FI | ENG
Nora Casén / 13/12/2015

Hakkua jäähän & rautaa kenkään. Potosille 6088m 1/2

”Joku kiljahti takapenkillä bussin keikkuessa kiharaisen kapean tien reunoilla matkalla kohti Potosin Base Camppia. Bussin peräosassa istui vanha herra, joka ulkoisesta habituksestaan johtuen vaikutti omistavan vuoren sekä jokaisen kylän sen juurella.”

Mitä: Vaellusta ja vuorikiipeilyä Cordillera Realin vuoristossa Bolivian Andeilla, Etelä-Amerikkassa. Toimin matkanjohtajana Mandala Travelin Bolivian Andien vaellushuipuille Kapuan– hyväntekeväisyysjärjestön ryhmälle. Matka on Huayna Potosin (6088m) huipulle. Ryhmä on kerännyt rahaa hyväntekeväisyyteen ja tämä minun ryhmäni jatkaa keruuta vuoden 2015 loppuun asti. Tutustu toimintaan ja osallistu omalta osaltasi Kapuamaan huipulle.

Edellisessä postauksessa kerroin trekistä ennen Potosin kiipeilyosuutta. Trekin päätyttyä pieneen paikalliskylään meitä vastaan kurvasi kunnon kokoinen vanha bussi. Suuni loksahti auki ja katsoin epäluuloisena apukuskin paikalta vilkuttavaa paikallista opasystävääni. Kokemuksesta tiesin, että jyrkässä rinteessä nouseva tiemme tulisi olemaan kapea ja kiharainen. Kaikki aikaisemmat kerrat olemme matkanneet pienillä pakettiauton kokoisilla minibusseilla. Siinäpä sitten hymy huulilla jännittyneinä pyöräytimme kamamme bussiin ja suuntasimme mäkeä päin!

0.2

Mutkainen tie päättyi ylös maidon väriselle padoille. Kiharan rinteen jälkeiset helpottuneet aplodit vaientuivat ja tilalle vaihtui huokailu. Taustalle avautui huippumme, kuin kakku tarjottimelle. Vedin syvään henkeä, sydän pullistui rinnassa. Hapuilin silmilläni minulle jo tutuksi tulleita reittejä auringon kiillottamasta lumiseinän pinnasta. Bussimme ikkunoihin jäi varmasti useamman otsan rasva 😀 hymy oli herkässä jokaisella. Ihanaa päästä porukan kanssa pian ylöspäin!

2

Majoittauduimme Base Camp kylän suurimpaan taloon ja asettauduimme yläkerran valoiseen siskonpetiin. Muutamista pistorasioista oli mahdollista ladata mitä tarvitsi. Sisältä löytyi kaksi posliinivessaa, käteisellä toimiva kioski ja kaksi ruokailutilaa. Ryhmämme koostui suurimmalta osin ensikertalaisista ja tiedossa oli iltapäivä jäätikkö harjoituksissa.

5

<3

4

8.1

Loppumatkamme jäätikön reunaan taittui tasaisemmalla maastolla. Jos katsot yllä olevaa kuvaa. Suoraan edessä oikeassa kullmassa nousee seuraavan päivän polkumme kohti Rock Camppiä. Rock Camp jää edessä nousevien kallioseinämien yläreunamien taakse. Sieltä aloitamme myöhemmin seuraavien päivien lumiosuuden kohti huippua.

8

Harjoituksiin jäämme kuitenkin jäätikön alareunaan reilun tunnin päähän Base Campistamme. Huonosta kelistä huolimatta kirkkaus häikäisee silmiä ja riittävillä vahvuuksilla olevat peittävät vuoristolasit ovat tarpeen suojaamaan silmiä.

10

12

14

Harjoittelussa totuttaudutaan luottamaan kenkiin kiinnitettyjen jäärautojen pitoon jyrkemmissäkin rinteissä. Ensi kertalaiselle voi olla jännäkin paikka uskaltautua rautojen varaan. Pienellä harjoittelulla askellus sujuu jo tanssin lailla.

WAU! Mitä upeaa voimaa ja sisua ensikertalaisilta. Jäätikköharjoitukset päättyivät jääkiipeilyyn. Vain muutama oli kokeillut sitä aikaisemmin ja kunnon fyysinen rasitus oli iltapäivän kohokohta. Pitäähän sitä osata hakkuja käyttää, jotta tarvittaessa pääsee ylös railosta, osaa mennä vaikeampaakin vuoren rinnettä tai laajentaa talven ulkolajien harrastusta jäätyneille kallioille. Jääkiipeilystä kirjoittelen lisää myöhemmissä postauksissa.

20150916_170522

Moni asia on loppupeleissä vain tekemiseen heittäytymisestä ja tekemään ryhtymisestä kiinni. Se on asia, mikä on koonnut tätä upeaa naisenergiaa yhteen hyväntekeväisyyden puitteissa ja itsensä yilittämisessä hyvän asian puolesta. Haaveet muuttuivat teoiksi. Pitkään puhutut asiat tämän hetken toiminnaksi. Katselin kuvatessani ylpeänä tätä porukkaa. Kaikkea sitä heittäytymistä kokeilemaan ja oppimaan uutta ikään tai kuntotasoon katsomatta.

If you can dream it, You can do it!

Seuraava postaus onkin viimeinen postaus Kapuan ryhmän matkasta Potosin huipulle. Vastailen mieluusti kaikkiin kysymyksiin mitä reisumme herättää 🙂

Nora


Nora Casén

Outdoor-puuhia rakastava citymimmi, liikunnanohjaaja ja outdoor-matkanjohtaja. Mimmi iloa sekä intoa täynnä, jos voi inspiroida ja sparrata seikkailujen pariin kaikenlaisella kokemuspohjalla olevia liikkujia.

"Jokainen pienikin seikkailu koto-Suomen luontoon tai ison maailman mäille inspiroivat minua ja koen saavani hengittää."

Pienistä hetkistä fiilistely, kaikesta kauniista nautiskelu ja monipuolinen ulkoilma puuhastelu vievät mennessään mantereelta mantereelle. Kasseja mukana kulkee yksi, jos toinenkin, mutta minkäst teet, jos vaattet ja pukeutuminen kiinnostaa ulkona remuamisen ohella? ;D

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit