FI | ENG
Katariina Rahikainen / 27/12/2012

Milloin on tarpeeksi hyvä?

Ei milloinkaan. Aina voi olla parempi.

Kiipeät (ja treenaat, tai mitä nyt teetkään) vaikka kuinka paljon, et ole koskaan tarpeeksi hyvä – itsellesi. Veikkaan, että Adam Ondrakaan ei aina ole tarpeeksi hyvä – itselleen. Ne, ketkä on nähny videoklippejä herran raivareista, on varmaan samaa mieltä.  Vai kuka voi käsi sydämellä vannoa olevansa tarpeeksi hyvä mitä ikinä lajia harrastaakaan? Tyytyväinen voi olla, joo. Mutta… onko se sama asia kuin tarpeeksi hyvä?

Mä muistan kun kiipesin ekan köysi 7a:ni, oiskohan se ollut kesällä 2007. Silloin, sen hetken, olin tarpeeksi hyvä, itselleni. En enää parin päivän päästä. Puolentoista viikon päästä kiipesin ekan 7a+:ni. Siihenkin olin tyytyväinen. Hetken. Tästä on nyt jokunen vuosi, eikä tuo tyytyväisyyden tunne ikinä kestä kovin kauaa. MILLOINKAAN ei ole tarpeeksi hyvä, niin hyvä, että se olo säilyisi. Ja ainakin mä oon kiitollinen siitä tunteesta – se tunne pitää mut liikkeessä, etsimässä, kokemassa, nauttimassa.

On ihan eri asia, pitääkö muut sua hyvänä. Eikä sillä ole oikeesti yhtään mitään väliä. Se, ettei ole omasta mielestään tarpeeksi hyvä ei välttämättä tarkoita sitä, ettei arvosta itseään. Se vaan tarkoittaa sitä, että haluaa tulla vielä paremmaksi. Miksi, se onkin sitten toinen juttu. Varmaan herra Freud löytäisi siitä jotain psykologista. Tai Milan Kundera kirjoittaisi, kuinka kaikki haluavat olla kuolemattomia ja erilaisia, erikoisia, muuttuen erikoisuuden halullaan samanlaisiksi sitä tajuamatta. Suoraan sanottuna en ollut tarpeeksi kärsivällinen lukemaan kirjaa kokonaan ajatuksella, vaan toisen puolikkaan lähinnä selasin läpi. Ihan hyviä pointteja kuolemattomuuden pohdinnasta siinä kuitenkin tuli. Janoammeko me kaikki sitä, vai vain osa meistä? Ja jos lopulta kuolemattomuuden saavuttaa, onko  se silti ikuista vai mikä on se ”raja” että sut muistetaan 2000 vuoden päästä? Eihän sillä loppujen lopuksi ole edes väliä – ellet usko kuolemanjälkeiseen elämään. Tai mikään materia, minkä jätät jälkeesi, oli se sitten asunto tai auto – millään ei ole väliä. Ellet sitten satu keksimään jotain sellaista, jolla OIKEASTI on ihmiskunnan kannalta jotain merkitystä. Ja se, että kyseinen henkilö sattuisi lukemaan mun blogia… Jotenkin mä en usko siihen todennäköisyyteen kovinkaan paljon.

Viime aikoina olen paininut moraalisten ongelmien parissa ja yrittänyt vaientaa omaatuntoani useammin kuin olisin halunnut. Oon pohtinut mm. kuinka hyvä elintaso ihmisillä Suomessa onkaan. Kuinka paljon rahaa me käytetään kiipeilyyn. Kuinka paljon me tuhotaan luontoa samalla kun kiivetään. Kuinka me jätetään jälkiä luontoon. Kuinka paljon me kulutetaan bensaa päästäksemme halaamaan kiviä. Kuinka kerjäläinen kymmenen asteen pakkasessa ei varmasti tuu saamaan niin hyvää ruokaa ja hyviä oloja lämpimässä asunnossa kuin sinä, vaikka hän tienaisikin kadulla värjötellessään hetkittäin ihan hyvin ja kuinka sä et mee vararikkoon vaikka antaisit hänelle euron. Ja kuinka sillä et siltikään pelasta maailmaa mutta ehkä vaiennat omantuntosi siksi hetkeksi.

Tänä jouluna, kuten muutamana aikaisempanakaan jouluna, en osta materiaa. Sen sijaan tuhoan luontoa lentämällä Etelä-Eurooppaan. Joulunakaan en siis voi olla hyvä.

Mun piti kirjoittaa kiipeilystä. Tänään en ole tarpeeksi hyvä edes siihen. Se ei kuitenkaan haittaa – olen tyytyväinen. Tämän hetken. Ja se riittää.


Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit