FI | ENG
Tatu Autio / 11/04/2012

Grand Capucin -Voie Suisse- 1.3.2012

Kenties koko Suomen innokkain vuoristokarpaasi Sami Modenius pistäytyi pikavisiitillä Chamonixissa. Tarkoituksemme oli tehdä jokakeväinen nousu Droitesin pohjoisseinälle. Lähempi tarkastelu sai meidät kuitenkin vakuutettua ettei sinne ollut asiaa. Oli keksittävä varasuunnitelma jota ei ollut.

Olimme jo pakkaamassa kamoja ja lähdössä etelään kiipeämään sporttia. Onneksi törmäsimme erääseen tuttuun kylillä joka kertoi olevansa menossa kiipeämään ylös kalliota. Sääennuste lupasi auringonpaistetta ja tyyntä. Kerroin Samille nähneeni kiipeilijöitä edellispäivinä Midin eteläseinällä ja rupesimme pohtimaan mahdollisuuksia kalliokiipeilyyn ylhäällä.

Katsottuani syksyllä vähän turhankin monta kertaa Catherine Destivellestä kertovan dokumentin, joka on kuvattu pääsääntöisesti Grand Capusinillä otettiin puheeksi josko sinne pystyisimme menemään. Vuorihan on Chamonixin kallikiipeilyn kruununjalokivi ja talvinousu sinne olisi harvinaista herkkua. Ei auttanut kuin lähteä vuoritoimistoon toponhakureissulle.

Bivittäminen on epämielyttävää, joten päädyimme tyylikkäämpään ratkaisuun ja lähdimme vasta aamun ensimmäisellä hissillä ylös Midille. Saisi seinä ainakin lämmetä hetken. Hissijonossa huomasimme ettei kumpikaan viitsinyt ottaa topoa mukaan. Ilma oli kuitenkin niin hieno että topoista viis, mennään silti. Reitti on tavallaan aika selkeä ja tuleepahan paremmat seikkailukertoimet.

Tatu Autio

Vuori ei varsinaisesti ole ihan tienvarressa. Eli ensiksi lasketaan Midiltä alaspäin hyvä siivu, sitten skinnataan vajaa tunti reunarailolle, josta kiivetään vielä lumiränniä seinän juurelle. Kello oli lähemmäs puoltapäivää ennen kuin pääsimme kiipeämään. Tuli keväinen Olhava mieleen kun vetelimme tossuja jalkaan reilussa 3500 metrissä maaliskuun alussa.

Tatu AutioTatu Autio

Ainoa huolenaihe oli hyllyillä oleva lumi ja se ettei halkeamat olisi sisältä jäässä. Tämä pelko osoittautui kuitenkin melko turhaksi ja kivi oli lämmintä ja kuivaa. Joillain isoimmilla hyllyillä oli lunta mutta se ei enempää haitannut. Kiipesimme sinne mistä näytti ylös pääsevän, pari kertaa ilmeisesti eksyimme oikealta reitiltä hieman turhan hankaliin halkeamiin. Aikaa ei kuitenkaan ollut hukattavaksi asti, joten vetelimme kamoista kuin paikalliset konsanaan.

Yllätimme itsemme ja olimme hieman huipun alapuolella olevalla laskeutumisankkurilla noin viiden aikaan. Aurinko oli jo painumassa takana olevan vuoren taakse ja pimeässä laskeutuminen ei kiinnostanut kumpaakaan. Huippulle olisi ollut noin 15m helppoa, noin 3 kiipeilyä. Valitettavasti aika loppui tässä vaiheessa.

Tatu Autio

Laskeuduimme alas juuri ennen pimeän tuloa ja laitoimme sukset taas jalkaan. Otsalampun valossa laskeminen jäätiköllä railojen keskellä lähes 10 tunnin tetsaamisen jälkeen on epämielyttävää touhua. Etenkin kun laskettavaa on pitkähkösti, noin 2500 korkeuserometriä. Päästyämme lopulta takaisin kämpille korkkattiin bisset laitettiin läskit mätöt. Jälleen kerran vuoret tarjosivat ikimuistosen kokemuksen.


Tatu Autio

Tatu Autio (s.1982) on vuonna 2015 vuoristo-opasopinnot aloittanut trukkikuski.Tatu on yksi kokeneimmista suomalaisista vaativien alppireittien kiipeilijöistä. Kiipeilytiimaa Tatulle on kertynyt vuodesta 1997. Hän on kiivennyt todennäköisesti vaikeimman suomalaisen kiipeämän alppireitin, West Face Directin, Aguille du Planilta. Tatun merkittävimpiin nousuihin kuuluvat mm. pohjoisseinänousut Alppien suurilla vuorilla: Cima Grande, Eiger, Grandes Jorasses, Piz Badile ja Les Droites. Tämän lisäksi Tatu on koluaa aktiivisesti jääreittejä, tekee uusia reittejä Suomessa ja laskee suksilla ja laudalla.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit