FI | ENG

Lunta odotellessa

Kesän 2018 hiostavat hetket kallioilla, vesileikit ja fesuilu sekä muut lämpimän kelin riennot ovat enää etäisiä muistoja, ja lumista aikaaa odotellaan kasvavalla kärsimättömyydellä . Talveen siirtyminen on  omanlaisensa riitti – ainakin vuodenaikojen vaihteluiden mukaan majapaikkaa vaihtavalle kausi-ihmiselle.

Viime talven päätyttyä helteisiin toukokuun lopuilla pakkasin lasku- ja muut kamppeeni autooni, ajoin Tamokista etelään ja varastoin pakaasit odottamaan seuraavaa talvea. Kesä meni mihin meni – ainakin Helsinkiin, Havulle ja Harmiolle, Ahvionkoskeen, Törnävälle ja Ruissaloon, Lofooteille, Suvilahteen ja Olhavalle, ja kun Lahdessa sammui valot alkoi syksy,  joka ei vain ota taittuakseen uudeksi talveksi vaikka pitäisi.

Missä viipyvät uudet lumet?

ankkurinporausta Harmion Ecole de Escaladilla
Ankkurinpaikan kairausta Harmion Ecole de Escaladilla alkukesän korvilla. Kuva: Jarkko-Juhani

Tuleepa lunta kunnolla pian tai vasta myöhemmin on talveni alkamisella kellontarkka takaraja: alan esittää musherin roolia  torstaina 29.11 klo 09.00 kun ensimmäiset brittiläiset joulupukin etsijät tulevat Pyhä-Luoston Arctic Husky Farmille. Rekikoira juoksee, ja niin tekee myös safariopas, oli lunta tai ei.

H-hetken lähetessä olen kaivellut talvivarusteitani naftaliinista ja syynännyt niitä läpi. Tehtävä on sinällään mieluisa, mutta se on myös työteliäs koska kaikenlaista tavaraa ja tarviketta, niin, sitähän on.

Pelkästään lautavaraston läpikäymiseen meni aikaa päivän verran. Nopeamminkin se olisi varmasti onnistunut, mutta lautakampetta on kiva fiilistellä.

Ensimmäisenä syyniin joutuivat monot. Muutaman kauden elämää nähneet jalkineet ovat tulossa tiensä päähän ja harkitsin vakaasti uusia. Annoin popoille kuitenkin mahdollisuuden ja vein ne suutarin syyniin. Lopputuloksena saumoistaan pahasti ratkenneet kengät saivat jatkokauden. Olin työnjälkeen erittäin tyytyväinen, mutta jää nähtäväksi näkevätkö nämä stiflat seuraavaa kevättä.

korjatut lumilautakengät
Mun bootsit on mun rootsit. Kuva: Jarkko-Juhani

Tällä hetkellä reilun parikymmenen laudan quiveristani valikoitui tulevaan talveen vajaat puolet: seitsemän solidia ja kolme splittiä.

Solideistani pari on tavanomaisempia yleislautoja. Loput ovat hieman erikoisemman muotoisia, erilaisia niin pitkiä kuin vieläkin pidempiä sekä pehmeää että kovaa lunta miekan tavoin leikkaavia menopelejä.

Vanhojen  splittieni rinnalle on ilmiintynyt uusi, kotimainen huipputuote, puuseppämestari Samu Ampujan Vanajan rannoilla varta vasten minulle sheippaama Powder Flower .65, iloa silmillekin tarjoava direktionaali. Olen laskenut laudan erilaisia prototyyppejä ja tuotantoversioita edellisen kymmenen talven aikana useampia ja koska tiedän mitä .65 on lautojaan, odotan siltä paljon.

Lumilautojen lisäksi matkaan lähtee kolme lumisurffia.

henttosen lautaläjä
Elämä on valintoja. Kuva: Jarkko-Juhani

Vanhat lautani olivat, kuten muistinkin, pääsääntöisesti laskukelpoisia,  mitä nyt muutaman pohjassa on jokunen paikattava naarmu ja jonkun kanteissa pari jurmua. Voiteluakin vehkeet kaipaavat, mutta huoltotyöt saavat odottaa parempaa hetkeä.

Siteissä ei ollut moittimista, mutta totesin että varaosavarasto oli huvennut. Otin maahantuojaan yhteyttä ja tilasin parit nilkka- ja varvassträpit, kasan hammaspantoja, ruuveja ja muttereita sekä muuta sidetilpehööriä varmuuden varoiksi.

Vanhat splittiskinit olivat alkaneet temppuilla viime keväänä, joten niihin pitäisi vaihtaa liimat. Koska homma on sotkuista puuhaa ja ottaa aikansa, lykkäsin liimanhaistelutuokion myöhemmäksi.

Kuosittelun sijaan suuntasin Camuun tsekkaamaan karvatarjoomaa – päätin että uusi hieno .65 ansaitsee ikiomat skinit. Liikkeen snowkkaspesialisti Joonaksen suosituksesta sääksmäkeläiseni kitkaa ylämäissä lisää nyt splittien muotoihin leikatut tuoreet nahat.

skinin tekoa kuva jarkko-juhani
Puuterikukka saa tuoreet nahat. Kuva: Jarkko-Juhani

Joonaksen säätäessä skinien kanssa harhailin kaupan hyllyjen välissä.  Pryylböögäilyn seurauksena mukaan lähti pikkusetti tarpeistoa.

Ensimmäiseksi tiskille päätyivät trekkailuun tarkoitetut hiilikuitusauvat. Nämä kepukat eivät kelpaa mäenlaskuun, mutta aikani niitä taivuteltuani vakuutuin, että ne ovat riittävän kestävät ylämäkilumilautailuun. Koska sauvojen sompa on hyvin pieni ne vaativat tuunaamista ennen lumille viemistä, mutta uskon että vaiva kannattaa: tikut ovat puolta kevyemmät kuin vanhat teleskooppini.

Aikansa eläneet keinokuitukalsarini korvasin merinoilla. Villa on kuulemma lämpimänäkin märkää – tai jotain? – ja muutenkin ystävällisempi materiaali kuin kertakäytön jälkeen ammoniakialta tuoksahtava nylon. Housuja lähti matkaan kahdet: yhdet pitkälahkeiset valjakkoduuneja varten ja lyhyempilahkeiset laskemiseen.

Koska jouluun on enää kuunkierto aikaa, päätin lahjoa itseäni kahdella tuotteella: sulloin pukinkonttiin ennenaikaisesti yöpöydälleni päätyvän Lumivyöry! -kirjan, ja otelaudan, jonka ruuvaan buduaarini sisäänkäynnin päälle.

FINLAVin Lumiturvallisuuden dosentti E. Mäkelä suorittamassa lumipeitteen kestävyystestiä lumivyöryteknikkokokelas P. Nurmisen kanssa.
FINLAVin Lumiturvallisuuden dosentti E. Mäkelä suorittamassa lumipeitteen kestävyystestiä lumivyöryteknikkokokelas P. Nurmisen kanssa. Kuva: Jarkko-Juhani

Näppärän kokoinen lumiturvallisuuskirja on pikaselailun perusteella erinomainen esitys aiheesta. Kirjan on kirjoittanut ruotsalainen lumivyöryekspertti Mårten Johanson, ja asiantuntijoina sen suomentamisessa on toiminut Suomen lumivyörykoulutusjärjestelmä FINLAVin pääjehut Eeva Mäkelä ja Jussi Muittari. Suosittelen lämpimästi kirjan hankkimista kaikille vyöryalueilla liikkujille.

Otelaudan päätin hankkia koska sitä puolestaan suositeltiin minulle lämpimästi: vuoristo-opas Sami ”Kelso” Modenius kertoi roikkuvansa omassa laudassaan päivät pitkät – Sami kuulema voisi roikkua siinä työkseen jos vain joku suostuisi maksamaan siitä palkkaa – ja greidit vaan paukkuvat.

Epäilen että jos lähden rautanäppi Kelson linjoille minulta paukkuvat tendonit ja pulleyt, joten pitää otella hieman iisimmin. Joka tapauksessa olen 100% vakuuttunut että tulevan talven lumien haihduttua forkkuni ovat vahvemmat kuin koskaan.

Paljon muutakin teki mieli ostella, mutta koska minulle on opetettu että vähemmän on enemmän tyydyin tällä kertaa näihin.

Kuinka paljon onkaan sellaista mitä en tarvitse. - Sokrates Vapaa Lasku, s.119
Kuinka paljon onkaan sellaista mitä en tarvitse. – Sokrates
Vapaa Lasku, s.119

Kulutuseuforian hälvettyä muistin, että Ortovoxin 3+ piippari recallattiin joskus kesällä ja suuntaisin maahantuojalle hoitamaan laitteideni ohjelmistot kuntoon. Maahantuoja valisti että asian olisi voinut hoitaa Camussakin. Joka tapauksessa vehkeiden softat ovat nyt priimakuosissa ja voin näiltä osin suunnistaa kohti ATES luokiteltuja maastoja turvallisin mielin.

3+ päivitystä
Data virtaa laatikosta laitteeseen. Kuva: Jarkko-Juhani

Kamapäivittelyjen jälkeen alkoi pakkaaminen. Tavaraa puoli vuotta kestävälle turneelle kertyi mukaan  pakettiautollinen.

Lautojen ja niiden siteiden (sträpeillä ja ilman, pehmeitä ja kovia) sekä lautakenkien lisäksi matkassa on muutamia pareja lumikenkiä, parit kolmet sukset, kasa sauvoja, haulbägillinen kiipeilyvälineitä, kassikaupalla kaikenlaista vaatetta, tusinan verran erilaisia kenkäpareja, pieni kirjastollinen lumiturvallisuus- ja reittioppaita sekä viihteellisempää luettavaa, LuTu-sälää, makuupusseja ja -alustoja, teltta, ahkio, keittimiä, termoksia, SUP lauta meloineen, taljajousi ja nippu nuolia…

Tavaraa ja tarviketta, sitä siis tosiaan on. Mutta vähemmällä ei pärjää, eihän?

Fiilis on joka tapauksessa tapissa, on aivan mahtavaa viettää koko talvi kiireen rajan paremmalle puolen. Takaraivossa kylläkin hiukan kaivertaa ajatus siitä, että lunta ei vielä juurikaan ole…

 

 


Jarkko-Juhani Henttonen

Jarkko-Juhani Henttonen (s. 1970, Jalasjärvi) on lukutoukka, joka käyttää kirjallisilta harrastuksiltaan yli jäävän vapaa-aikansa outdoor-rientojen parissa. Erityisesti Jarkko-Juhani viihtyy ylä- ja alamäissä, mutta myös erilaiset vesileikit ovat hänelle mieleen.



Laskemisen ”JJ” aloitti slalom-suksilla 1970-luvulla, lumilautailu tuli mukaan kuvioihin 80-luvun lopuilla. Kiipeilyn pariin hän ajautui vuonna 1990.

Juuriltaan pohojalaas-satakuntalais-karjalainen Messilän ja Havukallion kasvatti vietti menneen vuosituhannen viimeisen vuosikymmenen Chamonix´n alueita hihtopummina tutkaillen. Nyttemmin snowkka-liferin laudan kärki on osoittanut pääsääntöisesti pohjoiseen, suosikkilaskupaikkojen löytyessä Pyhä-Luoston takamaastoista ja Pohjois-Norjasta, jossa sijaitseva Tamokin laakso on Jarkon toinen koti.



Helsingin yliopiston filosofian ylioppilas Henttonen on koulutukseltaan uimatieteiden priimusmaisteri, SVELAV lumivyöryteknikko, FINLAV lumiturvallisuuskouluttaja ja UIAA kalliokiipeilykouluttaja. Kuttulan vapaalaskukorkeakoulun urheiluetiikan professuuria vuosituhansien vaihteessa hoitanut Henttonen on nykyiseltä ammatiltaan sekatyömies.

Merkittävimpinä saavutuksinaan Jarkko-Juhani pitää kaikkia vuosiensa saatossa läheistensä ja ystäviensä seurassa kokemiaan lukemattomia hauskoja hetkiä - niin ikimuistoisia kuin jo unholaan painuneitakin.

Jarkko kirjoittaa Camun blogiin vaihtelevista aiheista, mm back-country lumilautailusta, lumivyöryistä ja lumiturvallisuudesta sekä sunnuntaikiipeilystä.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit