FI | ENG
Camu / 30/09/2015

Helsinki Adventure Night 14.11.2015

KiipeilyAreena & Pyhä ylpeänä esittää: Helsinki Adventure Night 2015 & Reel Rock Tour 10

julkka-small

Tänä vuonna Adventuren Nightia vietetään päivin öin. Tapahtumassa on kaksi näytöstä päivänäytös ja vähän myöhemmin perinteinen iltaspektaakkeli.

Pitkä hikinen päivä ja yö; unelmia, legendoja, kärsimystä ja saavutuksia. Kahdeksatta kertaa järjestettävä Helsinki Adventure Night tuo käsittämättömän kattauksen vuoden parhaita täyspitkiä outdoor-elokuvia Helsingin BioRexiin, 14.11. lauantaina. Tänä vuonna istumalihakset laitetaan entistä kovemmalle, kun elokuvia pyöritetään kellonympäri.

Illan tähtivieras: Simone Moro

HAN saa tänä vuonna myös tähtivieraan maailmalta. Italian lahja kiipeilylle, maailman kovin talvikiipeilijä, pitkänlinjan vuorikiipeilijä sekä helikopteripilotti Simone Moro tulee kertomaan unelmista ja talvisista kasitonnisista. Monesta Adventure Night -leffasta tuttu Moro on kiehtova persoona ja hyvä esiintyjä. Simonen luento vie katsojat illan teemassa unelmien kautta korkeille vuorille. Simone on tehnyt mm. kolme talviensinousua kasitonnisille ja kiivennyt Everestille viisi kertaa.

 

Päivänäytöksen leffat (pääsy joko päivä- tai kombolipulla): 

  • klo 12.00 unReal – päräyttävä ison budjetin mtb-leffa (60min).
  • klo 13.00 The Search for the Freedom – Hollywoord-tason unelmaspektaakkeli (93min).
  • klo 15.00 Kylmää Kiveä – Suomikiipeilyn tarina

 

Päätapahtuma (pääsy joko ilta- tai kombolipulla):

  • Klo: 16.30 ovet auki
  • Klo 17.00 The Citadel – Alastair Leen, Autanan ja The Last Great Climbin ohjaajan uusin (60min).
  • Klo 18.00 Väliaika: aulatilassa baari auki, loistavaa livemusaa ja iso kattaus kumppaneita esillä.
  • Klo 19.00 Illan puhuja Simone Moro, unelmia ja jäisiä kasitonnisia
  • Klo 20.30 Väliaika: Simone jakaa nimmareita, baari auki, loistavaa livemusaa ja iso kattaus kumppaneita esillä.
  • Klo 21.30 Reel Rock Tour 10 – Tommy Caldwell, Kevin Jorgeson, Alex Honnold (110min.)
  • Jatkot myöhään yöhön. Illan musiikeista vastaavat liven osalta Markus Jaatinen, joka on tunnettu perkusionisti Helsingin latinomusiikkipiireissä. Kitaraa saapuu soittamaan klassisen flamenco taituri Repkat P. suoraan jostain päin Kiinaa. Osana illan live-kokonaisuutta tullaan kuulemaan myös  DJ A. Myllykoskea, joka rakentaa improvisoituja rytmejä muusikoiden pohjiksi. A. Myllykoski vastaa myös eklektisestä musiikkivalikoimasta illan aikana.

 

 

Paikka: BioRex. Lasipalatsi
Aika: 14.11. Lauantaina
Kello: 12.00 – 01.30
Liput: 15e – 35e (sis. alv 10%)

Päivänäytökset: 12.00 – 16.30 (15€)
Illan päätapahtuma: 16.30 – 01.30 (25€)
Kombolippu: 12.00 – 01.30 (35€)

 

Tsekkaa myös Helsinki Adventure Nightin Facebook-sivut

 

Kaikki blogit