FI | ENG
Antti Ahola / 26/09/2013

Mitta täyteen Dolomiittia

Kävin keväällä Aution Tatun kanssa Verdonissa ja Tatu oli hyvää kiipeilyseuraa. Suunnittelimmekin elokuuksi seuraavaa yhteistä reissua Dolomiiteille. Heinäkuun alussa suunnitelmat olivat vielä melko auki ja aikaa Tatun lomaan oli yli kuukausi. Olin juuri kotiutunut Chamonixista. Viikon Suomessa olon jälkeen ahdistuin ja onnistuin sopimaan kiipeilyseuraa Bohusläniin ennen elokuuta.

Lähes kuukausi Bohuslänissä taittui leppoisilla kesäkiipeilyillä. Kiipeily Ruotsissa toimi henkisenä lepona Chamonixin isoista reiteistä ja oli hyvää valmistautumista Dolomiiteille.

Olli Koiso-Kanttila

Heinä-elokuun taitteessa lähdin suunnistamaan Frankfurtiin Tatua ja Maria Skyttää vastaan ja kohti Dolomiitteja. Marian liittyminen seuraan oli pieni yllätys, mutta Tatun kanssa olimme kummatkin vakuuttuneita, että sporttikiipeilijä-Maria pysyisi hyvin perässä isoillakin seinillä.

Ajoimme turhia pysähtelemättä Frankfurtista suoraan Tre Cimelle vievän tien alkuun. Koska satoi, päätimme jättää maksutien ajamisen seuraavalle päivälle, jos keli näyttäisi aamulla yhtään paremmalta. Metsäbivissä vietetyn yön jälkeen aurinko paistoi ja suuntasimme kiipeämään.

Kävimme kiipeämässä alkulämppäriksi Torre Preussilta Cassinin, 7- (UIAA), 250m. Reitti oli positiivinen yllätys, kun mielikuva Dolomiittien kiipeilystä oli ollut lähinnä nurmikkorännejä ja irtokivisläbejä tai Tatun tarinoiden perusteella pystyyn jämähtäneitä sorakasoja. Tällä reitillä pääsimme kiipeämään sporttisia köydenpituuksia ja vieläpä hyvällä kivellä.

Seuraavana aamuna Tre Cimestä vakuuttuneena lähdimme liikkeelle heti aamutuimaan ja suuntasimme Cima Grandelle kiipeämään Comici-Dimaita, 7- (UIAA), 550m. Lähestyminen Tre Cimen korkeimmalle huipulle nousevalle klassikolle oli lyhyt, eikä reitin löytämisessäkään ollut ongelmia. Yksi reitin krukseista on heti alussa ja pienillä ähinöillä kiipesimme kaikki sen ohitse. Kiipeilyä sai varmistettua monilla haoilla, eikä omia varmistuksia liiemmin tarvinnut käyttää. Reitillä pääsi myös kiipeämään todella hyviä köydenpituuksia, joita reitille oli jakautunut tasaisesti. Toppasimme Cima Granden hyvissä ajoin ja listasimme ennen alas lähtöä nimemme topista löytyneeseen kirjaan.

Tatu Auto

Tatu Autio

Oleskelu Tre Cime parkkipaikalla ei ollut sitä hehkeintä lomailua ja päätimme jättää Cimejen vaikeammat reitit vielä rauhaan. Suuntasimme auton nokan kohti Marmoladaa ja sen juurella sijaitsevan leirintäalueen fasiliteetteja.

Säätiedotteet lupailivat ajoittain vähän huonompaa ilmaa. Kelien kyttäämisen ohella kävimme kiipeämässä lähialueella muutamia pidempiä sporttireittejä ja keräsimme rohkeutta lähteä Marmoladalle – itselle kun tuhatmetriset päiväreitit kalliolla olisivat uusi tuttavuus. Kutkutus oli sen mukainen.

10. elokuuta täytin 25 vuotta ja juhlistin syntymäpäivääni menemällä nukkumaan ennen kello kuutta. Herätyskello pirahti soimaan jo vähän vaille kaksi. Pikaisten aamukahvien jälkeen jätettiin Maria nukkumaan ja lähdettiin lähestymään kohti Moby Dickiä Marmoladalla, 6b+ 880m/1195m.

Tatu Autio

Kolmen tunnin aamureippailun jälkeen löysimme ensimmäisten auringonsäteiden valossa reitin juurelle. Tatun lähtiessä liidaamaan liittyi seuraamme köysistöllinen venetsialaisia. Alun helpot köydenpituudet yllättivät hankaluudellaan, mutta pääsimme niistä ohi.

Seuraavan ja vaikeamman osuuden alussa tuli omalla liidivuorollani kokeiltua varmistusten luotettavuutta, kun putosin otteen hajotessa käteen. Seuraavaksi oli vuorossa köydenpituus, joka alkoi hyllyltä ja jatkui lähes mahdottomasti varmistettavalle släbille. Liidasin puntti tutisten eteenpäin, kun alaspäinkään ei uskaltanut enää släbillä kiivetä. Putoaminen yli kymmenestä metristä ennen kunnollisia varmistuksia olisi johtanut suoraan hyllylle. Tatu kiipesi toisen reitin krukseista ilman ongelmia ja pääsimme taas helpommalle osuudelle.

Tatu Autio

Vielä ennen reitin puoliväliä oli edessä yksi köydenpituus vaikeampaa kiipeilyä. Kivi oli muuttunut tässä vaiheessa paljon sileämmäksi ja entistä vaikeammaksi varmistaa. Liidasin 6b:n köydenpituuden, joka vaikeutui tasaisesti. Ainoat varmistukset köydenpituudelle olivat täysin auki oleva 2# camalotti pystyssä veden hiomamassa kourussa alempien varmistusten ollessa noin kymmenen metriä alempana. Putoaminen köydenpituuden kruksista olisi lähes varmasti ripannut huonon varmistuksen ja tarkoittanut monien kymmenien metrien pudotusta. Henkeä salpaava kyödenpituus päättyi vielä inhottavaan naruviritysständiin, josta Tatu pääsi vihdoin jatkamaan reitin puolivälin hyllylle.

Olimme kiivenneet reittiä noin kymmenen tuntia ja toppiin ehtiminen valoisassa alkoi olla mahdoton tehtävä. Ilmeisesti myös muut olivat meistä huolestuneita, sillä helikopteri kävi kahteen otteeseen tarkkailemassa edistymistämme.

Reitti jatkui irtokivihelvetillä ja muutamalla A0-kohdalla. Italialaisia kiipeilijöitä ei ollut onneksi näkynyt allamme enää useampaan tuntiin, koska muutoin Tatun kiivetessä ”kaikki mihin koski irtosi” -köydenpituutta, he olisivat saaneet niskaansa rankan kivisateen.

Taistelimme väsymystä ja yltyvää varvaskipua vastaan. Illan hämärtyessä meillä oli vielä kuusi köydenpituutta jäljellä. Pimeässä ja osin märällä reitillä eksyimme vähän ja harkitsimme bivittelymahdollisuuksia seinällä. Edessä oli kuitenkin vain helpohkoa kiipeilyä, joten takaisin reitille löytämisen jälkeen päätimme jatkaa toppiin. Itseltä kerkesi vielä loppua akku otsalampusta, ja putosin hyllylle ison otteen hajotessa pikkukiviksi.

Kahden aikaan yöllä, vuorokausi lähdöstä, pääsimme vihdoin Pilastro Rosannan huipulle. Topista laskeuduimme Marmoladan jäätikölle, josta muutaman tunnin väsyneen jolkottelun jälkeen päästiin lopulta takaisin leirintäalueelle miettimään tekosiamme.

Marmoladan 26-tuntista sufferfestiä joutui palauttelemaan tovin. Fyysisesti olin palautunut jo muutamassa päivässä, mutta henkinen puoli vaati enemmän aikaa. Kävimme kiipeämässä sporttia lähialueilla ja valmistauduimme seuraavaan reittiin Marmoladalla.

Suuntasimme seuraavaksi samaisen seinän Mercanti Di Sognille, 6c, 600m/655m. Reitti alkaa suunnilleen 400sta metristä, keskeltä seinää. Mercanti yhdisti Marmoladalta viisi todella hienoa köydenpituutta, mutta muuten se osoittautui irtokiviränneissä seikkailuksi. Noita viittä vaikeampaa köydenpituutta lukuun ottamatta kiipeily oli greidillisesti helppoa, joskin yhtä inhottavaa ja irtonaista kuin aiemmalla Marmoladan reitillä.

Helpossa maastossa kiipesimme paljon nopeammin ja pääsimme vaikeamman kiipeilyn alkuun hyvissä ajoin. Mercantin ensimmäinen kruksi muistutti samanlaista veden hiomaa kourusysteemiä, jollainen myös Moby Dickillä oli tullut vastaan ja se oli ikäväkseni yhtä varmistamatontakin. Pitkiä runoutteja huonoihin varmistuksiin ja huono ständi kruunasivat köydenpituuden. Onneksi Tatu seurasi putoamatta ja pääsimme reitin puolivälin hyllylle pitämään pienen tauon ennen seuraavien vaikeiden köydenpituuksien kiipeämistä.

Tatu Autio

Hyllyltä reitti jatkui sileän laatan alle. Laatalla kiipeily oli kuin Verdonissa, mutta porahaat oli korvattu perinteisemmillä haoilla ja naruvarmistuksilla. Kiipesimme putoamatta neljä teknistä ja fyysistä köydenpituutta. Loput helpot köydenpituudet eivät vieneet meiltä kauan ja pääsimme jatkamaan päivänvalossa toppiin. Kylille kerkesimme sopivasti iltahämärän aikaan.

Tatu Autio

Tatu Autio

Kiipeily Dolomiiteilla riitti ja suunnistimme Arcon ja Gardajärven kautta Sveitsiin. Osku Siivonen ja Kasper Berkowicz olivat matkalla Chamonixista samaan suuntaan ja suunnitelmana oli kiivetä yhdessä Biz Badile (3305m) Italian ja Sveitsin rajalla. Reitiksi valitsimme Cassinin, 6a, 800m.

Tällä kertaa jätimme kyliltä-kylille-taktiikan käyttämättä ja reittiä lähestyessämme vietimme yhden yön alppimajassa. Kello neljän aamiaisen ja hitaan aamulähestymisen jälkeen katsoimme Tatun kanssa Cassinin ensimmäistä köydenpituutta, jota kiipesi neljä köysistöä samanaikaisesti.

Kasper ja Osku hävisivät pian sekaan ja jäimme viimeisinä reitin juurelle. Päätimme kuitenkin liittyä mukaan ryhmäkiipeilyyn, joten lähdin liidaamaan. Tatu seurasi perässä, kun liidasin ensimmäiset kahdeksan köydenpituutta simulina. Reipas kiipeäminen kannatti ja ohitimme noin 15 köysistöä.

Reitin puolessa välissä edessämme oli vain yksi köysistö. Kun lähdin reitin kruxiin, Osku ja Kasper kiipesivät meidät kiinni. Pidimme reipasta, jopa kilpailuhenkistä vauhtia yllä ja kerkesimme Piz Badilen huipulle puolen päivän aikaan.

Tatu Autio

Osku Siivonen

Leppoisan evästauon jälkeen lähdimme laskeutumaan alas vuorelta. Olimme päättäneet laskeutua Italian puolelle ja kävellä sieltä takaisin majalle ja alas kylille. Sääli ettei kukaan meistä ollut selvittänyt poistumisreittiä sen tarkemmin. Reippailu vuorilta takaisin majalle kesti kahdeksan tuntia.

Tuskallinen kävely Piz Badilelta sai kiipeilymitan täyttymään, joten lähdimme suunnistamaan kohti kotia. Matkalla vietimme vielä muutaman leppoisan kiipeilypäivän Magic Woodissa, Interlakenissa ja Chamonixissa.

Isoja mäkiä on kertynyt tälle kesälle riittämiin ja sisäboulderointi onkin Suomeen palattuani toiminut hyvänä vaihteluna. Seuraavaksi Fontsuun!

/ A



Kaikki blogit