FI | ENG
Katariina Rahikainen / 03/08/2012

Hyttysmeressä Niemiselissä

Niemiselin tietää varmaankin aika moni. Tai ainakin luulisin, edes nimeltä. Se on siis pikkukylä noin Tornion tasolla Ruotsissa, jossa on yksi Ruotsin parhaimpia (ellei paras) sporttikaltsi, ja päihittää kyllä kaikki Suomen sporttikaltsit ihan suvereenisti. Siellä oululaiset vaffat kiipeilijät käyvät iltaisin tikkaamassa mielettömiä reittejä vaikka vaan treenimielessä ja ajelevat vielä samana (tai siis yöllä) takaisin Ouluun, ja jotkut sissit vielä suoraan aamulla töihin. Huh. En kyllä ehkä itse pystyisi ihan samaan vaikka Pekingissä tulikin usein lähdettyä 3h suuntaansa päiväksi kiipeämään, kun takana ei kuitenkaan ollut työpäivää vaikka edessä olisikin ollut. Respekt, täytyy sanoa. Siinä on jo omistautumista!

Jari Pöllänen

Ainiin, puhumattakaan siitä että samaiset henkilöt käyvät kaltsilla helmikuussa, jolloin maassa on metri lunta ja ulkona -15c pakkasta. Mutta se kyllä näkyykin – kaikki oululaiset kiipeilijät näyttivät olevan vahvoja eivätkä yhtään kalpene LuleÃ¥n paikallisille.

Jari Pöllänen

Ennen ”takaisin veronmaksajan arkeen” siirtymistä suuntasin siis Benin kanssa pariksi viikoksi Niemiseliin. Ajomatkaa Helsingistä kertyy varmaankin joku 11h, mutta mökkeily Kangasniemellä ennen ja jälkeen teki ajomatkan hieman mukavammaksi (=lyhyemmäksi), vaikkakin toi hieman lisäkilometrejä. Aiemmin vaivannut pulleykaan ei tuntunut enää olevan kipeä, ja kunto tuntui olevan pikkaisen paremmassa kondiksessa kuin pari viikkoa aiemmin. Tai no, ei oikeastaan, mutta muutaman päivän kränkkäyksen jälkeen alkoi tuntumaan siltä ja kiipesin viikon sisällä kolme 7c:tä, jotka lienevät kaltsin parhaita.

Jari Pöllänen

Jari Pöllänen

Mitään vaikeampaa en odottanut kondikseltani pääsevän, mutta aloin yrkkäilemään sellaista 7c+:aa siinä jossa oli ainakin lyhyemmälle ihan timakka alkukruksi kun se erkani kolmelta muulta reitiltä (ja itse aivan se alkukaan ei tuntunut mitenkään helpolta). Tokalla ja kolmannella yrkällä sain selkääni kyseiseltä reitiltä ihan kunnolla, ja harkitsin jo kiipeilytossut naulaan ripustamista. Kolmas yritys kun tapahtui vielä lepopäivän jälkeen, joten oletin että voisi kulkeakin. En saanut edes alkumuuveja sinä päivänä tehtyä! Yksi lepopäivä ei siis ollut ainakaan meikäläiselle ainakaan riittävä – jätinkin kiipeilyn siltä päivältä sitten siihen. Yön ja aamun aikana tulikin sitten kelailtua vaikka mitä, ja aamupalan aikana aloin psyykkaamaan itseäni henkisesti ja käymään reittiä läpi. Voisi sanoa, että tein henkisen päätöksen että yritän kyllä vielä kunnolla ja keskityin vain reittiin enkä mihinkään ulkopuolisiin juttuihin. Illalla kaltsille mennessä reitin muuvit avautuivatkin jo ihan uudelleen, lähinnä virheiden analysoinnin ansiosta myös kiivetessäni. Sain vielä kaksi tosi hyvää redpoint-yrkkää tehtyä ja vaikka reitti ei sinä päivänä mennytkään, opin virheistäni. Ekassa niistä unohdin jalkaotteen, ja tokassa ei ollut enää paukkuja mennä pidemmälle vaikka jalkaotteen muistinkin. Hyvä mieli kuitenkin jäin, ja mietin että vaikka se ei menisikään niin opin taas paljon uutta. ”Sitä muuvia tehdessä muista pitää vasen käsi suorempana ja painaa oikealla isovarpaalla…”

Katariina Rahikainen

Seuraavana päivänä taas pari kertaa Wild Thing (7a+) lämppänä (josta tuli meidän vakiolämppäreitti tai joskus vain kiivettiin sitä lopuksi että saa vähän treeniä lisää; laskin, että yhteensä se tuli kiivettyä lähes 30 kertaa reissun aikana!). Tuntui aivan kamalalta, minään päivänä ei ollut tuntunut niin huonolta lämpän aikana, ei edes silloin kun oli tosi tosi väsy. Puolen tunnin lepo, henkinen keskittyminen ja se 7c+ reitti menikin. Itsevarmuus säilyi koko reitin ajan eikä ollut missään vaiheessa sellainen tunne että ääk, kohta tipun. Muutamassa kohdassa tein pieniä virheitäkin ja lopussa hups, jalat irti mutta jotenkin keskittyminen siihen hetkeen ja itsevarmuus veivät ankkurille. Ehkä myös muutaman rivin lukeminen Arno Ilgnerin kirjasta auttoi (josta mainitsin jossain aikaisemmassa blogikirjoituksessani), se kun sattui autossa mukana olemaan. Kirja kun unohtui pölyttymään joksikin aikaa jo…

Säät suosivat meitä reissun aikana ihan uskomattoman hyvin. Niemisel on tunnettu siitä että se valuttaa sateen jälkeen ja paljon, vaikka hänkkiä onkin – joku kesä siellä on kuulemma kiivetty koko kesä märillä otteilla. Ainoastaan ensimmäisenä päivänä kaltsi oli (kai edellispäivän) rankkasateesta ihan märkä, ja ainut kuiva reitti oli meidän lämppäreitiksi muodostuva Wild Thing. Seuraavina päivinä +30c pilvettömältä taivaalta kuivatti kaltsin kuitenkin nopeasti, vaikka siellä aina muutamia ”kroonisesti” märkiä otteita onkin.

En muista olleeni missään paikassa, missä olisi ollut niin paljon hyttysiä kuin Niemiselin metsissä. Autosta ulos mennessään piti olla varma että huppu on päässä ja hyttyssavut lähettyvillä. Jopa ruotsalaiset sanoivat, että pahin hyttyskesä vuosiin. Vaikka huhujen mukaan niitä on kyllä alueella aina… Miinuspuoli pidempään Niemiselissä viihtyvälle on se, että siellä ei ole lepopäivinä mitään tekemistä – lepopäiviä ei ehkä siksi tullutkaan niin pidettyä kuin mitä yleensä. RÃ¥neÃ¥ssa (23km päässä) on kuitenkin kirjasto, jossa voi surffailla netissä ilmaiseksi ja yhtenä päivänä menimme Storforssenilla käymään, joka on Pohjoismaiden suurin valjastamaton (ei vesivoimalaa) koski. Hieno paikka, suosittelen! Kiitos vaan Matille vinkistä :).

Ben Markham

Katsotaan mitä raskaan työn raataja keksii ensi blogiin. Toivotaan, että edes jollekin Suomi-kaltsille ehtisi tässä kesän aikana edes kaksi kertaa!


Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit