Huhtikuun ekana päivänä oli Australian liidimestaruuskisat ja edellisenä päivänä nopeuskiipeilykisat. Nopeuskiipeilykisoja on alettu järjestää muiden osalajien ohella. Tällä kertaa kisoissa oli vain aikuisten ja mastersien sarja – nuorten mestaruuskisat järjestetään erikseen toukokuussa. Muutos on tehty sen takia että ne vastaisivat paremmin kansainvälisten kisojen aikatauluja.
Kävin tsekkaamassa nopeuskiipeilykisat, ja hitto että näytti hauskalta! Vähän harmitti että en rekisteröitynyt – sen verran vähän oli porukkaa edes katsomassa että olisi hyvin kehdannut mennä sinne vaikka vauhti olisikin ollut etanan luokkaa!
Liidikisat – ei mitään menetettävää
Liidikisaan olin päättänyt kaksi viikkoa ennen kisoja myös itsekin ilmoittautua – mitäänhän ei ollut menetettävänä! Heelhookit onnistui jo kuitenkin kohtalaisesti, ja kipeä kyynärpääkin oli menossa positiivisempaan suuntaan. Ulkokiipeily oli myös ollut vähissä kun kyynärpää ei hirveästi tykännyt Blueysien krimpeistä, ja vettäkin oli tullut edellisviikkoina aika lailla. Kävin jopa kaksi kertaa sisällä köyden perässä ”treenaamassa”! Paineet eivät siis olleet kovat. Karsintareiteissä olin molemmissa niin terminaalipumpussa että huh…! Ekan karsintareitin toppasin mutta tokaan reittiin lähdettäessä oli jo sen verran maitohappoja että jotenkuten taistelemalla pääsin muistaakseni ehkä neljännelle jatkolle. Ilokseni pääsin kuitenkin finaaliin viidentenä, ja reilun kolmen tunnin tauolla sain tosi hyvin palauduttua – lähdin finaalireittiin tosi freesinä ja päättäväisenä että palkintopallille ollaan menossa!
Noo, ei kuitenkaan mennyt sitten ihan niinkuin suunnittelin… Missasin yhden käsiotteen – joka ei olisi vielä ollut kovin paha juttu sinällään, jos en olisi missannut myös jalkaotetta joka olisi auttanut mut seuraavalle otteelle! Putosin siis jo ihan ennen aikojani, ennenkuin olin edes pumpussa – ähhh!!!! Tuloksena oli siis finaalin vika sija. Ei se mitään, eipähän tosiaan ollut paineita eikä odotuksiakaan, vaikka siis salaisesti haaveilin kolmen parhaan joukkoon pääsemisestä… Onneksi oli hyvät kannustusjoukot mukana (mukaanlukien Riikka, joka toimi myös henkilökohtaisena hierojana), kiitos heille! 🙂
Terkkuja Grampianseilta – täältä blogitarina tuloillaan seuraavaksi! (Tällä hetkellä tosin sataa vettä, mutta onneksi on lepopäivä…)
