FI | ENG
Katariina Rahikainen / 14/02/2015

Taistelu näkymätöntä vihollista vastaan

Kokeilin ensimmäisen kerran Self Portraitia joskus lokakuun loppupuolella. Self Portrait on yksi Blue Mountainsin ”must do” 8a -reiteistä. Reitti on pääosin vertikaalia, lopussa ihan vain lievästi päällekaatuvaa, ja otteet ovat yhtä osuutta lukuunottamatta aivan julmetun pieniä. Aiemmin kiipeämistäni reiteistä se muistuttaa eniten  Pekingissä kiipeämääni Yingshania (8a+) sekä Olianan Mon Dieuta (8a+). Self Portraitista en kuitenkaan löytänyt reitin alkuosaa lukuunottamatta oikein lainkaan lepoja – hieman pidemmälle ennen vikaa kruksia oli mahdollista vähän lepuuttaa mutta kokoiselleni jalkaotteet olivat aivan liian matalalla. Teknisiä virheitä ei ole varaa tehdä, ja forkkujen haponsietokyky on kovilla – kaiken mennessä nappiin tuntuu, kuin taistelisi näkymätöntä vihollista vastaan Matrix -tyyliin.

Ensimmäistä viikonloppua lukuunottamatta kokeilin reittiä yleensä aina vain lauantaina – ja sunnuntaina kiivettiin jotain muuta. (Viikonloppusoturoidessa pitää kiivetä vähän muutakin pitääkseen mielen virkeänä). Tuo lauantaipäivä oli ensin vietetty Blue Mountainsilla vapaaehtoistöissä, nostellen ja kantaen kivenmurikoita, hiekkasäkkejä ja jos mitä muuta. Ei siis ollut kovin oletettavaa, että mihinkään vaikeaan olisi hirveästi paukkuja ollut – mutta olihan sitä nyt vaan koitettava. Turpiin tuli, ja kunnolla.

Adam Kubalica

Ensimmäisen kruksin (joka on heti toisen pultin kohdilla) tekeminen tuntui olevan ihan valovuosien päällä. Sama täytyi todeta toisen kruksin kohdalla – sekä kolmannen ja neljännen. Ankkurille pääsin vain sillä tavalla, että otin parissa paikkaa kahden sormen ”underin” jatkon pulttipään sulkkarista kiinni, jalat niin ylös kuin oli jotain otteita ja siitä sitten dynaaminen veto edes kohtalaiseen seuraavaan otteeseen. Reitin lähettäminen tuntui olevan todella kaukana, ja kaikki muuvit tuntuivat ihan hullun vaikeilta. Huh huh… Siltikin reitti oli ehkä miellyttävin Blue Mountainsilla koittamistani kolmesta 8a:sta.

Ben Markham

Sunnuntaina, levon ja hyvin nukutun telttayön jälkeen oli uuden yrityksen paikka. Ekalla yrkällä sain tehtyä suurimman osan kruksimuuveista saikin jo tehtyä, ja reitti alkoi näyttää valoisemmalta. (Toki siis se eka yrkkä kesti aika kauan…) Aivan eka kruksi antautui vihdoin tokalla yrkällä miljoonannen yrityksen jälkeen – avainsanana oli oikean käden pienestä otteesta vielä huonommasta kohdasta kiinni pitäminen johon sai jännän peukkutuen. Sitten olikin jo sormet niin hellinä että ei pystynyt enää enempää koittamaan.

Ben Markham

Seuraavana lauantaina olikin aika bonusta, kun pääsin jo pari kertaa kolmanteen kruksiin saakka maasta asti – ja yhden kerran jopa selvitin reitin sen jälkeen vielä ankkurille. One hang!!! Aloin uskomaan, että kyllä tää reitti vielä menee.

Ben Markham

Sen jälkeen oli kolme viikkoa taukoa reitistä, ja muutenkin vähän kiipeilytaukoa. Palasin reitille vain todetakseni, että lähes kaikki vaikeimmat muuvit piti opetella uudelleen… Ja sormien kestävyys ei vain ollut enää sitä luokkaa mitä se oli ollut aiemmin. Huoh. Takaisin alkupisteeseen.

Ben Markham

Viikon päästä siitä palasin taas reitille – ja pääsin (ainakin) kerran maasta asti siihen samaan kolmanteen kruksiin ja minigastoniin mihin jo aiemmin. Ja siitä toppiin. Ajatuksissa oli, että jos saan sen gaston-muuvin tehtyä, niin sitten toppaan koko reitin… Siltikin vielä gastonia edeltävä pankkikortin kokoinen krimppi tuntui ikävältä vasemman käden sormille.

Siitä viikon päästä lauantaina pääsin samaan gaston-kruksiin neljä kertaa – ja aina putoamisen jälkeen sain muuvin tehtyä ja menin ankkurille. Huoh.

Ben Markham

Ei kuitenkaan turhaan – ihan vikalla niistä yrityksistä tajusin, mitä oikeasti teen väärin ja miten saan sen muuvin tehtyä. Ei mitään ”asettele vasen jalka kunnolla jalitsulle kun saat gastonista kiinni”, vaan metodina oli ”heilauta jalka siihen otteelle, core tiukaksi vedä vatsalla kroppa seinään ja sitten heti lukottamaan”. Illalla mentiin grillailemaan kaverin luokse ja juttelin siellä Jamien kanssa reitistä – hän sanoi pudonneensa aivan vikasta muuvista kuusi kertaa. Sanoin, että en oo vielä päässy sinne asti mutta en oo ajatellut siellä enää tippuvani…

Seuraavana lauantaina selvitin ensimmäistä kertaa gaston-muuvin alusta saakka – vain todetakseni, että perhana, kyllähän sieltä vikasta muuvistakin voi vielä tippua. Kahdesti!!! Kyllä vähän harmitti…

Ben Markham

Pienet neuvottelut varmistajan/kumppanin kanssa (joka itsekin onneksi projektoi reittiä), ja sain ”luvan” palata reitille sunnuntaina. Normi 7a+ lämpän sijaan kiipesin jotain helpompaa, eikä sormet oikein lämmenneet kunnolla. Eka yrkkä menikin siis vähän lämmittelyn puolelle – mutta se ei haitannut. Päässäni en kuitenkaan ollut valmis sitä päivän ekalla yrkällä lähettämään. Toisella yrkällä selvitin gaston-muuvin… Sitten vikaa muuvia tehdessäni mietin, että älä hätiköi, vaan pudota se kroppa vähän sinne oikealle ja sitten vasta kun on painopiste paremmassa kohdassa sitten alat lukottaa ja kääntää kylkeä… Kahva!!! Ja mantteli, seisoskelu hyllyllä ja pieni itsellepuhuminen ”nyt vaan rauhassa, älä enää mokaa tätä”, sitten vielä muutama helppo muuvi ankkurille. JES!!!!

Ben Markham

Isoin tunne mikä ankkurilla valtasi, oli helpotus. Joka on toisaalta hassua, koska vaikka Self Portrait on ollut yksi pisimmistä projekteistani, se on ollut myös yksi nautinnollisimmista. Kertaakaan ei ole harmittanut, että ”hitto kun vielä pitää tätäkin kiivetä”. Kuin tanssi seinällä. Omia lähetysfiiliksiä tosin vähän himmensi se, että lähetyksiä tuli sinä päivänä vain itselle.

Ps. Äsken varmistajani/kumppanini kysyi, että mistä kirjoitan blogiani. Vastasin: ”I’m writing about my journey with Self Portrait”. Johon hän sanoi: ”You had a journey. I had an epic.”. Sitäkin lähetystä on jo sittemmin onneksi juhlittu :).

Ane Lasa


Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit