FI | ENG
Katariina Rahikainen / 24/01/2012

Koh Yao Noi, Thaimaa

Alex FillerHopsaa, vuosi vaihtui ja samalla vaihtui myös valtio.

Kiinan jälkeen suuntanani oli Thaimaa. Ensimmäinen päätepysäkki siellä oli Koh Yao Noi – pieni saari Phuketin itäpuolella Phang Nga provinssissa, puolessavälissä matkalla Tonsaille. Koh Yao Noilla on noin 4000 asukasta, ja saarella on muslimienemmistö. Siitä kertoo jo neljä moskeijaa ja suuri osa paikallisista naisista käyttää päätä peittäviä huiveja. Saari poikkeaakin esimerkiksi Tonsaista siinä, että siellä tosiaan oikeasti asuu paikallisia, ja koulun pihalla voi nähdä lapsia leikkimässä.

Alex Filler

Ensimmäiset kiipeilijät ovat vierailleet Koh Yao Noilla huhujen mukaan jo ainakin 90-luvulla, mutta suurin osa reiteistä on pultattu vuosien 2005 ja 2008 välillä. Mark Miner on ollut mukana suurimmassa osassa näistä ja omistaa saaren ainoan kiipeilykaupan The Mountain Shopin (www.TheMountainShop.org).

Alex Filler

Koh Yao Noilla on pääosin hyvälaatuisia helppoja ja keskivaikeita reittejä. Osalle pääsaarella olevista kaltseista pääsee vain veneillä, jonka lisäksi muutamat kaltsit ovat lähistöllä olevilla pikkusaarilla. Tämän lisäksi muutamalle alueelle tarvitsee kiipeilyluvan paikallisilta viranomaisilta lintujen pesinnän vuoksi (näitä alueita ei edes ole uudessa topossa “Thailand and Laos”, vaan ne löytyvät vain Koh Yao Noilta ostettavasta/luettavasta toposta).  Muille pääsaarella oleville kaltseille ei kuitenkaan noin vain kävellä, vaan paikalle pitää päräyttää mopolla (n. 45 min ajomatka). Lisäjännitystä mopoiluun tuo sateen jälkeinen liukkaus…

Saari itsessään on jo reilu 20km ympärysmitaltaan. Vajaa viikko Koh Yao Noilla oli itselleni riittävä aika tutustua saaren kiipeilytarjontaan, vaikkakaan emme päässeet vierailemaan ihan kaikilla haluamillamme alueilla. Myös budjetti rajoittaa paikasta nauttimisesta – rahaa kuluu huomattavasti enemmän päivittäin, joko mopon tai veneen vuokraan. Siksi jalan tai pyörällä lähestyttävät kalliot ovatkin kiipeilypummille parempi vaihtoehto joita Koh Yao Noilla ei ole (polkupyörän vuokra olisi ollut lähes yhtä kallista ja ensimmäisen mopokeikan jälkeen tajuaa, että pyöräily ei olisi ollut ihan niin helppoa miltä se kuulostaa). Koh Yao Noi on kuitenkin erittäin miellyttävä ja rauhallinen lomailupaikkanakin mikäli haluaa paeta muita turisteja.

Alex Filler

The Mittin lisäksi suosikkini kiipeilyalueista oli Watchtower – mahtava kivenlaatu, jännittävä lähestyminen ja vielä jännittävämpi poistuminen. Ainut miinuspuoli oli, että kaltsi on varjossa vain iltapäivällä ja saavuimme sinne hieman myöhään – itse ehdin kiivetä siellä vain kaksi reittiä. Watchtowerille mennään veneellä, noustaan kallion ja kiven välistä fiksattua köyttä pitkin polulle ja loppumatka vielä kiivetään nelosen/vitosen tasoista kalliota pitkin (jossa on myös fiksattu köysi) bambuista rakennetulle varmistuspaikalle. Titaniumilla pultattuja reittejä Watchtowerilla on vain 5, joten yksi vierailukerta Watchtowerilla kyllä riitti. Poistuminen olikin tosiaan sitten hieman jännittävämpi – kovan tuulen vuoksi vene ei päässyt hakemaan meitä jättöpaikalta, joten jouduimme heittämään reput veneeseen kallion päältä (josta osa hyppäsi veneeseen) ja loput uivat takaisin veneelle. Kaiken kaikkiaan kuitenkin mukava reissu, joskaan ei aivan niin budjettiystävällinen mitä olisin toivonut.

Alex Filler


Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit