FI | ENG
Ossi Halkola / 16/07/2012

Mitä maksaa?

Morjens,

Blogin kirjoittelu on jäänyt vähän vähälle tässä kesän aikana. On tullut vaan painettua duunia melko reilusti ja päivät onkin kulunut aika pitkälti samalla kaavalla; Duuniin,himaan,salille tai lenkille ja nukkumaan. Sama kierto käytännössä joka päivä. Sunnuntait on vapaata, tosin silloinkin alla edellinen yö viinanmyyntiä ja maanantaina taas 7.30 muuttoautoa ajamaan tai toimistokalusteita asentamaan.

Välillä on käynyt mielessä että onko tässä mitään järkeä että joutuu painamaan 7 päivää viikossa töitä että pääsee talvella taas mäkeen. Monesti ihmiset kyselee että paljonko tarvitsee rahaa jotta voi olla talvella kolmisen kuukautta reissussa ja miten kellään voi olla rahaa tollaseen?!? Ajattelinkin kirjoittaa pienen laskelman talven kustannuksista Verbierissä. Nämä kustannukset on siis Sveitsin Verbieristä ja monessa muussa paikassa pääsee reilusti halvemmalla.

Ensimmäisenä tulee mieleen suurin menoerä eli asuminen. Verpparissa asuminen ei todellakaan ole mitään halpaa. Aika vakio hinta nykyään on n. 150- 200€/viikko eli  600-800€/kk. Halvemmallakin saattaa löytyä jos saa kerättyä esim. 8 hengen porukan tai kämppä on kokoajan täynnä.  Tuolla hinnalla tuskin vielä löytyy omaa huonetta. Sänkypaikka makuuhuoneesta tai olkkarin sohvalta ja kannattaakin varautua että lähempänä tuota 800 kuin 600 joutuu kuukaudessa pulittamaan. Kannattaa myös ottaa huomioon että oikeastaan kaikissa kämpissä koko vuokran joutuu maksaa kerralla. Joten heti kättelyssä lompakosta saa kaivaa 2000-2400 euroa kahisevaa. Jos vielä kotisuomessa on vuokraa maksettavana tai lainaa lyhennettävänä, niin se tulee tietenkin vielä päälle,jos ei saa kämppää vuokralle tai muuten aina anna ”kotia” pois talveksi.

Toinen iso maksu on hissilippu. Kausikortti Verpparissa maksaa noin 1100€.Halpaa kuin saippua. Työluvalla lipun saa puoleenhintaan, joka alkaakin olla jo hieman inhimillisempi hinta.

Matkoihin voi varmaankin aika karkeasti laskea 500€. Autolla pääsee ihan kivuttomasti ja näppärästi,varsinkin jos on pari kaveria jakamassa kustannuksia ja halvempia lentoja löytyy kun kyttäilee. Mutta helposti tulee monesti laskettua alakanttiin ja valehdeltua itselleen että ei se nyt niin paljoa maksa. Helposti kuitenkin tulee lisähintaa jos esim. asuu muualla kuin Helsingissä. Junat Suomessa 50-100€, juna Genevestä Verbieriin ja takaisin toisen mokoman. Tässäkin tietysti säästää jos on kaveri joka tulee hakemaan ja voidaan jakaa kuluja. Rahaa vaan tuppaa kuitenkin kulumaan lentokenttäsafkoihin/huoltsikalla, pari bissee matkalla ym. Joten oman kokemuksen mukaan äkkiä tuo lähelle 500€ menee menipä sitten lentäen tai autolla. Auto on mun mielestä siinämielessä mukavampi vaihtoehto pidemmällä reissulla, että kamaa saa mukaan enemmän ja talven aikana pääsee liikkuumaan kun kylä alkaa ahdistamaan naapurilaaksossa tulee pyydaa.

Ruoka on ehkä hieman kalliimpaa kuin Suomessa. Liha tosin on reilusti kalliimpaa. Isolla porukalla ruokakustannukset pysyy kuitenkin kohtuullisina kun tekee kimpassa safkat. Ruokaan kannattaa laskea aikalailla sama, mitä Suomessakin menee. Taas pääsee tietysti halvalla jos vetää pelkästään makaroonia 3 kuukautta, mutta mä en ainakaan pysty elään ihan paskalla ruualla ja mieluummin syön normaalia ruokaa vaikka vähän enemmän meneekin rahaa. Jos laskee jonkun 300€ kuussa niin menee aika lähelle.

Ja eikai se mikään salaisuus ole että kyllähän reissussa tulee oluttakkin lipitettyä. Jos olet absolutisti etkä juo limsaakaan baarissa niin tämän osion voi skipata. Jos kuitenkin kuppi maistuu silloin tällöin, niin kyllähän se fakta on että kolmessa kuukaudessa menee kurkusta alas ainakin se tonni. Helposti. Ei tarvitse edes tarjota kokobaarille tai heitellä seteleitä ympäriinsä. Riittää kun afterilla ottaa pari olutta tai limpparia useamman kerran viikossa. Bisse/limu maksaa sen reilun femman niin äkkiä siitä vaan kertyy. Afterilla neljästä viiteen on puoleen hintaan, mutta kannattaa varoa ettei päässä tapahdu se kohtuu yleinen laskutoimitus, että kun on kerran puoleen hintaan niin voi juoda puolet enemmän. Aika monella aivot laskee tuon yhtälön juurikin noin. Eli 1+1=2.

Lisäksi on hyvä laskea ylimääräistä rahaa semmonen 500-1000€ juokseviin kuluihin. Joskus tulee kuitenkin käytyä pizzalla,kahvilla,ehkä t-paita alennuskopasta,puhelimeen credittiä,side paskaksi,sauvat pöllitään afterilla, suksi jää pannuissa lumenalle,repusta katkee hihnat,passi menee hukkaan jurrissa,autosta puhkee rengas,hissilippu naapurikeskukseen,futisreissu milanoon,fillarivuokra keväällä,uudet plehat. Monesti pieniä tai yllättäviä asioita, mutta kannattaa varautua. Kyllähän se vituttaa kun oot laskenu kaks päivää ja suksi on poikki ja miettii et täs ois nyt vielä kolmekuukautta talvea jäljellä, et mitäs tehään.

Sehän nyt on ihan fakta että keväällä kun kausi on ohi niin perse on auki ja matti kukkarossa, mutta mua ainakin kiristää jos heti talven ekana päivänä pitää ostaa pelkästään makaroonia ja budjetti ketsuppia ja vetää sitä kolmekuukautta. Mä en henkilökohtaisesti pysty elämään ihan täysin sniiduille. En ainakaan nauti siitä yhtään että et voi KOSKAAN ostaa yhtään kaljaa tai normaalia ruokaa. Ja lattekin on ihan hyvää keväällä aurinkoterassilla. Sitä en tarkoita että rahaa ylettömiin tuhlaisin,koska tiukilla mennään, mutta kyllä pyrin elämään kohtuu normaalisti myös Sveitsissä ollessani. Jos ainut vaihtoehto ois syödä nuudeleita pakettiauton perällä,juoda vettä ja pureskella kynsiä laskemisen ohella koko kolmekuukautta niin mä jäisin varmaan himaan. Joku siihen pystyy mut mä en.

Tästä päästään nopeaan laskutoimitukseen että rahaa kolmessakuukaudessa menee noin 6000€. Siitä sitten voi tiputtaa tai nostaa kustannuksia ihan miltä tuntuu, mutta tonverran mulle menee varmaankin aika keskimäärin. Täysin tarkkaa summa en ole koskaan laskenut mutta kyllä se tuossa varmaankin pyörii.

Ja vastaus kysymykseen: Silleen voi olla rahaa että tekee töitä. Oon tehnyt myös Verpparissa duunia,koska en kyllä koko summaa saa säästettyä suomessa vaikka kuin painaa duunia. Kyllä täälläkin menee samallalailla rahaa sinnetänne. Mitään etelänreissuja ei kesäisin oo varaa tehdä, mutta en mä suomessakaan jaksa elää makaroonidietillä. Joistain asioista joutuu luopumaan että pääsee talvella mäkeen, mutta ei mulla ainakaan psyyke kestä ainaista säästämistä ja penninvenyttämistä. Välillä on kiva käydä ulkona tai ostaa vaikka uudet farkut tai jotain ”normaalia”.

Kyllähän harrastamiseen rahaa palaa ihan sikana,mutta eipä siitä mihinkään pääse. Onhan nuo laskuhommat vaan pirun siistejä. Jos joku kautta suunnitteleva tämän sattuu lukemaan, niin ei muutakun rahaa säästämään ja reissuun! Ei niitä rahoja enää jälkeenpäin kannata laskea. Ne loppuu kuitenkin. Näillä rahoilla mitä oon tähän lajiin tuhlannut niin oon saanut niin paljon hyviä kavereita,mahtavia kokemuksia ja helvetin hauskoja hetkiä vuorilla(ja Pubilla ), että en kyllä kuolinvuoteella kadu sekunttiakaan että oon rahat tähän hassannu enkä esimerkiksi ostanu heti ensimmäisenä 30 000 bemaria kun täytin 18. Kyllä mä sen bemarinki vielä jokupäivä ostan mut lasketaan nyt ensin.

Lopuksi vielä muutama foto muistutukseksi miksi suosittelen ehdottomasti ”hiihtopummailua” kaikille! Happy times!


Ossi Halkola

Ossi Halkola on 1987 syntynyt intohimoinen laskija, joka ennen palomiesopintojaan vietti talven jos toisenkin Alpeilla laskien ja baarissa (töitä tehden). Ossi raportoi Camun blogissa elämästään Verbierissä parin talven ajan.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit