestiin. Taas kamat kasaan ja häntä koipien välissä karkuun ja Huaraziin mahdollisimman kovaa.

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka

Llanganuco-laakso

Kauden hankaluuksien syyksi nimettiin El Nino. Jatkuvasta ja kovasta tuulesta johtuen lumiolosuhteet olivat todella omituiset ja aiheuttivat paljon päänvaivaa. Tässä välissä halusimme kiivetä Cordillera Blancan K2:seksi sanotun Huantsanin, mutta pian sainkin vuorelta uutisia; paikallinen opas oli asiakkaansa kanssa jäänyt lumien alle. Asiakas selvisi sairaalahoidolla, opas ei. Lumessa oli jotain todella epätyypillistä tänä kautena. Ei siis Huantsanille.

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka

Sen sijaan otimme suunnan seudun kauneimmaksi sanottuun laaksoon Llanganucoon, jossa halusimme kiivetä Huandoy Norten NE-facen ja Chacharajun Jaegerin.

Paikan päällä Pisco-hytillä meitä kaikkia alkoi epäilyttää ekan reitin kunto, kenen mistäkin syystä. Itse pidin äärimmäinen rikkoutuneen jäätikön nähtyäni konstikkaana reitin juurelle pääsyä. Se ottaisi majalta täyden päivän, jos onnistuisikaan. Phil mietti alun kuluaarin exitiä. Pasang huolestui reitin yläpuolella roikkuvasta jättiläisserakista ja sen metrejä leveästä murtumalinjasta. Kaikkien mielestä vuorella oli jollain tapaa ”paska feng shui”. Ei myöskään helpottanut, kun majahenkilökunta silminnähden vaivaantui ja säikähti, kun kerroimme tavoitteestamme. Kukaan ei ollut kiivennyt reittiä aikoihin.

Otettiin aikalisä ja päätimme käydä helpolla kävelyhuipulla Piscolla. Sieltä saisimme esteettömät näkymät reitille ja varsinkin serakille. Sinne kaikki muutkin majan asukit olivat menossa.

Taas lähdimme liikkeelle aivan liian aikaisin ja saavuimme toppiin kauan ennen auringonnousua. Saimme paluumatkalla kuitenkin hyvin tähystettyä ympäröiviin laaksoihin ja reiteille, joilla lumi näytti kauttaaltaan huonolta. Ainoa hyvältä näyttänyt oli Paron-laakson Caraz 1:sen S-face. Myöhemmin sen noususta luovuttiin hankalan lähestymisen vuoksi. Tuuli oli kylmä ja takaisin hytillä olimme 6 tuntia lähdön jälkeen.

Luovuimme myös Chacharaju-ajatuksista. Siinäkin oli jotain intuitiivista, sillä pari päivää myöhemmin reitin juurelta tuotiin alas kaksi mustunutta.

Cordillera Blancan isoja reittejä kiivetään todella, todella vähän ja hasardien todennäköisyydet tuntuivat murskaavilta. Yksi raato / sata tai pari sataa nousua kaudessa on aivan eri juttu, kuin raato / 3-10 nousua.

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka

Yksi onnistuminen!

Reittivaihtoehdot alkoivat käydä vähiin. Ranrapalcan N-faceltä kuulimme pari hyvää raporttia ja päätimme ottaa tästä ”varman topin”.

Otimme taksin Pashpaan ja kävelimme Ishincan hytille yöksi. Telttailu ei huvittanut ja halusimme skipata yläleirin. Lähdimme hytiltä aamulla klo 2:30 ja reitin juurella (n. 5100 m.?) olimme 6:30. Lumi oli sulanut suuriksi penitenteseiksi ja kiipeäminen niiden lomassa oli helppoa, mutta hidasta. Puolelta päivin olimme reitin päällä ja tähtäsimme NE-facen päälle laskeutuaksemme sen kautta. Alhaalla hytillä olimme lopulta illallisen aikaan ja päivästä oli tullut 17-tuntinen, mutta saatiinpa edes yksi reitti kiivettyä.

Huarazissa mietimme vaihtoehtoja ja päätimme vielä lähteä läheiselle Shaqshalle. Sää tosin alkoi mennä hullummaksi ja hullummaksi eikä lähtöä lopulta tullut. Paitsi kotiin, sillä kaikesta tästä lannistuneena päätin vaihtaa lennot viikkoa aikaisemmaksi.

Jos jotain tästä opittiin, niin se, että pitää ottaa selvää El Ninosta eikä välttämättä lähteä Cordillera Blancalle näinä vuosina. Ay Caramba!

Samuli

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka

Samuli Mansikka


Samuli Mansikka

Samuli Mansikka, s. 1978 suomalainen vuorikiipeilijä joka kiipesi 10:lle maailman 14:sta 8-tonnisesta vuoresta ilman lisähappea tai tukijoukkoja. Samuli kuoli 24.3.2015 palatessaan Annapurnalta (8091m).

Himalajanousujen lisäksi Samuli kiipesi suurimman osan Alppien 4-tonnisista vuorista. Myös Afrikan ja Etelä-Amerikan monet alueet ja vuoret olivat Samulille tuttuja. Hän toimi oppaana sekä suomalaisessa matkatoimisto Aventurassa että kansainvälisillä toimijoilla ulkomailla.

Samuli oli poikkeuksellisen lahjakas vuorikiipeilijä, joka rakasti vuoria yli kaiken. Samuli uskalsi tavoitella unelmiaan ja inspiroi myös muita tavoittelemaan omiaan. Samulin energisyys tarttui ja vaikutti kaikkiin hänen ympärillään.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit