FI | ENG
Camu / 07/10/2011

Marmolada

Joskus on hyvä unohtaa greidit ja suunnata kiipeilemään paikkaan jossa on takeet kokonaisvaltaisen kiipeilyelämyksen hankkimiseen. Pohjois-Italian Dolomiiteilla sijaitseva Marmolada antaa tähän loistavat puitteet. Seinä on lähes kilometrin korkuinen kalkkikiviseinä, joka on säästynyt muualla Alpeilla vallitsevalta lähes estottomalta porahakojen käytöltä.

Suuntasimme syyskuun alussa Sami Modeniuksen kanssa Marmoladalle, tarkoituksena kiivetä pääsääntöisesti sitä mikä hyvältä tuntuu. Viimeksi kävimme seinällä 2007, jolloin kiipesimme Modern Times -nimisen superklassikon.

Ensimmäinen yritys ei tuntunut hyvältä joten teimme rohkean ratkaisun, ja otimme pakit alle 60m kiipeilyn jälkeen. Illalla leirintäalueella peukaloita imiessämme tulimme siihen tulokseen, että kiivetään mieluummin paljon helppoa kuin vähän vaikeeta.

Aloitimme Schwalbenschwanz – Don Quixote -yhdistelmällä. Puolen välin kohdilla saimme mahtavan idean lähteä haastamaan jotain liian vaikeaa loppuvariaatiota. Sehän olikin hyvä idea, kun ilmeisesti eksyimme reitiltä ja saimme pakitella pari kp:ta alaspäin. Onnistuimme myös eksymään aivan reitin lopussa joka pakoitti muutaman teknomuuvin tekemiseen, mutta sitähän sattuu. Kaikesta toilailusta huolimatta pääsimme toppiin vielä päivänvalossa ja kävelimme pohjoispuolen jäätikön alas.

Seuraava reitti oli vuorikiipeilyhistoriallisesti erittäin merkittävä Vinatzer-Messner. Reitin yläosanhan herra Messner on aikanaan ensinoussut pääosin sooloten, teknoten ainoastaan parissa kohdassa ja kiiveten muuten vapaasti. Tämäkin olisi mennyt meiltä mukavasti ellei aivan reitin lopussa olisi tarvinnut hoitaa sitä pakollista eksymistä ja takaisin reitille laskeutumista. Jälleen kerran koimme onnistuneemme kun pääsimme päivänvalossa huipulle.

Viimeiselle reitille tulikin sitten säiden toimesta äkkilähtö. Reitti oli Ideale ja topo ilmoitti reitin tarjoavan kokonaisvaltaisen vuorikiipeilyelämyksen. Pakollinen eksyminen hoidettiinkin jo ekalla kp:lla. Onneksi ei tarvinnut laskeutua vaan pystyimme poikkaroimaan takaisin reitille. Tämän jälkeen olikin sitten vajaat 30 kp:ta kunnon seikkailukiipeilyä. Siis ihan kivaa kiipeilyä mutta ei niin hyvin varmistettua. Pahimmillaan ei varmistuksia saanut koko köydenpituudelle. Jouduimme kiipeämään viimeisen kp:n pimeässä mutta onneksi jäätikkö ei kerennyt jäätyä joten pääsimme turvallisesti alas.

Kaikki blogit