FI | ENG
Camu / 06/11/2010

Kiipeily Olhavalla by:Lauri Hämäläinen ja kumppanit

Noin viisi vuotta sitten marssin ensimmäistä kertaa kohti Olhavan kiipeilyparatiisia. Mielessäni pyöri vain yksi ajatus, halusin päästä kiipeämään Kantin – yhden Suomen kuuluisimmista reiteistä. Vähäisen kiipeilykokemukseni johdosta en tohtinut lähteä heti liidaamaan kyseistä reittiä, vaan harjoittelin ensin sitä yläköydellä. Kiipeily sujui hienosti ja reitti tuntui helpolta. Ei muuta kun jatkot valjaisiin ja liidaamaan! Eräs turkulainen kiipeilijä suostui heittämään minut ja varmistajani saareen, josta kyseiselle reitille lähdetään.

Soutaessamme kohti saarta, turkulainen lautturimme kysyi muistanko minkä kokoinen kamu ylimpään poikkihalkeamaan sopii. Hetken hymyiltyäni vastasin itsevarmasti, ettei siihen mitään kamuja tarvita, reittihän on pultattu! Hymy hyytyi kasvoiltani äkkiä, kun turkulainen totesi, että reitti on hengenvaarallinen ilman oikean kokoisia kamuja. Tuntui kuin unelmani olisi sirpaloitunut sillä hetkellä, sillä en silloin omistanut kuin kaksi pienikokoista liikkuvaleukaista ja pakan kiiloja. Reitti oli kuitenkin tuntunut yläköydellä niin helpolta, että ehkä se menisi ilmankin lisävarmistuksia?

Hetken kirottuani yli 10m korkeudessa olevaa ensimmäistä pulttia totesin, etten ainakaan sitä itse kiipeä ilman lisävarmistuksia. Ystävällinen lautturimme suostui onneksi lainaamaan muutaman kamun ja sain kuin sainkin reitin kiivettyä.

Esko Hautanen

Vajaa viisi vuotta myöhemmin, kevään ensimmäisellä Olhavan reissulla päädyin samankaltaiseen tilanteeseen. Olimme Villen kanssa laskeutumassa laatalle kiivetäksemme Kantin ja Jossen. Olin räkännyt slingiini kaikki kamat jotka tarvitsisimme reittien kiipeämiseen, Ville otti mukaansa vain jatkot. Ville lähti laskeutumaan ilta auringon lämmittämälle laatalle. Itse päätin jättää vielä toppatakkini ylös, selviäisin hyvin pelkällä pitkähihaisella. Nappasin köyden mukaan ja lähdin alas. Päästyäni alas aloin sitomaan köyden päätä kiinni valjaisiini ja kiristämään tossujani. Hetken mietittyäni tajusin että yhtälöstä puuttuu jotain oleellista ”¦RÄKKI!  Olin heittänyt räkkislingin pois hartioiltani vähentäessä vaatetustani kallion päällä.  ”Helvetin urpo!” kuului kiitos mokastani. Mietimme molemmat Kantin liidaamista pelkkiin pultteihin varmistaen, mutta pelkkä ajatus viimeiselle pultille noususta, edellinen pultti 10m jalkojen alla ja muutama metri sivussa, aiheutti kylmänväreitä. En edes halua kuvitella millaista jälkeä tulisi jos viimeiseltä pultilta tippuisi. Todennäköisesti ilmalento päätyisi jonnekin hyvinkin alas, ehkä parin kallion kulman aiheuttaman kolhun saattelemana. Päätimme jättää painajaismaisen liidin sikseen ja nauttia kevätauringosta yhdellä Suomen hienoimmista kiipeilykallioista.

Ehkäpä vielä jonain päivänä löydän itseni Kantilta pelkät jatkot turvanani. Jokin ainakin näyttää ohjaavan minua siihen suuntaan, viiden vuoden väliajoin.

Kaikki blogit