FI | ENG
Juho Knuuttila / 25/07/2019

Lähihiihtoa Huippuvuorilla

Vapaalaskua tummansinisten vuonojen rikkoessa mereen laskevien ikijäätiköiden kenttiä. Purjeveneellä seilausta valaiden ja mursujen keskellä, samalla tähyillen jääkarhuja yöttömän yön auringonpaisteessa. Tai useiden päivien moottorikelkkamarssi erämaahan tekemään ensilaskuja kuruihin, jotka eivät ihan heti lopu kesken. Huippuvuoret tarjoaa seikkailua isolla S-kirjaimella sitä haluaville, jos vain pätäkkää riittää.

Tämä blogi ei kerro tosin venereissusta tai kelkka-ajelusta, vaan siitä kuinka Huippuvuorilla laskemisen voi toteuttaa Longyearbyenistä käsin. Kaupungin laitamilla on isoja laskulinjoja kuukauden tarpeiksi, jos ei jopa pidemmäksikin aikaa.

Jacob laskee
Jacob laskee

talvinen lintu

Alkuun on sanottava, että lumipakka on varsin kinkkinen Huippuvuorilla. Talvet ovat hurjan kylmiä vailla aurinkoa, tuulet älyttömiä ja sademäärät yllättävän vähäisiä tällä arktiseksi aavikoksikin kutsutulla alueella. Etenkin Isfjordin lähituntumassa on paikallisten mukaan turha odottaa mitään elämää suurempia puuterifiestoja. Mahtavan lumen perässä tänne ei siis kannata suunnata.

"Jalat yhteen" sano Sami. Kuva: Jacob
”Jalat yhteen” sano Sami. Kuva: Jacob

Kaikki laskut, jotka kuvailen on tehty touko-kesäkuussa auringon möllöttäessä 24/7 taivaalla, lumipakan ollessa jo mukavan turvallisessa kunnossa. Monet siisteimmistä linjoista ovat jättimäisiä kulhoja, joihin ei ole mitään asiaa mennä ottamaan edes pientä riskiä herkällä lumella.

Lisämausteen tuo myös ainainen karhuvaara, joka pitää ottaa vailla pienintäkään välinpitämättömyyttä. Suuren jääkarhun näkeminen olohuoneen ikkunasta painaa riskin todellisuuden viimeistään verkkokalvojen kautta pääkoppaan. Karhuja voi olla ihan missä vaan! Valo-/paukkupistooli ja kivääri on syytä pitää aina mukana kaupungin ulkopuolella liikuttaessa.

Olohuoneen ikkunasta kuvattu iso uroskarhu.
Olohuoneen ikkunasta kuvattu iso uroskarhu
Isokokoiset tassut kaverilla
Isokokoiset tassut kaverilla.

Longyearbyenissä asuminen ei ole maailman huokeinta, mutta pienellä vaivalla ja ruokavaliota köyhdyttämällä saa budjetin pysymään jotenkuten aisoissa. Ruoka on parhaimmillaan tuplat Suomen hintatasosta.

Liikkumaan pääsee taksilla ja suurimmalle osalle tässä blogissa mainituista laskuista voi lähteä skinnaamaan majoituksen pihasta.

Maitovalaita kaupungin edessä.
Maitovalaita kaupungin edessä

Hiihto Longyearbyenin takapihalla

Trollsteinen toppiharja
Trollsteinen toppiharja.

Longyearbyenin läheiset vuoret ovat kaikki sen mallisia ja muotoisia, että käytännössä ihan mistä tahansa pääsee laskemaan alas. Sen takia ensilaskujen tekeminen ja omiin nimiin nappaaminen on merkityksetöntä ja turhaa. Paras keskittyä vain laskemiseen!

1. Nordenskiöldfjelletin itäseinä. 2. ja 3. Lars Hiertafjellet ja Trolsteinen. 4. Trollsteinen itäseinä Endaleniin. 5. Pikku kurulainen. 6. Platåbergetin itäseinän paras linja. 7. Hautausmaan seinä. Lähde: TopoSvalbard.
1. Nordenskiöldfjelletin itäseinä. 2. ja 3. Lars Hiertafjellet ja Trolsteinen. 4. Trollsteinen itäseinä Endaleniin. 5. Pikku kurulainen. 6. Platåbergetin itäseinän paras linja. 7. Hautausmaan seinä. Lähde: TopoSvalbard.

Suosituimmat iltapäivärandot ovat Trollsteinin ja Lars Hiertafjelletin keikat Larsbreenin-jäätikön kautta. Leppoisan loivaa laskettelua 800 vertikaalimetrin verran. Skinnaus näille aloitetaan tienpäästä, Nybyenistä. Komean link-upin saa suksimalla vielä Trollsteinin huipulta harjannetta pitkin Lars Hiertafjelletille tai toisinpäin. Myös Trolsteinin itärinteen lasku Endaleniin tuo vaihtelua takapihan mäkiin. Tämä on tosin parasta tehdä hankikannon aikaan, sillä muuten Endalenin joutuu vielä skinnaamaan alas, sauvoilla lykkimisen sijasta.

Ida Trollsteinen Lars Hiertafjellet traversella.
Ida Trollsteinen Lars Hiertafjellet traversella
Laura Trollsteinen itäseinällä.
Laura Trollsteinen itäseinällä
Pitkä Endalen
Pitkä Endalen

Jyrkempää kurulaista löytyy ihan kaupungin rajoilta, Platåbergetin itäseinältä. Vanhan hautausmaan yläpuolinen seinä on suosituimpia paikkoja harjoitella jyrkempiä käännöksiä, mutta kuningaslinja on Nybyenin takainen kuru.

Kurulaista ylös.
Kurulaista ylös
Hautausmaan feissi.
Hautausmaan feissi

Tietenkään 1050 metrisen Nordenskiöldfjelletin laskua ei kannata unohtaa. Toppi on tosin alueen eniten pilvimassoja keräävä, joten kannattaa ajoittaa laskusuunnitelmat pilvettömälle päivälle. Laskin itäseinän Juhannusyönä, mikä ei ehkä ollut enää lumiolosuhteilta kovin hehkeää, mutta näkymät topista vaivan arvoiset.

Skinnaushommia.
Skinnaushommia

Vuonon takana

Kuvattu Hiorthfjellet. Laskin vasemmasta topista suoraan kulhoon.
Kuvattu Hiorthfjellet. Laskin vasemmasta topista suoraan kulhoon

Huippuvuorten kuvatuimmat vuoret ovat kaupungin edustalla kohoavat Adventtoppen ja Hiorthfjellet. Monet laskemista suunnittelevat ajavat moottorikelkoilla Adventdalenin yli, mutta ihan yhtä hyvin reilun neljän kilometrin tasaisen pätkän voi nautiskella hiihtämällä.

1. Adventtoppen. 2. Hiorthfjellet. 3. Birkafjellet. Lähde: TopoSvalbard
1. Adventtoppen. 2. Hiorthfjellet. 3. Birkafjellet. Lähde: TopoSvalbard.

Adventdalenin delta-alue on hyvä olla jäässä kun vuorille aikoo, mutta joenuomat eivät myöskään ole mahdottoman syviä kahlaukselle kevätkeleillä. Ideoin myös kajakkilähestymistä Adventfjordin yli loppukaudesta, mutta se jäi toteuttamatta.

Helpoin reitti molempien mäkien toppiin menee vuorten välisen satulan kautta.

Adventtoppen. Laskin selkeimmän kurun suoraan topista.
Adventtoppen. Laskin selkeimmän kurun suoraan topista

Reippaan ulkoilupäivän saa aikaan laskemalla molemmat vuoret samassa sessiossa. Itse laskin ensin Adventtoppenin lounaisseinän ja sen jälkeen Hiothfjelletin eteläseinän Norjan kansallispäivänä. Verttimetrejä tuli reilu 1700 ja aikaa meni reilu kuusi tuntia kylästä kylään.

Adventtoppen on jopa semisti alppimainen.
Adventtoppen on jopa semisti alppimainen

Vähän pidemmän skinnauksen päässä on vielä Birkafjellet, jonka läntinen aspekti tarjoilee mukavan laskun.

 

Helvetiafjellet

Helvetiafjellet
Helvetiafjellet

Koko talven siisteimpiä laskuja oli heittämällä Helvetiafjelletin eteläseinän jättimäinen kulho. 1079 metrinen mäki on hieman syrjemmässä edellämainituista ja on myös visuaalisesti vaikuttava. Salmiakin mallinen seinä antaa lähes 900 metriä käännöksiä tasaisella 35-asteen kulmalla. Aivan huikea mäki!

Helvetiafjellet!
Helvetiafjellet!
Loputonta kenttää.
Loputonta kenttää

Auton saa parkkiin Camp Barentzin viereen, mikä on tienpää Adventdalenissa. Siitä on taas skinnattava laakson yli tasaista pätkää useampi kilometri vuoren alle, mutta tuntia pidempään ei siinä kestä.

maisemakuva lofooteilta

Kohti Suomen kesää

juho knuuttila

Oma talvikausi lähti käyntiin lokakuun alussa täällä Huippuvuorilla ja on jatkunut jo yhdeksän kuukautta. Nyt on aika palata Suomen kesään ja kalliokiipeilyn pariin. Alun perin meidän piti asustella täällä arktisella koko kesä, mutta onneksi muutimme suunnitelmia. Tärkeintä oli, että Ella valmistui arktiseksi eräoppaaksi!

Ei uskoisi, mutta kalliokiipeily polttelee niin paljon, että sitä kiipeää jo unnissaankin reittejä ja muistelee vanhoja muuveja. Samalla sitä on tajunnut, että kiipeily Suomessa on lopulta erittäin hienoa. Ihan turhaan parjata meidän vähäisiä kallioitamme. Tähän hätään kelpaa jokainen 10 metrin ja yhden kruksimuuvin pyllistys mitä vaan löytyy!


Juho Knuuttila

Juho Knuuttila (s.1995) on nuoresta iästään huolimatta yksi Suomen aktiivisimmista alppikiipeilijöistä. Hän on kiivennyt mm. legendaarisen pohjoisseinätrilogian (Eiger, Matterhorn ja Grandes Jorasses), useita seiskatonnisia Keski-Aasiassa, soolonnut ison liudan Alppien nelitonnisia ja kiivennyt Mt. Hunterin ranskalaisten reitin 6.nousun. Lähivuosina Juho meinaa keskittyä teknisesti haastaviin nousuihin Alpeilla ja maailman suurilla vuorilla, mutta aikaa löytyy myös halkeama- ja mixtakiipeilylle Suomessa.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit