FI | ENG
Katariina Rahikainen / 15/10/2012

Kiipeilyterapiaa

Tanssi- ja liiketerapiaa…. Kuvataideterapiaa… Kirjallisuusterapiaa… Musiikkiterapiaa… Hevosterapiaa… Kiipeilyterapiaa?

Kiipeily on myös jonkin sortin terapiaa. Eikö? Oli päivä mennyt miten huonosti tahansa töissä tai missä ikinä onkaan päivänsä viettänyt niin kiivetessä kaikki pikkuasiat unohtuu. Kaltsilla, kivillä, keivillä tai seinällä aika hujahtaa kuin siivillä ja parin tunnin jälkeen ikään kuin palaa maan pinnalle (joskus ihan kirjaimellisesti). Muuhun ei voi keskittyä kuin siihen omaan tekemiseensä, ja jos ajatukset harhailee jonnekin muualle kuin siihen hetkeen niin kohta roikkuukin sitten narussa tai tömähtää patjalle. Kiipeily on toki myös siitä armoton, että jos hajamielisyyksissään keskittyy johonkin muuhun kuin esimerkiksi varmistamiseen tai omien valjaidensa tai köyden kiinnittämiseen niin seuraukset voi olla kohtalokkaita.

Kiipeillessä myös tapaa mahtavia tyyppejä; tänäkin vuonna oon saanut kunnian tutustua inspiroiviin ja ihaniin ihmisiin, joista osasta on tullut rakkaita ystäviä. Kuten Björn, Otto, Vemo, Pia, Ella, Tuomas, Niin Niini…. Kiva kun tällaisia ihmisiä on tullut elämääni. Ystäviä ei voi koskaan olla liikaa, vaikka välillä tuntuu että sosiaalinen piiri on liiankin suuri. Ei vaan oo aikaa hengata tarpeeksi mahtavien tyyppien kanssa! Oodi siis kiipeilyterapian lisäksi hienoille tyypeille joita kiipeillessä tapaa. Kiipeily ei siis tosiaan ikinä ole ”vain” suorittamista tai urheilua – ainakin mulle se on myös muoto, jolla ilmaisen sosiaalisuuttani ja ihmisten parissa viihtymistäni. Sitten jos liika väenpaljous alkaa ahdistaa niin aina voi mennä keiville kränkkää joskus aamutuimaan tai yömyöhään kun siellä ei ole ketään muita :).

Kiipeily tuo ihmisiä yhteen, mutta valitettavasti aina se ei pidä ihmisiä yhdessä. Huomaan myös, että jotkut niistä ihanista ihmisistä keihin olen vuosien varrella tutustunut ovat kadonneet jonnekin vaikka lajia vielä harrastaisivatkin; osa on kadonnut kokonaan kun elämän on täyttänyt esimerkiksi jälkikasvu. Aikansa kutakin, niin ihmissuhteissa kuin harrastuksissakin. Jollakin tapaa kuitenkin toivon, että kiipeily säilyisi pysyvästi ainakin omassa elämässäni eikä jäisi niin kuin frisbee hiekkaan, lumilauta varastoon tai lätkämaila nurkkaan odottamaan sitä pipolätkäkautta kerran kolmessa vuodessa. Mistäs sitä kuitenkaan tietää – ehkä jossakin vaiheessa kiipeily ei olekaan enää ”se juttu”. Tällä hetkellä se on kuitenkin hyvin vahvasti ”Se” juttu! Vaikka tosiaan silloin tällöin pitääkin käydä fiilistelemässä sen lätkämailan kanssa tai lumilauta tai sukset allaan… CAMUssahan on tän viikon torstaina talvikauden avajaiset joten mistäs sitä tietää miten lumiset rinteet sieltä videoilta huutelevat perään…

Why do you climb? Kyseltiin Coletten ja Joen pienessä videon pätkässä http://www.rockandice.com/news/2248-video-why-do-you-climb . Hyvä kysymys. Miksi SINÄ kiipeät, tai mitä ikinä teetkään intohimoisesti?

Ja toinen kysymys… Mitä tekisit jos rahalla ei olisi väliä? https://en.avaaz.org/957/what-would-you-do-with-your-life-if-money-was-no-object


Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit