FI | ENG
Katariina Rahikainen / 08/11/2014

Boulderhäppeninkiä, Australian kiipeilyfestareita ja boulderkisoja

Lokakuussa on ehtinyt tapahtua paljon. Viikot ovat kuluneet pikavauhtia töissä – ja viikonloput kivillä ja kaltseilla.

Cairo Hazell

Lokakuun alussa oli Black Range bouldertapahtuma, jossa kasa kiipeilijöitä kokoontui kiipeämään Black Rangen mahtavia graniittibouldereita. (Black Range sijaitsee noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Sydneystä Canberran suuntaan, tunnin päässä Canberrasta). Lauantai-iltapäivälle oli organisoitu myös jotain leikkimielistä kisailua jossa jaettiin tapahtuman sponsoreilta saatuja palkintoja – mutta eihän sitä malttanut sieltä kiviltä minnekään leikkeihin lähteä… Oli nimittäin tiukka vääntö erään boulderin ekan muuvin kanssa, lopputuloksena Kata 1 – boulderi 0. Ha! Ei mennyt hukkaan se, että muut joutuivat puolisen tuntia mua odottaa ja katsella yhden muuvin epäonnistumista, kun sen vihdoin sain tehtyä ja samalla lähetin boulderin – itse asiassa kaksi kertaa peräkkäin. Tuli nimittäin pieni däbi jota kukaan muu ei muka huomannut (tai sitten ne vaan halusivat metsästä leiripaikalle…), joten reitti piti lähettää saman tien uudelleen :). Tässä hieman kuvia viikonlopulta! Reittien nimiä en muista, greidit oli yleensä V5 ja V7 välistä.

Cairo HazellCairo HazellCairo Hazell

Viikonlopun aikana kaverin autosta loppui akku; mutta he saivat auton sen verran liikkeelle, että se vyöryi pientä mäkeä alas – ja pysähtyi pieneen kuoppaan. Keskelle jokea. (Tämä kaikki päivä sen jälkeen, kun he olivat matkalla posauttaneet kengurun palasiksi ja autoon ei tullut naarmuakaan).

Meidän Subarun akulla autoa ei saanut käyntiin – mutta paikalle sattui onneksi jeeppikerho, joista eräs ystävällinen yksilö hinasi kaverin auton ”mäen” ylös. (Siellä sitten kovatehoisella akulla kaverin auto myös saatiin käytiin). Öhh, siis mikä? Jeeppikerho? No jeeppikerho. Siis sellainen jeeppinelivetokerho, joissa yksi henkilö (tai korkeintaan pariskunta) ajelee jeepillään perätysten ryhmässä jonnekin metsään ja sitten takaisin. Tässä seurueessa autoja oli yhteensä 10-15 (en tarkalleen laskenut), joista yksi henkilö oli ehkä hieman lajiinsa hullaantunut ja haukkui meidät ”nuoriksi tyhmäpäiksi, joita pelastamme pulasta joka viikonloppu. Liittyisitte jeeppikerhoon!” Hmm. Millään tavalla autourheilijoita loukkaamatta… Jeeppikerho on ehkä viimeinen asia, johon tulisi mieleen liittyä. Kämppiksen kirjahyllyssä on kuitenkin ”Best 4WD in the country” joten ehkä se on vaan kulttuurinen juttu.

Lokakuun puolessa välissä oli sitten Australian kiipeilyfestarit – ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen. Festarit olivat kolmipäiväiset, joissa pidettiin myös Australian bouldermestaruuskisat yhdistettynä Oceania Openiin. En ollut varma pääsisinkö osallistumaan kisoihin, koska kisoihin oli alkukarsinnat Canberrassa ja Sydneyssä ja jotenkin missasin ne ihan täysin. Kuvittelin, että sinne voi vaan kävellä paikalle… Kun tästä mulle kerrottiin, unohdin kisat muutamaksi päiväksi – ajattelin, että mahkut meni jo ja ei se mitään, menenpä festareille muuten. Sitten satuin selailemaan tapahtuman verkkosivuja, jossa mainittiin että kisajärjestäjät pitävät itsellään oikeuden kutsua muita, rekisteröityneitä kisaajia. Rekisteroitymisaikaa oli vielä kaksi päivää jäljellä, joten laitoin nimeni listaan. Viikon päästä sain kutsun sähköpostiini, wuu!!!

Alex Forwell

Pikkaisen jännitti, kun en ole lähes pariin vuoteen ollut edes leikkimielisissä kisoissa. Jo alkukarsinnoissa formaatti oli ”4 minuuttia – 4 minuuttia lepoa”, ja viisi reittiä – koska tavallaan alkukarsinnat oli jo pidetty aiemmin. Onnistuin toppaamaan reiteistä neljä (joista kolme flashina). Pääsin siis semifinaaleihin, jee!

Alex Forwell

Finaalipaikka ei jäänyt kauas. Loppusijoitukseni oli 9., johon olin kyllä tyytyväinen – mukana oli kovia kisaajia myös Singaporesta, Kanadasta ja Saksasta. Tärkeintä oli kuitenkin, että kisoissa oli superhauskaa ja kannustus oli mahtavaa! Vai mitä sanotte tästä kavereiden tekemästä kyltistä?

Festareilla oli myös paljon muuta ohjelmaa – puheita/esityksiä (mm. Hazel Findlay, Monique Forestier, Andy Kirkpatrick, Cedar Wright jne.jne.), väittelyitä (onko kiipeily seksikästä vai ei), leffoja, köydenkoilauskisoja, arpajaisia, bileitä jne. Kaiken kaikkiaan todella mainio paketti, toivotaan että seuraavaa festaria ei tarvitse odottaa yhtä monta vuotta!

Alkukarsintojen ja semifinaalien välipäivänä lauantaina piti pitää helppo himmailuaamu kaltsilla, (mutta se ei tietenkään jäänyt ihan superhelpoksi kun ei vaan malttanut). Kaltsille saapuivat myös Hazel ja Cedar parin muun tyypin kanssa. Oli aika hauskaa kun edellisillan esityksessään Hazel oli juuri maininnut että yhden kiipeilypäivän hän muistaa erittäin hyvin koska se oli ainoita jolloin hän kiipesi paremmin kuin Alex Honnold, koska ”jonain päivinä vaan kiipeää hyvin – ja sitten jonain päivinä kaveri kiipeää huonosti” (Hazel tosin osasi sanoa tän paremmin koska hän oli aika hauska tyyppi). Hazel onsaittasi helpon näkoisesti Loop the Loop 7b:n (25), jonka itse olin puoli tuntia aiemmin saitannut (en tosin yhtä helpon näkoisesti). Siksi mielenkiinnolla seurasin Cedarin suoritusta jonkin aikaa myöhemmin, kun hän putosi ei kerran, vaan kaksi. Legendaarista! Ei sillä että toisen huono suoritus olisi mitenkään hyvä juttu… Mutta täytyy se vaan myontää että kyllä se joskus auttaa egon kohottamiseen ;). Sen voi sitten helposti korvata sillä että tippuu seuraavalla, helpommalla reitillä (jota on vieläpä kerran aiemmin koittanut…).

Ensi kertaan!


Katariina Rahikainen

Katariina Rahikainen on nykyisin Australiassa asuva sporttikiipeilijä, joka välillä saattaa hairahtua joko boulderoimaan tai jopa tradittelemään. Australian lisäksi Katalla on huikeasti kokemusta kallioista ympäri maailmaa, etenkin Kiinasta ja Thaimaasta, suomikaltseja unohtamatta. Katalla on huikea tikkilista, hän on fläshännyt 8a:n ja redpointannut useita 8a+:sia.

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit