FI | ENG
Jan-Erik Blomberg / 08/12/2015

Kirgisia – Tie Tian Shanin vuorille

Syksy on enskareiden, eli ensi-iltojen aikaa. Niin myös meidän Kirgisia pätkä sai ensi-iltansa noin kuukausi sitten ski-expojen alla Vapaalaskuiltamilla. Ajattelin hieman avata meidän reissua.

Elettiin helmikuun puoliväliä 2015 ja talvea oli vielä reipas siivu jäljellä. Emme olleet vielä kuvanneet talvelta juuri mitään ja jotain pientä tarinan tynkää teki mieli tehdä. Jokin minussa vetää tekemään stooria reissuilta ja stoori on hyvä syy lähteä matkalle. Mutta minne?

Retki Kirgisiaan ei ollut mikään tuulesta temmattu juttu. Edellissyksynä olimme porukalla työstäneet käsikirjoituksia ja ideoita erilaisia hiihtoretkiä silmällä pitäen. Yksi näistä käsitteli Kirgisiaa ja sen taianomaisia Tian Shan vuoria. Idean ytimessä oli halu päästä jonnekin kauas kaikesta länsimaisen kulttuurin vaikutuksesta ja ajatuksena oli kenties löytää jostain alkuperäisempää, villiä ja vielä aitoa. Sitä ainakin omissa kuvitelmissamme Kirgisia ja sen nomadiyhteisöt edustivat.

bishkek
Bishkek näyttäytyi pääsääntöisesti harmaana kaupunkina

Retken onnistumisen kannalta kontaktihenkilön löytäminen oli välttämätöntä. Vaikka kuinka tekisi pohjatyötä, niin ilman paikallista isäntää olisi mahdotonta tietää minne pitäisi mennä, mikäli haluaisi löytää hyvää hiihtoa ja tehdä hyvää tarinaa. Onneksemme asioilla on tapana järjestyä ja niin myös tälläkin kertaa. Muutaman sähköpostiviestin jälkeen sattuman jumala heitti arpaa ja kuin salama kirkkaalta taivaalta isännäksemme löytyi Dan, Bishkekissä asuva ohjelmistoalalla työskentelevä kirgiisi. Dan kutsui meidät vieraakseen jurttaleirille Itä-Kirgisian vuorille.

Kaikesta suunnittelusta huolimatta matkalle lähteminen ei tapahtunut sormia napsauttamalla. Matkan ajankohtaan oli enää noin viikko aikaa, eikä edelleenkään ollut selvää lähtisimmekö retkelle lainkaan. Arpomisen lopputuloksena kolme päivää ennen matkaa lentoliput tipahtivat sähköpostiin ja arvonnan onnellisina voittajina matkaan lähti Paul Siljama, Jussi Mononen ja minä.

P1080112
Kirgisian lipun keskellä oleva kuva muistuttaa jurtan katon aukkorakennelmaa

Kirgisian pääkaupunki Bishkek näyttää ulospäin sangen ankealta paikalta. Syynä mielikuvaan saattoi olla harmaa keli, mikä usein johtuu lämmöntuotannossa käytetystä kivihiilestä aiheutuvasta savusumusta. Harmaan kelin lisäksi on muitankin syitä mitkä antavat kaupungille visuaalisesti hieman kurjan ulkoasun. Neuvostoajan rakennuksia ja isoja virastorakennuksia, rähjäisyyttä ja keskeneräisyyttä. Ankeasta ulkomuodostaan huolimatta kaupunki sykkii kuin mikä tahansa iso keskus. Ihmiset ovat ihmisiä myös Kirgisiassa. Päivä kaupungissa riitti vuorille halajaville matkaajille ja matka kohti itää saattoi alkaa. Bishkekissä matkaseurueeseen liittyi vuoristo-oppas Arthur, joka poimi meidät kyytiinsa ja suuntasi autonsa keulan kohti itää. Kaupungin laidalle päästyämme kävi hyvin nopeasti selväksi se, kuinka vuoristoinen maa Kirgisia on. Kuin tyhjyydestä eteemme ilmestyy uljas vuoristo lumisine huippuineen. Vaikka vuoret alkavat suoraan kapungin portilta, niin kivihiilen polttamisesta syntynyt saastepilvi piti hyvin huolen siitä, että vuoret eivät päässeet näyttäytymään meille kaupungista käsin.

hevot
Hevosia ja tilaa, sitä maa on täynnä

Matkan edetessä Kirgisia näyttää hyvät puolensa. Liekö yhtenä syynä esiin työntyvä aurinko, joka maalaa kaiken kultaisiin sävyihin. Kirgisia on juuri niin villi ja vapaa kuin mielikuvissamme saatoimme odottaa. Maisema on täynnä tyhjyyttä ja tilaa, erämaata ja vuorijonoja toinen toisensa perään. Vähän väliä maisemasta esiin työntyy aikaan juuttuneita kyliä ja romahduksen partaalla olevia rakennuksia. Sydän irtautuu ja jättää länsimaisen kiireen taakseen kohdatessamme lisää maisemaa ja maisemassa juoksentelevia hevosia. Hevosista tulikin mieleeni, että jos jokin määrittelee Kirgisiaa, se on hevoset. Pääsimmekin seuraamaan erittäin villiä hevospooloa, jonka pelivälineenä on kuollut lammas. Hevosia ja pelaajia säästelemättä kaikki rynnivät lampaan perässä kuin kiekkokaukalossa konsanaan. Läheltäpiti-tilanteita tapahtuu tuon tuostakin. Pelaajia lentelee hevosen selästä vasemmalle ja oikealle. Käsirysyäkin näkyy jatkuvalla syötöllä. Mikäli joskus matkaatte Kirgisiaan, niin tätä peliä ei kannata missata.

kahvila
Täältä herkkunakit ja kaalikääryleet
hevospoolo
Kok Borua ei pidä missata, mikäli käväisee Kirgisiassa

Viimeinen etappi vuorille tehtiin kelkkojen perässä loputtoman pitkältä tuntuvaa laaksoa pitkin. Leiri jonne asetuimme etsimään rauhaa ja hienoja laskulinjoja sijaitsi kevyesti ilmaistuna riittävän kaukana kaikesta maallisesta murheesta. Reitti mutkitteli laakson pohjalla kiermurtelevan joen vartta pitkin ylemmäs aina syvemmälle ja syvemmälle vuoristoon. Ajatus kelkkavetoisesta matkasta tuntuu helpolta, mutta se oli täyttä työtä. Pysyäkseen kelkan perässä joutui jatkuvasti tekemään töitä. Haastetta matkaan ja reisille teki kuskiemme järjetön ajotyyli. Kirgisiassa nimittäin viritetään kelkat äärimmilleen ja ajaessa ei säästellä hevosvoimia. Loppuunviritetyt kelkat ja kuskien liian napakka kaasukäsi aiheuttivat välillä suuriakin vaikeuksia. Ei ollut kerta tai kaksi kun tavaroita ja ihmisiä keräiltiin reitin varrelta. Siitäkin huolimatta en voinut olla bongailematta laskulinjoja, joita tuli vastaan koko reittimme ajan oikealta ja vasemmalta. Hiihtohimot kasvoivat jokaisen metrin aikana.

kelkka
Nerokkuutta, vanhasta autonkatosta oli tehty reki

Jurttaleiri on siitä hieno kokonaisuus, ettei vaadita montaakaan minuuttia leirielämää ennen kuin mieli ja elämä luiskahtaa käymään hitaammalla. Jurtta on entisaikojen nomadien kehittelemä asumismuoto, jota käytetään edelleen laajalti nomadien keskuudessa Kirgisiassa, Kazakstanissa, Kiinassa ja Mongoliassa. Rakennus on kaikkialla lähestulkoon samanlainen ja se koostuu kolmesta osasta. Nämä ovat kerege, uuk ja tunduk. Kerege on rakennelman pystyssä pitävä seinä, uukit taasen muodostavat kattorakennelman parrut ja tunduk on jurtan katon keskustassa oleva pyöreä kaiken kasaan sitova osa. Vaikka puoljoukkuetelttakin on oivallinen tapa leiriytyä, vetää jurtta pidemmän korren näiden kahden välisessä vertailussa.

seppä
Onnellisena vuoristossa
jurttasisältä
Hiihtopäivän jälkeen jurtassa vallitsi sopiva sekamelska
jurtta
Pimeys oli totaalista, vain tähtitaivas ja täysikuu vierailivat leirissämme

Laakson jylhäseinäiset vuoret reunustivat leiriä molemmin puolin. Minnekään ei ollut kiire, sillä vuorilla ei ollut muuta tekemistä kuin nukkua, syödä, saunoa ja käydä mäessä huhkimassa. Leirin jokainen nurkkakin tuli hyvin nopeasti tutkittua, sillä kauanko sitä tutkisi kahta jurttaa ja saunaa. Saunalla oli oma hieno tarinansa. Leirin toinen omistaja Slava oli tuonut sen alas Pik Leninin perusleiristä. Siellä sauna oli toiminut vuorta valloittavien kiipeilijöiden lihastenhuolto, pesu- ja rentoutumispaikkana. Vaikka yleisesti ottaen ajatellaan, että suomalainen sauna on kuuma, niin silti tämä telttakankaasta ja erinäisistä virityksistä rakennettu sauna tarjosi ehkä yhdet tymäköimmistä löylyistä, missä olen koskaan ollut. Vielä kun kokonaisuuten lisäsi vieressä virtaavan joen, jossa saattoi parannella löylyn ja haikkailunkipeitä lihaksia, niin paikka oli täydellinen hiihtokokemukseen.

vuoret
Vuoristo on upea, mutta lumiolosuhteet osoittautuivat hankaliksi
vuoret2
Vyöryjä esiintyi jokaiseen ilmansuuntaan

Jo ensimmäisestä noususta lähtien kävi hyvin selväksi, että kaikki ne laskut joita olimme bongailleet leiristämme olivat auttamattomasti hiihtokelvottomia. Lumi oli mätää ja minnekään jyrkälle ei ollut asiaa. Itseasiassa lumi oli huonointa, mihin olen koskaan törmännyt. Ylöspäin skinnatessa tapahtuva jatkuva laajamittainen ratkeilu, whoomp- äänet ja luonnollisesti alastulleiden vyöryjen jäljet jokaisella ilmansuunnalla antoivat selvät merkit lumipakan kunnosta. Tian Shanin ja Himalajan suuret vuoret pitävät huolen siitä, että kelirintamat pudottavat lumen kauaksi vuorten toiselle puolelle. Sademäärät jäävät siis kohtuullisen pieniksi vuorten tällä puolen. Kylmä ilmasto taas muokkaa omalta osaltaan lumipakkaa. Lunta tutkittuamme totesimme seisoskelevamme hieman yli metrinpaksuisen sokerikerroksen päällä. Kaikki lumi pinnasta pohjaan oli samaa mätää lunta. Näin ollen jokainen skinnattu ja hiihdetty metrikin tuntui ekstrajännittävältä. Jos jotain sattuisi, koko lumikerros irtoaisi pohjia myöten ja pahimmillaan pinnan alla olevat kivet tekisivät hiihtäjästä selvän.

haikki
Useimpina päivinä ilma oli kuin morsian
laskujäljet
Eipä tulisi heti mieleen, että nämä ovat hiihtojälkiä

Vaikka hiihdollisesti retki ei ollut sitä, mitä matkalta odotin, niin seuran kuin kokonaisuudenkin suhteen parempaa matkaa ei voisi tehdä. Hiljaisuuteen ja kaukaisuuteen pääseminen itsessään on jo upea asia ja kun kerran voi kokea jotain näin kokonaisvaltaista, niin on perin turhamaista valittaa mistään. Liiat ennakko-odotukset olivat pilata oman kokemukseni, mutta onneksi opin matkan aikana pääsemään niistä irti ja nauttimaan hetkestä, luonnosta ja ympäröivästä maisemasta. Ehkä ensi kerralla en aseta itselleni tavoitteita, vaan annan asioiden tulla luonnostaan ja pakottamatta. Vaikka sanonta kuuluu, että Siperia opettaa, niin kyllä opetuksen voi löytää myös Kirgisiasta.

lippu
The end

Jan-Erik Blomberg

Jan-Erik Blomberg on helsinkiläinen vapaalaskija. Jopa naurettavuuksiin asti menevä laskemisen kelailu alkaa aamuisin ja ei sammu edes unissa. Laskemista pitää saada tehdä aina ja jatkuvasti. Laskemisen ohella laskumaiden keräily on ollut pieni osa elämää. Uudet paikat kiehtovat ja siellä missä on vuoria, on usein myös lunta. Silti maita enemmän laskemista määrittelee hyvä lumi. Hyvälumisen paikan löydyttyä, sinne voi palata aina uudestaan ja uudestaan. Mäessä ollessaan mies ei niinkään pidä pelkästä laskemisesta, vaan inspiroituu hiihtolinjaan liittyvien ongelmien ratkaisemisesta. Parasta on löytää jokin mielenkiintoinen linja tai joukko muodostelmia ja yrittää laskea se niin sujuvasti ja vauhdilla kuin mahdollista.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit