FI | ENG
Nora Casén / 09/03/2016

Arktinen ihmemaa, Huippuvuoret

21vrk ja yli 300km pituinen arktinen hiihtovaellus, kahden korkeimman vuoren huiputukset, jääkarhuja ja mursuja. Venäläinen hylätty kaivoskaupunki ja seikkailu jäätikön sisällä Huippuvuorilla.

Ihan intoa täynnä olen odottanut, että pääsen kertomaan ja fiilistelemään pieniä pätkiä Huippuvuorten hiihdosta sinulle! Siitä, kun Sarekin ja Kebnekaisen hiihtovaellusten jälkeen nenäni näytti kohti Huippuvuoria. Tämä reissu toimii treeninä mahdollista Grönlannin hiihtoa varten ja on osa Ankarat avotunturit-treeni porrasta.

Matkapäiväkirjaa pääset lukemaan tekstiin lisäämistäni linkeistä ja tähän postaukseen olen koonnut kuviin pohjautuen millaista on hiihtää Huippuvuorilla. Toivon, että tämä tuo hiihtovaelluksen hieman lähemmäs myös niitä, jotka eivät sitä harrastele. Inspiraatioksi niille, jotka miettivät mitä seuraavaksi tekisi ulkoilmassa.

Huippuvuoret merkitty punaisella karttaan.
Huippuvuoret merkitty punaisella karttaan.

Hiihtovaellusta varten valmistauduimme lajinomaisella harjoittelulla. Kiipeämistä vähennettiin ja autonrenkaan vetoa Oittaan hiihtoladuilla lisättiin. Vihdoin koitti päivä jolloin kamat huollettiin. Ruuat kuivattiin ja piakkoin koitti se aamu, jolloin lumikissan telat narskahtivat lumessa pysähdyksen merkiksi. Taakse jäivät Huippuvuorten pääkaupunki Longyearbyen ja hiilikaivokset.

Huippuvuoret ovat vuoristoinen saari rykelmä Nojan yläpuolella ja ympärivuotisia asukkaita on vain muutamia tuhansia. Asfalttitietä on jotakuinkin 50km ja kaupungin ulkopuolella liikuttaessa mukaan tarvitaa aseet jääkarhuja varten. Pääkaupungissa on kirjasto, kauppa, kioski, uimahalli ja yhdellä kädellä laskettuna ravintoloita. Huippuvuorilla ei synnytä eikä kuolla ja jokaisen tulee pärjätä omillaan. Paikka on aktiivisille, omatoimisille ja hyvä kuntoisille. Sosiaaliturvaa ei ole ja kaamoksessa työskentely vaatii oikeanlaista asennetta. Baariin mennessä pyssyt annetaan takahuoneeseen säilytykseen ja moottorikelkat korvaavat suurimmaksi osaksi autot.

Tervetuloa mukaan nauttimaan pieniä tunnelmia matkasta!

Lumikissalla hiihdon starttiin.
Lumikissalla hiihdon starttiin.

Jotta saat parhaan mahdollisen kuvan, on TÄÄLLÄ linkki Ankarat avotunturit sivuston kautta reittikuntamme esittelyyn, kulkemaamme reittiin ja reittipisteisiin sateliittikartan kera. Yhdessä sovittuja tavoitteita olivat seuraavat asiat ja moitteettomasti saavuitimme ne kaikki:

1) 3 viikon ja 300 km:n arktinen hiihtovaellus
2) Saavuttaa 79 astetta pohjoista leveyttä
3) Huiputtaa Perriertoppen (1712m)
4) Huiputtaa Newtontoppen (1717m) joka on Huippuvuorten korkein vuori
5) Tutustua hylättyyn Pyramidenin kaivoskylään

Tämä lisäksi: Löysimme jäätiköltä sulamisvesien muovaaman luolaston, näimme napakettuja, norppia, mursuja, jääkarhun, kolme pientä poikasta ja nautimme yöttömästä yöstä. Muutama retkikuntalaisemme kävi kiipeämässä lumikuruja.

Retkikuntamme viestintävälineistöön kuuluivat Iridium Axcesspoint wifi-reititin, modeemina Iridium satelliittipuhelin, tapletti ja näppäimistö, varalaitteeksi ja paikannukseen YB3-sateliittiviestin ja erikseen hätälähetin (hätätapauksiin). Näiden avulla kirjoitimme vuorotellen blogia. Taltioimme päiväkohtaiset tapahtumat, nousut, säät ja fiilikset tänne päiväkirjaanmme.  Kirjoitusakkua säästäen, kerralla, nopeasti ja ilman suurempaa sensuuria näppäilimme kirjoitukset teltassa keittimien pöhinässä. Omalta osaltani varoitan jo herkkähipiäisimpiä kaikista kirjotusvirheistä ja ajatusten lennokkuudesta 😀

Nousua ja laskua

Yllä oleva kuva on aloituspäivältämme. Aloitimme hiihdon paikasta, jossa oli vain muutama viikko aikaisemmin sattunut mediankin huomioima jääkarhun ja ihmisen välikohtaus. Realiteetit tulivat heti selviksi, ettei näihin maisemiin pidä lähteä liikkeelle ilman asian mukaista valmistautumista tai koulutusta.

Kuvassa reittimme kaartaa tuntureiden väliin ja edessä on useamman päivän nousu ennen jäätikön aavoja lakeuksia. Kuvan laiva on paikallisen operaattorin moottorikelkoilla lähestyttyvä tukikohta, jonka annetaan jäätyä joka vuosi paikoilleen.  – Olimme tavanneet retkikuntana vain muutaman kerran. Yhteinen hiihtovauhti (täysillä ahkioilla varustettuna) haki vielä oikeaa tahtia. Mentiin melkein ”tukkaputkella” edessä häämöttäviin ylämäkiin kaikella innolla ja energialla mitä odottaminen oli pakannut meihin.

Mitä niihin mäkiin tulee niin ahkiot olivat täynnä bensaa, ruokaa ja retkikuntavarusteita. Painoa tällä lystille kertyy helposti 65-85kg. Sitä sitten hilataan ylä- sekä alamäessä. Tarpeen mukaan jaetaan varusteita retkikunnan kesken. Tiesimme jo ennalta reitillämme kertyvän arviolta 5000-5600 metriä nousua. Paikka paikoin talutimme ahkiot alas ilman suksia jääraudat jaloissa. Ahkio vie helposti miehen mennessään jyrkemmässä mäessä.

Alla oleva kuva on päivästä, jolloin pääsimme laskemaan ahkioita köysillä, aivan fantastinen oppikokemus. Harjoittelimme ahkioiden lukitsemisia suksien varaan, jäähakkuilla ankkureiden tekoa. Tepastelimme ylös ja alas rinnettä ja talutimme ahkioita köyden varassa aina uudelle alemmalle ankkurointipisteelle.

Tässä alla olevassa kuvassa olemme laskeneet ahkiot vasta hieman harjanteen alle, josta laskut jatkuvat jyrkempänä useamman sata metriä. Loppumäessä muutama ilman köyttä laskun talutusyritys päättyi ahkion karkaamiseen ja liukumiseen kauas pieneksi pisteeksi asti. Onneksi lähistöllä ei ollut railoja minne ahkiot olisivat voineet pudota karatessaan. Itse tyydyin ahkion laskuun köydellä 😀

Ja ylämäkiin….. välillä reittiämme halkoi jättimäiset railot ja löysimme jyrkkiä lumisiltoja niiden ylitykseen. Tässä alla olevassa kuvassa on pieni taltio kesken päivää suoritettavasta mäestä, jotta päästään jatkamaan matkaa kohti pitkiä tunturien satulaan johtavia mäkiä.

Tämä oli alkusoittoa saman päivän ylämäille.

 

Parempi mieli, kun varusteet ja ruuat ovat kunnossa

Tauko. Kuva Jaakko Heikka

Mitä se on, kun keskilämpötila on pakkasella koko ajan? Vedät/ jarrutat itseäsi painavampaa lastia kolme viikkoa. Kulutus on suuri. Oma keho ja omat varusteet on hyvä tuntea, jotta välttyy pahimmalta kärvistelyltä sekä mielensä pahoittamiselta. Jokaisella on tietenkin erilainen sopeutumiskyky ja stressin sietokyky näissä olosuhteissa, mutta helpompi tehdä asioita mukavaksi. Hiihtovaelluksella elämä pyörii levon, ruuan ja hiihdon ympärillä. Paikka paikoin on todella kylmä ja suoranaista hikeä olisi hyvä välttää, ettei tauoilla tule kylmä. Varusteita tuunaillaan ja viimeisin tuunailu oli erikseen irroitettava karvareunus kuoritakin huppuun.

Kolmen hengen koti kolmeksi viikoksi 🙂 ei valittamista!

Jaoin teltan kahden muun reissulaisemme kanssa ja lyhyinpänä sain nukkua keskellä. Uskokaa tai älkää, mutta keskipaikka on paras sikeäuniselle ja lyhyelle, sillä keitinlaatikkomme sijoittuu teltan päätyyn keskelle. Aamulla ensinmäinen nousija nostaa keitinlaatikon sisälle. Laittaa tulet päälle, jolloin keskimmäinen voi vetää jalat koukkuun ja heräillä keittimen pöhinässä. Yllä näkyvässä kuvassa on kolmen hengen koti. Oikeastaan mukana ei ole mitään ylimääräistä. Keitinlaatikko ja tarvittavat välineet. Ruokakipot toimivat kuljetuksessa rasioina. Teltan pohjaan on mitattu ja leikattu solumuovia tai vastaavaa eristettä. Sen päällä henkilökohtainen talvialusta. Itselläni on kokoa L, enkä vaihtaisi pienempään.

Kolmen hengen kesken telttatoimet ja varusteet jakautuvat useammalle. Yhdelle keitinlaatikko, toiselle enemmän ruokaa, kolmannelle teltta. Teltta on kääritty rullalle ahkion päälle nopeasti purettavaksi ja sisään on jätetty kaikki alustat.

Meillä muun muassa ruokailu oli hoidettu seuraavasti: aamupala oli jokaisella oman mieltymyksen mukaan, päivällä kuumavesi ruokapussiin ja illalla jokaisella vuorollaan ruuantekovastuu (muilla ”vapaata”). Iltaruuat oli jaettu teemoittain ja jokaisen oli määrä valmistella 7 ruokaa retkikunnallemme. Illan kokilla on myös veden sulatusvuoro. Ennen reissua lasketaan muonatarpeet, kuivataan ja pakataan. Omien ruokieni kuivatuksessa sain onneksi apua ystävältäni Annilta ja vastuullani oli pastaruuat.

Kaikki ruoka- juoma ja käyttövesi sulatetaan lumesta ja illalla valmistellaan seuraava päivä. Seuraavaksi päiväksi sulatettu lumi kiehautetaan. Kaadetaan Nalgen pulloon ja näin saadaan yöksi jalkoihin lämpöä sekä vedet pysymään sulina. Erittäin toimivaa!

Yllä oleva kuva on legitauolta. Meillä on ennalta suunniteltu reitti ja hiihdämme 5-9h seuraavalla rytmillä: 50min työtä ja 10min tauko = legi ja legi tauko. Jokaiselle legille vaihtuu uusi telttakunta ja telttakunta valitsee ensimmäisenä hiihtävän henkilön. Raskaassa ylämäessä tai upottavassa hangessa telttakunta vaihtelee vetäjää, jotta matka ei pysähdy uupumiseen. Tauko sisältää wc-keikat, evästauon (jotta energiat ovat koko ajan ylhäällä), kamojen välppäyksen (eli vähennykset, lisäykset ja huollot). Ennalta sovitussa välissä pidämme 20-30min ruokatauon, jonka pituus vaihtelee päivän etenemisnopeudesta sekä kelistä. Tauolla levätään AINA!! Aika rutiinin omaista, eikö? Usko tai älä…..keho ja mieli jää kaipaamaan sitä.

Tauolla jokainen mutustelee eväistään mitä parhaaksi näkee. Itselle intohimo on ruisleipä ja meetvursti päällä…..ööhh….kyllä…vedin mukisematta ne kyseiset ylikilot ja olin tyytyväinen. Pähkinät, proteiinipatukat, suklaa ja sipsit ovat myös aika hittejä. Mitä mukavuuteen tulee, niin joku ajatusmöttönen kävi lähtiessä päässä ja varasin itselleni käsittämättömästä syystä jokaiselle viikolle VAIN yhden levyn suklaata. MIKSI? Vieläkin puistelen päätä, MIKSI!

Välipäivän varustehuolto.
Välipäivän varustehuolto. Makuupusseista tulee tuulettaa ja kuivattaa auringossa kosteudet, jotta untuvat tuovat parhaan mahdollisen lämpöeristävyyden. Kuvassa myös aurinkopaneelimme latautumassa. Kaikki tavarat kiinnitetään teltan naruihin tai ahkion osiin, jottei puuskittainen tuuli tempaa matkaansa.

 

….ja tietenkin miehistön huoltoa 😉

Tämä ei ole niin vakavaa, vaikka tosissaan mennäänkin. Pidimme kaksi lepopäivää kolmen viikon aikana. TÄÄLTÄ linkistä voit lukea ensinmäisen vapaapäivän kolmesta eri näkökulmasta. Tässä ylläolevassa kuvassa vietämme jälkimmäistä.  Rakensimme oman aurinkoterassin ja pidimme pienet bileet. Kaivoimme drinkkeihimme jäätikön jäätä ja nautimme auringosta, kuten kuvasta näkyy. Tunnelmia ja ”Hirvi goes Havaiji” virvokkeen ohjeet saat TÄÄLTÄ.

Ahkoihin ei kannata varata paljoa painoa pitemmille reissuille, jottai pääsemme etenemään maastossa. Varusteiden toimivuus on olennaista. Ennen reissua ”turhakkeiden” eli tavaroiden, joilla on vain mukavuus arvoa, joita ei oikeasti tarvita on valittava huolella.

Vaatteista otetaan mukaan vain hyviksi todetut. Vietin kolme viikkoa kerrostautuneena merinovilla-vaatteisiin, kuorivaatteisiin ja toppakerrokseen. Sukkia vaihdoin kyllä muutaman kerran. Merinovillasta teen tulevaisuudessa oman postauksen omiin käyttökokemuuksiini pohjautuen niin Rion lämmössä, Andien vuorilla kuin hiihtovaelluksillakin. Villa lämmittää mukavasti myös kosteana ja hajut lähtee tuulettamalla (lue täältä lisää asian tiimoilta Camun aijemmasta postauksesta). Kuorivaatteet suojaavat tuulelta sekä kosteudelta ja ne ovat oikeastaan kokoajan ja joka päivä päällä. Tuuletus ominaisuudet ovat välttämättömät vaihtelevassa säässä. Untuva/kuitu päälikerrokset lämmittävät ja näitä pidetään tauoilla päällä. Hiihdon aikana myös toppahameesta tuli itselleni täysin korvaamaton pepun suoja. Viima lumikentillä voi olla todella kylmä eikä suojaan pääse. Jatkossa otan kyllä vetoketjulla kokonaan aukeavan ja helposti riisuttavan hameen.

Leirissä monojen tilalla käytin Sorellien huopatossuja joiden päällä oli niin sanottu T-leiritossu. Se on kevyt kosteutta hylkivä leiritossu, jossa on paksumpi pohjaeriste maasta hohkavaa kylmää vastaan. Voit nähdä ne yllä olevasta kuvasta jaloissamme. Kylmillä keleillä laitamme samankaltaiset suojat monojen päälle hiihdon ajaksi, jotta varpaille saadaan lisäsuoja.

Kelejä, maisemia ja matkantekoa

Tässä hieman kuvia koosteena eri puolita reissuamme. Oli vaikea karsia kaikkia, sillä kuvia oli paljon. Maastosta saa kuvan ja vaihtelevista keleistä käsityksen.

Hyvää ja rapeaa huomenta :)
Hyvää ja rapeaa huomenta.
ja matka jatkuu 🙂
Välillä vähän kivisempää reittejä.
Ilman hyviä laseja et pärjää. Lumi häikäisee!
Kaunis ilta tuulella varustettuna.

Jostain kumman syystä usein törmään kaupunkielämässä kysymykseen: Missä te sitten käytte pissalla keskellä ei mitään? Ja ihan rehellisesti sanottuna, mille tuntuu käydä tässä kelissä pissalla? Tytöt, ihan hyvin pärjää. Kiteet piiskaa, paperit lentää, sormet jäätyy, silmät valuu tuulesta eikä wc saa olla liian kaukana (ettei rupea jännittämään). Vaikka leireihin rakennetaan wc-seinät jäätikkö lumen paloista, niin silti se ei ihan sisätiloja vastaa. Hiihdon aikana ei katsota taakse, sillä siellä on yleensä taukojen wc. Yöt on nihkeimpiä, sillä lämpimästä makuupussista nouseminen kehtuuttaa aika lailla. Vaihtoehtona on tietenkin pissapullo, jota miehet usein käyttävät. Kaiken kaikkiaan, kuitenkaan reissua ei kannata sen takia jättää tekemättä 😀

Yllä olevassa kuvassa eräs leiri-ilta yhäällä jäätiköllä ilman karhulankoja.
Lekottelua tauolla.

Yllä oleva kuva on yksi alamäkipäivän taukopaikoista. Sitten matka jatkuu alas jäälle. Laskulasit suojaavat ilmassa pöllyäviltä lumikiteiltä. Lumikerroksen pinta on kovaa eikä vaellussuksen teräskantti pure hyvin. Nousukarvat pidetään alamäissäkin. Ei haittaa vaikka vauhti kasvaa ahkion kanssa ja hallittavuus heikkenee sen liukuessa välillä aisoista huolimatta omiin suuntiinsa. Muunmuassa tämän päivän mäessä paikkasimme muutamatkin kertaan rikki menneet aisat.

Ei hullumat uinti maisemat. Kolmen viikon ainut vedellä peseytyminen oli nopea, kylmä ja suolainen.

Kolmen viikon hiihdon aikana suihkussa käynti ja hiusten pesu ovat vaihdettuna savettikylpyihin. Kieltämättä pisin aika pesemättä hiuksia. Kampasin ja letitin kerran viikossa. Siihen tottuu. Pidin erillisiä päivä ja yö pipoja. Tämä yllä oleva kuva on jäämeren rannasta, jossa kävimme uinnilla muutama päivä ennen reissun päättymistä. KYLMÄÄ oli, ei auta kiistäminen. Lähistöllä oli muutama jäälautta kellumassa ja tuon niemen toiselta puolelta löytyi mursu.

Meillä oli kaksi vaihtoehtoa. Valitsimme tämän ja saimme loisto seikkailun 😀

Täysin 100% varma reitti vastaan osittain tarkistettu, yllä kuvassa oleva seikkailullisempi reitti. Hahah…..Voit arvata kumman reissun valitsimme. Tänä kyseisenä yllä olevan kuvan päivänä näin elämäni ensimmäisen mursun <3 olin ja edelleenkin olen MYYTY! Tässä linkki sen päivän fiiliksiin. Kannoimme ahkioita moneen kertaan ja matkat vaihtelivat 10-200 metriin.

Lautat.

Yllä oleva kuva on reissun loppupuolelta, jolloin näimme mursuja tämän kuvan oikealla puolella. Jää keikkui kuin ruotsin laiva huonolla kelillä. Jäälautat nousivat ja laskivat kilpaa. Rantaa kohden norppia kurkki suurimmista raoista ja seurasi matkaamme. Kaiken kaikkiaan erittäin hieno päivä. Tässä vaiheessa Canonin järjestelmä kamerastani oli akku jo niin lopussa, että kuvaaminen meni surkuhupaisaksi. Yllätävän hyvin pärjäsin, kun mukana oli yksi akku ja jättimäinen muistikortti kolmeksi viikoksi.

Jäätikön lakeutta.

Sitten oli niitä paikkoja misä ei ole mitään. Ei ketään. Ei missään. Yllä oleva kuva on jäätiköltä, kun loputtomasti tunti tolkulla on hiihdetty ja maisema vain jatkuu samanlaisena. Ajatusten lennolle erittäin otollista hiihtoaikaa. Ensimmäisenä on hauskaa hiihtää, sillä ilman kiintopisteitä maastossa tai horisontissa tasapaino horjuu ja kaikki pienetkin maaston muutokset yllättävät.

Jäätikkö ja sen ihmeellinen maailma

Yllä olevassa kuvassa lähestyimme suurta jäätikköä. Kaukaa katsottuna se valtasi koko maiseman suurella jäätikköalueellaan, jonka päällä pilvet lipuivat kuin kesäisillä niityillä. Mitä lähemmäs pääsimme, sen valtavammaksi eteen nouseva jääseinämä kasvoi. Jäimme lounastauolle kauemmas ja yksi retkueestamme lähti kuvaamaan lähemmäs. Alla hieman mittasuhteita jäätikön alkureunamasta.

Hiihdimme reunan kautta jäätikön päälle ja muutaman tunnin päästä leiriydyimme. Jäätikön päällä muutama retkueemme jäsen löysi leirin läheisyydestä sulamisvesien muodostaman luolaverkoston. Kertakaikkisen häkellyttävä ja mukaansa tempaava paikka. Onneksi olimme kirineet matkassa ja saimme ajan puolesta rauhassa kierrellä ja kuvailla. Aloitimme seuraavan aamun tutkimusmatkalla jääluolien syvyyksiin. Tänä keväänä on pakko seurailla löytääkö Ankarat avotunturit Huippuvuoreten ryhmä 2016 (jossa on tuttuja mukana) saman luolan.

Kuva: Jaakko Heikka
Kuva: Jaakko Heikka

Fiiliksiä päivästä: ”Seisoin suu auki ihastuksesta sinisenä hohtavan jäätikön sisällä. Ympärilleni kaartuivat kirkkaat ja korkeat läpinäkyvinä jääseinät. Silkinsileä jäänpinta ei tuntunut kylmälle paljaissa sormissa. Tänne sadunomaiseen, monien kymmenien syvyiseen jäiseen luolaverkostoon voisi unohtua tuntikausiksi ihastelemaan jään muotoja ja sävyjä.”

Kuva: Jaakko Heikka
Kuva: Jaakko Heikka

Kaksi Huippuvuorten korkeinta huippua

Yllä olevassa kuvassa huiputimme ensinmäistä Newtontoppenia 1717m alkumatkan huonossa säässä. Kohti huippua saimme kuitenkin pilviin reijät. Lisää huiputus tunnelmia TÄÄLLÄ (otsikon mukaiset tunnelmat: Naamat näkkärillä).
Newtontoppen (1717m) huipulla osa porukastamme ryhmäkuvien jälkeen.
Tässä yllä olevassa kuvassa laskimme alas leiriin Newtontoppenin (1717m) huiputuksen päätteeksi. Voit nähdä kaukana häämöttävän leirimme. Hätätilanteita varten meillä oli mukana yksi ahkio loukkaantuneiden kuljetusta varten. Ensiavun saanti paikalle ei hoidu käden käänteessä.
Perriertoppen (1712m) huipun näkymät. Vietimme pitkän ajan ihaillen maisemia.

Upeampia kelejä ei olisi voinut toivoa huiputukseen. Lisää tunnelmia voit kurkistella päiväkirjamme merkinnöistä TÄÄLTÄ. Näin jälkikäteen on hauska lukea ja katsoa kuvia näistä päiväkohtaisista merkinnöistä. Tunnistat minut helposti kuvista, sillä olen muita lyhyempi ja ainut sinisessä kuoritakissa hiihtävä retkikuntalainen. Itsenikin yllättävä, hyvän tuulinen kikattelu ja kiljahtelu törmätessäni edessä hiihtävän ahkioon, ei valitettavasti kuulu kuvista.

Jääkarhu ja venäläinen kuollut kaivoskaupunki

Oli häkellyttävää hiihtää hikipäässä viimeinen legi sisään kuolleeseen kaupunkiin. Niin paljon rouheaa, ruostunutta pintaa. Kesken jääneitä leikkejä ja jotain sanomatonta siirtymistä vuosia taaksepäin. Tällekkö tutkimusmatkailijoista on tuntunut?

Paikallisessa kaupungissa on vain muutama venäläinen työntekijä vastaanottamassa turisteja. Oli hienoa päästä sisätiloihin syömään. Latasimme pikaisesti elektroniikan akkuja. Haisimme hiihdolle ja ulkoilmaelämälle ja sen huomasi ensimmäisen kerran, sillä ympärillä oli puhdasta. Sisävessa oli luksusta! Sisätilan lämmössä viimeistään hiki nousi pintaan ja posket punoittivat. Teimme opastetun kierroksen taloissa, uimahallissa, liikuntasaleissa ja aistimme tunnelmaa kunnes oli aika siirtyä omaan teltta majoitukseen.

Venäläisten kuollut kaivoskylä, Pyramiden.
Jääkarhun jälki. Minun mononi on kuvassa vasemmalla.

Kyllä, kyllä ja kyllä,  jäljet ovat ihan oikeasta nallesta! Alla olevassa kuvassa ensimmäiset kunnon jäljet, jotka tulivat vastaan hiihdolla. Vasemmalla kuvassa näkyy minun mononi (hiihtoa varten varattu reilu 38). Matkalla venäläiselle kaivokselle olimme nähneet todella monia karhun jälkiä. Ne virittivät silmät tarkaksi joka puolelle horisonttia. Erikseen on sovittu missä järjestyksessä karhuja tarkkaillaan. Ketkä eteen, ketkä oikealle, ketkä vasemmalle ja ketkä taakse. Tiesimme myös, että venäläisellä kuolleella kaivoskaupungilla on muutama päivä aikaisemmin vierrailut karhu.

Se oli toiseksi jännittävin yö karhuvahdissa. Valvomme telttakunnittain vuorotellen. Yksi päivystää pyssyn ja torven kanssa ulkona ja toinen on valmiustilassa vaatteet päällä teltan sisällä. Näin toimitaan kaikkina öinä rannikon läheisyydessä. Tarkoituksena on hätistää mahdollisesti paikalle eksynyt karhu pois. Hätä tilanteita varten kuitenkin harjoitelemme ampumista hätä tilanteita varten. En unohda ensinmäistä vahtivuoroani hiihtovaelluksen ensinmäisenä yönä. Huvittaa jälkikäteen. Olin näkevinäni jokaisessa varjossa ja kuulevani kaikissa rapsahduksissa karhun. Pian siihenkin tottui. Seuraavana päivänä matkalla seuraavaan leiriin, näimme jääkarhun ja sen kolme poikasta.

Linkki täällä jääkarhufiiliksiin ja päivän ylämäki settiin.

Yötön yö:

Mitä se tuo tullessaan? Jätimme osan otsalampuista pois käytöstä, sillä vain muutama ensinmäinen yön oli hämärää. Päivä päivältä valoisampaa pidempään ja herkkäunisimman on hyvä varata silmäsuojat. Se energian määrä, mikä tulee pelkästä valosta, on humattava. Aamu alkaa valossa ja illalla pitää käyttää aikaa rauhoittumiseen, jotta uni tulee. Pakkanen ei tunnu pahalle auringonpaisteessa eikä maisemista voi valittaa edes iltasella. Tuntuu, että vielä on paljon näkemättä.

 

Haavet ja haaveilu tekevät ihmiselle hyvää <3 Tämä yllä oleva kuva on reissun lopusta auringon laskusta ja omasta hetkestä. Olo oli hieman haikea, sillä kolme viikkoa kului aivan liian nopeasti. Toisaalta olo oli iloinen ja onnellinen, sillä sydän pakahtui kaikesta nähdystä ja koetusta. Samanaikaisesti olo oli innostunut ja utelias. Ajatuksissa välähti jo haaveet seuraavista upeasta seikkailuista.

Mukavaa, kun tulit mukanani Huippuvuorille. Toivottavasti tämä tarjosi inspiraatiota sohvalle tai omiin reissuihisi 🙂

Kiitos retkikuntamme johtajalle Jaako Heikalle kuvien käytöstä!

Iloa viikkoosi, pian kuullaan taas!

Nora

 


Nora Casén

Outdoor-puuhia rakastava citymimmi, liikunnanohjaaja ja outdoor-matkanjohtaja. Mimmi iloa sekä intoa täynnä, jos voi inspiroida ja sparrata seikkailujen pariin kaikenlaisella kokemuspohjalla olevia liikkujia.

"Jokainen pienikin seikkailu koto-Suomen luontoon tai ison maailman mäille inspiroivat minua ja koen saavani hengittää."

Pienistä hetkistä fiilistely, kaikesta kauniista nautiskelu ja monipuolinen ulkoilma puuhastelu vievät mennessään mantereelta mantereelle. Kasseja mukana kulkee yksi, jos toinenkin, mutta minkäst teet, jos vaattet ja pukeutuminen kiinnostaa ulkona remuamisen ohella? ;D

Kirjoittajan blogit

Kaikki blogit