FI | ENG
Camu / 05/11/2010

Col du Plan Oden matkassa

Hei,

Vähän haastavalta tuntuu miettiä laskujuttuja kun ulkona on 32 lämmintä ja sormet kihelmöi viikon mittaisen graniittiputken jälkeen. Tehtävänantohan oli että ”kirjoita vaikka jostain laskusta josta ite pidät ja jossa käyt mielelläsi”. Kirjoittaessani tätä laskujuttua kelailin eri mäkiä ja laskuja ja lukuisista vaihtoehdoista päällimmäisenä tuli mieleen edellinen laskupäivä Chamonix:ssa, 17. toukokuuta, Col du Planin pohjoisseinällä.

Ei voida sanoa, että tulisi kovinkaan usein laskettua kyseistä mäkeä, tähän mennessä plakkarissa on pari yritystä ja vasta kaksi laskua eri variaatioita pitkin. Mutta hyvin on lasku toiminut molemmilla kerroilla ja paljon jännää on mäessä tapahtunut.

Suomalaisista mäen laskivat ensimmäisinä Jarkko Henttonen laudalla ja Jukka Räsänen suksilla maaliskuussa vuonna 1997. Huvittavaa sinänsä, että tämän porukan kultaisina alkuaikoina ei tarvittavia kiipeilyvarusteita ollut jokaisella, joten Jukka ja Jarkko joutuivat odottelemaan muualle ystävällisesti lainattuja puoliköysiä, kunnes sain oman hommani valmiiksi eli Triangelin Chere couloirin soolottua ja laskeuduttua. Palautin köydet Midin harjanteen alapäässä kärkkäänä odottavalle laskukaksikolle, joka edelleen sivakoi tekemään pienen siivun suomalaista lasketteluhistoriaa. Kotimaisia Col du Planin laskijoita ovat siis ainakin JJ Henttonen kolmesti, mä kahdesti sekä vielä ainakin Jukka Räsänen ja Mikko Husman. Pikaisen tiedustelun jälkeen en muita keksinyt, mutta luulisin että pari kaveria vielä löytyy.

Col du Planin seinämillä on pariin otteeseen ollut veretseisauttavia tilanteita. Henttosen lauta lipsahti kerran railoon ja sen seurauksena tuli etuvoltit yläfeissillä. Toisella kerralla laskun alkuosa oli umpijäässä ja Jarkolla käytössä ainoastaan yksi hakku, yhdistelmä aiheutti pientä hikoilua. Mahtuupa mukaan myös yksi oikea ihmepelastuminen kun korkannut laskeutumisankkuri meinasi heittää Henttosen ikuiseen lepoon mutta JJ oli sähäkkä kojootti ja pysäytti lennon alkuunsa… Ite meinasin ekalla laskulla kaatua alakurussa kertaalleen ja jäätäkin on tullut vastaan parissa kohtaa. Mutta molemmilla kerroilla pääosin myös tosi hyvää putikkaa ja kunnon laskua.

Mäki on solasta reunarailolle noin 600 metriä korkea ja välissä on vähintään yksi noin 55 metrinen laskutuminen yläfeissiltä kuruun. Kurussa on pieni laskeutuminen tai alaskiipeilyä. Joskus, kun lunta on riittävästi, voi pätkän laskea tai hypätä. Alaosan kuru on vähälumisena hädin tuskin suksien levyinen. Laskulla on jyrkkyyttä pahimmillaan 50 lyhyellä matkalla. Lumitilanne seinämällä on usein parempi kuin muilla saman seinän laskuilla kuten Mallory tai Frendo. Col du Planille voi myös mennä sisään Tournier-harjanteen kautta, jolloin saa parisataa metriä lisää laskua ja hauskan pätkän pohjoispuolen harjanteella. Lasku- ja kiipeilykausi alkaa yleensä maaliskuussa ja kestää touko-kesäkuulle.

Lasku on pääasiallisesti sopivaa kulmaa eli reilun neljänkympin hujakoilla, välissä muutama jyrkempi kohta. Lumiolosuhteiden ollessa kohdallaan, voi yläfeissillä jopa päästellä hyvällä kaasulla. Yläosassa on tosin molemmilla kerroilla tullut vastaan hiukan jäätä putskun alla eli maltilla kannattaa lasketella, niinkuin tuollaisessa paikoissa yleensäkin.

Ja reitti ei ole hullumpi myöskään toiseen suuntaan eli alhaalta ylös. Kiipeily on hyvissä olosuhteissa pääsääntöisesti helppoa lunta, mutta väliin mahtuu myös pari pitchiä mixtaa ja jäätä, vaikeimmillaan nelosta. Reitille on lyhyt lähestyminen väliasemalta ja nopea poistuminen harjannetta pitkin Midin hissille. Reissu onnistuu hyväkuntoiselta köysistöltä hissiltä hissille päivässä. Tunnelma reitillä on hieno, onhan se sentään iso pohjoisseinä ja matkan varrelle mahtuu monenlaista maastoa, tiukkaa kurua ja ilmavaa seinämää, vähän teknisempää kiipeilyä tai pitkä rappeli. Suosittelen, kumpaan suuntaan tahansa tai mielummin molempiin.

No, tällainen tarina tänään. Nyt laskujuttuja mietittyäni ei niin harmita kun ulkona sataa ja sormien nahkaa kirvelee. Ylhäällä tulee lunta ja talvi on tulossa.

Voikaa hyvin ja pitäkää hauskaa!

Ode, Taconnaz 2. syyskuuta

Kaikki blogit