FI | ENG
Antti Ahola / 20/01/2014

Hydnefossen

Etelässä talvi antoi odottaa itseään pitkään. Otin jo joulukuussa varaslähdön talveen Lapissa. Kun loppukuustakaan ei etelässä ollut pakkasta ja lunta, suuntasin Modeniuksen Samin kanssa pikareissulle Norjaan jatkamaan talvikautta.

Vuotta aiemmin käytiin Samin kanssa jo Hemsedalissa ihmettelemässä yhtä Norjan klassikkojääputousta. Silloinen kolmas pyörä ei kuitenkaan reitille halunnut lähteä ja putouksen kiipeäminen jäi kummittelemaan uniin.

Kun Sami kysyi, kiinnostaisiko lähteä pikareissulle Norjaan, arvoin, onko järkeä lähteä tuhannen kilometrin päähän vain muutamaksi päiväksi. Ei suunniteltu suurempia, mutta kun päätin lähteä, tiesin, että me kummatkin halutaan kiivetä vain se putous.

Lähdettiin matkaan lautta ja ajo -yhdistelmällä. Puudutimme istumalihaksia Tukholmasta Hemsedaliin ja perille pääsimme vasta illalla. Parkkeerattiin auto, pystytettiin teltta ja mentiin nukkumaan. Sami oli kysellyt Mankisen Antilta putouksesta ja kuulemma reitti olisi kunnossa. Aamulla lähdettiin haikkaamaan. Mäki oli kuitenkin sen verran sinkissä, että putousta ei vielä näkynyt.

Tunnin tarpomisen jälkeen usvan seasta alkoi hahmottua Hydnefossen. 160m korkea ja saman verran leveä putous näytti massiiviselta, vaikka jäätä näytti olevan paljon vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tarvoimme ylemmäs ja vakuuttelimme toisillemme, että mennään nyt ainakin katsomaan. Kun seuraamamme jäljet päättyivät ennen putousta, alkoi reitin kiipeäminen tuntumaan kunnon seikkailulta.

Sami starttasi köyden terävässä päässä ja kiipesi vasemmalta osin kuumottavaa jäistä lumikantta keskilinjan tuntumaan. Jää, siellä missä sitä oli, oli hyvää – mitä nyt koko reitti oli täynnä isoja ”sieniä” ja jää niiden alla puikkoista. Liidasin toisen köydenpituuden luovien putouksen keskilinjaa. Olimme jo alhaalta nähneet, että keskilinja valutti paikoitellen paljon. Helpointa linjaa kiivetessä jouduimme siis kiipeämään osittain vesiputouksessa. Kastuttiin toisella kp:lla pahasti. Olin edellisenä iltana suunnitellut lähteväni kiipeämään softshell-housuissa, mutta onneksi otin sittenkin uudet kuoret.


Sami liidasi pystyn pätkän ylemmälle hyllylle ja varmisti minut ylös. Suunnistimme ylöspäin alhaalta ottamaani kuvaa tulkiten. Jatkoin edessä olevan kinkaman yli ja edestä löytyi kymmeniä metrejä pystyä jäätä.

Olimme olleet reitillä jo useamman tunnin. Kova tuuli, spindrift ja kylmä eivät olleet mukavaa seuraa ständeillä. Kakkostellessa sormet jäätyivät ja forkkarit menivät pahasti pumppuun. Yritin kiivetä oman kp:ni mahdollisimman nopeasti. Kiipesin ja ruuvasin harvakseltaan, mutta edessä ei näkynyt hyviä ständipaikkoja. Noin 50m pystyä jäätä myöhemmin kiipesin vihdoin loivemmalle kohdalle, jossa ihan uskomattoman kova pumppu alkoi vähän helpottamaan ja pystyin rakentamaan kunnon ständin. Sami kiipesi kp:n kakkosena ja jatkoi vielä pahoinvoivan näköisenä lumilipan yli toppiin. Vasta, kun seurasin Samia viimeisellä kp:lla, alkoi vihdoin tuntumaan, että putouksen pystyy kiipeämään.

Kiipesimme Hydnefossenin keskilinjan reilussa viidessä tunnissa. Hydne on isoin jääkiipeilyreitti, mitä olen kiivennyt, Norjalainen ”Wi5”.

Seuraavana päivänä käytiin optimistisina katsomassa Gudvangenissa toista jääkiipeilyrataa, mutta todettiin, että eiköhän jääkiipeilyt riittäneet.

Lepopäivän jälkeen pitsattiin teltta Hemsedalin hiitokeskuksen parkkipaikalle ja laskettiin vähän rinnettä ja muutama luuppi takamaastoa. Ensimmäiset puuterit ikinä!

Sami ModeniusEnnen kotiinlähtöä kävimme vielä pienellä hiihtovaelluksella.

Sami Modenius

Ei paskempi reissu!


Kaikki blogit