FI | ENG
Juho Knuuttila / 27/01/2017

Haukkavuori winter edition

Vuodesta 2012 alkaen olen kulkenut Imatra – Haukkavuori väliä keskitalven harmaina ja pimeinä päivinä. Matka kestää vain tunnin suuntaansa,  mutta huonokuntoinen metsäautotie heittää kapuloita rattaisiin kalliota lähestyttäessä.  Ei ole kerta tai kaksi, kun auto on jäänyt jumiin mäkiselle tieosuudelle. Käsin se on kaivettu hangesta pois, kun vakiovarusteet lapio, vesuri ja hiekkasäkki ovat jääneet matkasta.

Yksi nelosen putous tarjoaa jääkiipeilyn huumaa hetkeksi aikaa, mutta oikea syy visiiteille on aina ollut pääseinän alla käväisy. Huhut kertovat, että yli 30 metriselle seinälle muodostuu jäätä, kun tähdet ja kaikki muut mahdolliset jäniksenkäpälät ja neliapilat ovat oikeassa asennossa. Pettymys on yleensä taattu, kun seinä hohkaa mustuuttaan.

sinitaivainen metsämaisema

Vuodenvaihteessa 2015 seinältä löytyi jäätä. Kokeilin erästä linjaa ground-up tyyliin, mutta roikkuva puikko viimeisellä viidellä metrillä oli liikaa kauden ensimmäiseksi jääreitiksi, yksi mikrokiila varmistuksena. Otin pakit.

Kolme viikkoa myöhemmin palasin Kalle Vuorenmaan kanssa kalliolle henkisesti paremmin valmistautuneena. Isku vasten kasvoja oli kova, kun jäät olivat jo irti seinästä. Otin riskin ja kiipesin kumisevan jään ilman ruuveja puikon alle. Pakit tuli. Kalle kävi kokeilemassa samaa, mutta laskeutui alas yhtä nopeasti.

Uusi suosikkilähis jään kautta
Uusi suosikkilähis jään kautta.

Viime viikon perjantaina otin lähestymiseen eri taktiikan. Ajoin isoa tietä Haukkavuoren edessä olevan järven taakse ja kävelin jäitä pitkin pelipaikoille. Kallion yläosa oli pilvessä, mutta sumun seasta alkoi hahmottua sinisiä noroja, jotka näyttivät peittävän koko seinän hämähäkin verkon lailla. Pari vuotta aikaisemmin yritetty linja oli kuiva, mutta hahmottelin seinältä kaksi muuta selkeää reittiä. Kiersin kallion päälle, laskeuduin linjat, yläköysisoolosin helpot kohdat ylös ja jumaroin jyrkät osuudet tsekaten, että saan varmistettua ne kiivetessä. Samalla säästelin jäitä liidiä varten. Ei se paras tyyli, mutta nilkkojen katkaisu ei houkutellut näin alppireissun kynnyksellä.

Seuraavat puolitoista vuorokautta olin aivan täpinöissä, pelkäsin, että kiipeämisen mahdollistavat jäänorot ehtivät sulaa tai muuten vain irrota seinästä.

Valojuovan helpolla osuudella.
Valojuovan helpolla osuudella.

 

Valojuova (35m, M?)

Sunnuntaina palasin kalliolle äitini ja veljeni kanssa. Muita en tähän hätään saanut lähtemään ja viikko olisi liian pitkä aika odotella.

Räkkäyksen jälkeen lähdin vasemmanpuoleiselle linjalle turhia miettimättä. Ohut jää oli sopivan sitkasta, eikä hajonnut liikaa hakun iskuista. Helpon alun jälkeen hyvin ohut jääramppi johdattaa seinän puoliväliin. Kiipesin niin varovasti kun vain suinkin pystyin. Muutaman sentin paksuinen jää ei tarjonnut liialti varmistusmahdollisuuksia.

Reitin nimi tulee tästä!
Reitin nimi tulee tästä!

Linjan avain oli 20 senttiä leveä, valkoisena hehkuva noro keskellä pystyä, tummaa kallio-osuutta. Se mahdollistaisi siirtymisen loppujäille, ehjänä pysyessään. Sain viisi, enemmän tai vähemmän huonoa piissiä turvaamaan seuraavaa siirtoa. Hakut halkeamasta hyvälle jääklöntille, jalat listalta syliin ja norolle, lukotus seuraavaan paksumpaan jääpalaan. Kiipeily oli niin hienoa, kuin se vain ohuella jäällä voi olla. Reitti pysyi kiinnostavana viime metreille. Massiivista pumppua se ei saa aikaan, kyse on enemmäkin siitä, kuinka varovasti osaat kiivetä. Hieno reitti, vaikka itse sanonkin.

Lopunkaan jäät eivät ole hutkimista varten.
Lopunkaan jäät eivät ole hutkimista varten.
Osa maisemaa.
Osa maisemaa.

 

 

Generation 2.0 (40m, M6?, WI5?)

Laskeuduin Valojuovan ja samalla puhdistin viereisen linjan alkuosuuden turvaavat pultit jään alta. Pultit kuuluvat Kuningasvesi sporttireitille. Mixtareitti kulkee kokonaan jäällä pulttien kohdalla, joten vahinkoa kesäreitille ei synny. Jää on tosin liian ohutta ja puikkoista ruuveille, joten ainoana vaihtoehtona oli etsiä pultit.

Juomatauon ja lyhyen levon jälkeen oli taas aika mennä. Reitti alkaa kulmastemmailulla ennen jäälle siirtymistä. Pieni helpotuksen huokaus saattoi kuulua, kun sain klipattua ensimmäisen pultin. Jääkökköä otteena käyttäen heilautin itseni kulman paremmalle puolelle. Lähes pystysuora, tekninen jääkiipeily johdatti loivalle osuudelle. Pieni pumpun alkukin tasottui mukavasti.

Ensimmäiset muuvit maasta ovat jo herkkiä.
Ensimmäiset muuvit maasta ovat jo herkkiä.
Jääkiipeilyä linjan alkuun.
Jääkiipeilyä linjan alkuun.

Katon alta kiipeily vakavoituu useamman metrin ajaksi, jyrkkää mixtaa hyvillä varmistuksilla. Oikealla oleva iso hylly houkutteli, mutta sinne ja sieltä olisi vaikea päästä pois. Jatkoin hakkujen survomista pystyhalkeamaan. Monopointit kiteillä, jalan nosto otteettomalle släbille, hakkujen raapiminen millimetrin paksuisella jäällä. Jossakin välissä sain toisen hakun pieneen sammanokareeseen. Olin hädintuskin kiinni seinässä, kun keskitin jakamaan painon tasapuolisesti oikeaa jalkaa nostaessa.

Huukki toimii aina.
Huukki toimii aina.

Loppureitti jatkuu släbinä, mutta en ihan kiipeilynä kuitenkin. En suosittele laittamaan piissejä irtonaisilta näyttäviin blokkeihin. Muutenkin kannattaa olla herkillä niiden kanssa, sen verta isoja ovat, vaikka eivät heilu tai kumise. Pieni puikko sisäkulmassa päätti reitin vaikean kiipeilyn. Jatkoin hyllyltä ensimmäiselle isolle puulle asti, joten reitti toppaa kunnolla kallion päälle. Sitä tuntee kiivenneensä kun takana on 40 metriä mixtaa. Aikaa reitille taisi mennä 45 minuuttia.

Halusin antaa reitille M ja WI greidin sen pituuden ansiosta. Koko setti menee M6-raameihin mielestäni, mutta alun jääosuuden takia tekninen WI5 on nyt mukana, pulteista huolimatta.

 

Haukkavuoren myyttiset jäänorot odottavat nyt toistonousuja. Mahdollisuus kiipeämiseen  katoaa yleensä nopeasti auringon osuessa eteläseinään tai jos lämpötila käy liikaa plussan puolella. Yleensä tammikuun alku on se paras hetki onnistua. Suurin vaikeus reiteissä on löytää ne kiivettävässä kunnossa. Hassua puhua linjoista projekteina, kun niitä ei ole voinnut treenailla vuosien varrella. Kuuden vuoden odotus se kuitenkin oli ja suurin yksittäinen tavoite Etelä-Suomen talvikiipeilyssä tähän mennessä.

Videomateriaalia nousuista.

 

1. Valojuova ja 2. Generation 2.0. Reiteillä köyttämäni pultit merkitty X-kirjaimella. Valojuovalla on ankkuri elämysyrityksen jäljiltä.
1. Valojuova ja 2. Generation 2.0. Reiteillä käyttämäni pultit merkitty X-kirjaimella. Valojuovalla on ankkuri elämysyrityksen laskeuduttamishommien jäljiltä.

HUOM! Jos joku on menossa yrittämään, niin suosittelen, että otat yhteyttä. Kallio on pääasiassa sporttikallio, joten on tärkeää, että kiipeily tapahtuu hakkujen kanssa oikeassa paikassa.

 

 

 


Juho Knuuttila

Juho Knuuttila (s.1995) on nuoresta iästään huolimatta yksi Suomen aktiivisimmista alppikiipeilijöistä. Hän on kiivennyt mm. legendaarisen pohjoisseinätrilogian (Eiger, Matterhorn ja Grandes Jorasses), useita seiskatonnisia Keski-Aasiassa, soolonnut ison liudan Alppien nelitonnisia ja kiivennyt Mt. Hunterin ranskalaisten reitin 6.nousun. Lähivuosina Juho meinaa keskittyä teknisesti haastaviin nousuihin Alpeilla ja maailman suurilla vuorilla, mutta aikaa löytyy myös halkeama- ja mixtakiipeilylle Suomessa.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit